JUHANNA. En minä nyt sitä heti, mutta noin muuten ylipäänsä.
ANTTI. Parasta on kai kun me teemme oikean tilin siitä. Juhanna
odottaa, kun minä haen paperia ja kynää.
JUHANNA. Eihän sitä nyt heti kihlauspäivänä. Emmeköhän joisi ensin
kihlajaiskahvia. Toisen kupin.
ANTTI. Ei, ei. Puhutaan ensin tämä asia selväksi. Minä pelkään
tuollaisia odottamattomia menoja.
JUHANNA. Niinkuin Antti tahtoo. Kyllähän se kahvi hellalla kuumana
pysyy. Ehdimmehän sitä sitten myöhemmin juoda.
ANTTI (on etsinyt paperia ja kynää, istuu laskemaan). Tämän naimisen
kautta tulee minulle tuloja lisää 500 markkaa.
JUHANNA. Niin.
ANTTI. Ja vielä sen lisäksi Juhanaan palkka, 120 markkaa. Voitto on
siis 620 markkaa.
JUHANNA. Sen 120 markan laita on hiukan toisin.
ANTTI. Kuinka niin? Eihän Juhanna minun rouvanani suinkaan palkkaa
vaadi?
JUHANNA. En toki, mutta ei minun sovi rouvana palvelijattarenakaan
olla. Koko kylähän sille nauraisi.
ANTTI. Ajatteleeko Juhanna sitten ottaa meille palvelijattaren?
JUHANNA. Se on selvä asia. Minä olen jo puhunut Siltalan Hilman kanssa
siitä. Kyllähän Antti Hilman muistaa, joka kaksi vuotta sitten pääsi
koulusta.
ANTTI. Milloinka Juhanna hänen kanssaan on puhunut?
JUHANNA. Jo kevättalvella.
ANTTI. Eihän. Juhanna silloin vielä tietänyt minun aikeistani?
JUHANNA. Arvasinhan minä, minnepäin se kääntyy.
ANTTI (nolona). Vai niin!
JUHANNA. Ja Hilma lupasi tulla. Se on rivakka ja hyvä tyttö.
ANTTI. Ja se tahtoo tietysti palkkaa?
JUHANNA. Tietysti.
ANTTI. Kai paljokin?
JUHANNA. Minä lupasin 5 markkaa kuussa.
ANTTI. Se on vuodessa 60 markkaa.
JUHANNA. Niin on, 60 markkaa ensi aluksi.
ANTTI. Eikö se siihen sitten lopu?
JUHANNA. Seuraavana vuonna hän kai pyytää lisää, ja täytyy antaa.
Palvelijat ovat nykyään niin kalliita.
ANTTI. Siis 60 markkaa. Juhannan palkasta jää puolet säästöön.
JUHANNA. Mihin säästöön. Tarvitseehan tyttö ruokaa.
ANTTI. Heti alussa yksi suu lisää!
JUHANNA. Hän syö noin 5 markan edestä kuukaudessa.
ANTTI. Riittääkö se?
JUHANNA. Saa riittää!
ANTTI. Mutta ei hän silloin paljoa saa.
JUHANNA. Mitä sitä nuori ihminen paljoa tarvitseekaan. Tulkoon
vähemmällä toimeen.
ANTTI. Hänen ruokansa nousee siis 60 markkaan vuodessa. Se on yhteensä
palkan kanssa täsmälleen Juhannan palkka.
JUHANNA. Niin on!
ANTTI. Jäähän se 500 markkaa sentään säästöön.
JUHANNA. Täytyyhän minun saada siitä osa.
ANTTI. Mitä varten?
JUHANNA. Vaatetukseen ja muihin menoihin.
ANTTI. Eihän Juhanna nytkään ole tarvinnut?
JUHANNA. Onhan minulla ollut palkkani sitä varten.
ANTTI. Se on totta, se.
JUHANNA. Ja tarkkaan se aina on mennytkin.
ANTTI. Siis 120 markkaa Juhannan menoihin.
JUHANNA. Tuskin se riittää.
ANTTI. Riittihän se tähänkin asti.
JUHANNA. Mutta silloin olin palvelijatar. Nyt, kun tulen opettajan
rouvaksi, tarvitsen vähän enemmän.
ANTTI. Eiköhän ole parasta, että Juhanna heti sanoo, paljoko tarvitsee,
niin minä sitten tiedän senkin.
JUHANNA. Eihän sitä kaikkea yht'äkkiä muista, mutta minä koetan.
ANTTI. Juhanna alkaa vaan, minä kirjoitan samalla ylös.
JUHANNA. Kai minä kaksi uutta hametta vuodessa tarvitsen!
ANTTI. Vallan kaksi.
JUHANNA. Niin, toisen keväällä, toisen syksyllä.
ANTTI. Eikö yksi riittäisi?
JUHANNA. Eihän nyt sentään.
ANTTI. Eikö niitä entisiä voisi korjata?
JUHANNA. Kyllähän voisi, ja tietysti ne korjataankin. Eihän sitä
kahdella hameella tule toimeen.
ANTTI. Ja paljoko nuo hameet sitten maksavat?
JUHANNA. Syksyhame noin 50 markkaa, ja keväthame 40 markkaa.
ANTTI. Yhteensä 90 markkaa!
JUHANNA. Niin, eikä sillä vielä mitään hienoja saa.
ANTTI. Tyydytään nyt vaan me yksinkertaisiin. Siis 90 markkaa!
JUHANNA. Yksi miehen puku maksaa sen!
ANTTI. Mutta sitten se kestääkin monta vuotta.
JUHANNA. Ei se ole sanottu. — Ja 90 markan hameisiin ei juuri saa
mitään karnityyriä.
ANTTI. Saavat ollakin poissa.
JUHANNA. Ja sitten päällysvaatteet.
ANTTI. No, niitä ei kai tarvita kaksia?
JUHANNA. Talvipalttoollako minä siis kesällä kuljen?
ANTTI. Ja mitä ne maksavat?
JUHANNA. Talvipalttoo 70 ja kesäkappa 30 markkaa.
ANTTI (parkaisten). Yhteensä 100 markkaa!
JUHANNA. Ei siitä kannata huutaa.
ANTTI. Mutta 100 markkaa päällysvaatteisiin, ja sitten vielä
alusvaatteisiin lisää.
JUHANNA. Niihin ei mene paljoakaan. Noin 30 markkaa.
ANTTI. Johan minä merkitsin niitä varten 90 markkaa.
JUHANNA. Niin, mutta ne, jotka ovat niiden alla.
ANTTI. Kuinka paljon tavaraa siellä sitten on, kun niihin menee 30
markkaa vuodessa.
JUHANNA. No, ei Antti niitä nyt vielä tiedä. Antti kirjoittaa sinne
vaan 30 markkaa. Kyllä Antti sitten näkee, kun häät ovat olleet.
ANTTI. Eikö Juhanna nyt sentään voisi hiukan lähemmin —?
JUHANNA. Voi, voi, sitä Anttia, kun se nyt on utelias. Eihän sitä nyt
sovi tässä yht'äkkiä. Ja kun vieraitakin on talossa. Kyllä sitten, kun
kanttori —
ANTTI. En minä sitä tarkoittanut. Mitä Juhanna vielä tarvitsee?
JUHANNA. Jaa! Mitäkö vielä? Hattuja.
ANTTI. Eihän Juhannalla' ole tähänkään asti ollut muuta kuin huivia.
JUHANNA. Mutta kun tulee opettajan rouvaksi, niin silloin täytyy.
ANTTI. No, ne hatut eivät mahda paljoakaan maksaa.
JUHANNA. Kyllä ne sentään maksavat. Ainakin 20 markkaa vuodessa menee
niihin.
ANTTI (Huokaa). 20 markkaa!
JUHANNA. Jaa, en minä sitten tiedä juuri mitään muuta.
ANTTI. No, taivaalle kiitos, että loppu jo tuli!
JUHANNA. Kai me joka kesä matkustamme jonnekin. Minulla on sisaria
pitkin maata. Ja täytyyhän sitä kesällä nauttia luonnon ihanuudesta.
ANTTI. Onhan sitä ihanuutta täälläkin.
JUHANNA. Mutta pitäähän katsella ympärilleen.
ANTTI. Mennään kesällä yhdessä marjaan, niin siitä on huvia ja hyötyä.
JUHANNA. Nyt se Antti laskee leikkiä.
ANTTI. Kyllä minä puhun täyttä totta.
JUHANNA. Leikkiä se on, kyllä minä ymmärrän. Olla mansikoita
poimimassa. Aivan kuin herrasväen leikeissä.
ANTTI. Missä leikeissä?
JUHANNA. Panttileikeissä. Hihi! Se Antti onkin aika velikulta. Kyllä
minä ymmärrän Antin meiningit.
ANTTI. Paljoko niihin matkoihin sitten menisi?
JUHANNA. Pannaan sata markkaa!
ANTTI. Häh!
JUHANNA. Kyllä se menee, kun yhdessä matkustamme.