Olipa kerran kotka ja kettu, jotka tekivät sellaisen sopimuksen, että
tästedes oltaisiin mainion hyviä naapuruksia ja ystävyksiä. Toinen
asettui pensaiden tiheikköön, toinen kyhäsi kotinsa läheiseen puuhun.
Sitten kettu sattui eräänä päivänä lähtemään retkelle, kun piti hankkia
muonaa, ja kotka hyökkäsi ystävänsä pesään ja vei sieltä kynsissään
koko liudan penikoita. Kettu ehti kyllä ajoissa takaisin nähdäkseen
kotkan lentää liihoittavan saaliineen ja purki kidastaan kirouksia,
mutta eihän rosvoa voinut yrittääkään tavoittaa. Pian senjälkeen
kettu oli juuri uhraamassa vuohta, kun sama kotka lehahti korkeudesta
alttarille sieppaamaan lihanpalan, jonka se veikin poikasilleen, mutta
sen kynsiin oli kai tarttunut jokin kekäle, sillä kotkan pesä syttyi
tuleen. Nuoret kotkat eivät vielä olleet kasvaneet niin suuriksi, että
olisivat tulleet omin neuvoin toimeen. Niinpä ne sätkytellessään ja
reuhtoessaan pelastuakseen liekistä tupertuivat puoliksi paistuneina
oikopäätä alas puun juurelle, missä kettu kita ammollaan tarkkasi
tapausten kulkua. Vihdoin siis kettu sai tyydyttää kostonhimonsa
ahmimalla vihollisensa lapset ihan niiden emon silmien edessä.