ANTTI. Juhanna sanoo nyt suoraan, mitä tästä puuttuu?
JUHANNA. Enhän minä ilkeä sanoa?
ANTTI. Mistä minä sen tiedän sitten?
JUHANNA. Antti koettaa ajatella. .
ANTTI (mietittyään). En minä tiedä.
JAAKKO (viittailee hänelle oven raosta ja venyttää huuliaan).
ANTTI (huomaa sen). Aha! Vai se! Nyt minä tiedän! (Rohkaisee mielensä
ja lähestyy Juhanna, joka myöskin lähestyy). No, Herran nimeen sitten.
(Suutelee häntä).
JUHANNA. Antti! (Molemmat seisovat vieretysten. Jaakko on kadonnut
oven raosta. Luokkasalista kuuluu harmoniumilla virsi: "Koko mailma
iloitkohon!")
ANTTI. Juhanna istuu taas paikalleen. Meidän täytyy tässä keskustella.
(Istuvat eri puolilla näyttämöä). Meidän pitää ajatella, miten me tässä
kaikki järjestämme.
JUHANNA. Kyllä minä jo sitä olen ajatellut.
ANTTI. Joko jo?
JUHANNA. Niin, arvasinhan minä, että kai se näinpäin menee.
ANTTI. Kuinka Juhanna sellaista voi ajatella?
JUHANNA. Kun se palkankorotuskin tuli, niin ajattelin, että tyhmä se
mies on, jollei se minua ota.
ANTTI. Vai niin!
JUHANNA. Minä olen jo ajatellut, miten me mööpelitkin asetamme.
ANTTI. Se nyt on helppoa, mutta ne raha-asiat. Juhanna sanoi äsken,
että avioliitto tulee kalliiksi.
JUHANNA. Mitä se tekee, jos se hiukan kalliimmaksi tulee, kun se 500
tulee lisäksi.
ANTTI. Se on nyt se hyvä asia.