Syysyöstä hän astui mökkihin
ja kerjäsi työtä ja sai,
oli nuori ja notkea varreltaan,
idän tummakas kasvoiltaan,
oli muualta heimoa kai. --
Hän joutessa viihtyi yksikseen
ja töissäkin vältteli ain,
kylän keinulle tullut ei milloinkaan,
pyhä-aamuin ei kirkkoonkaan,
salon polkuja kuljeksi vain.
Kun raitilla kulki, niin vilkuttiin,
rikas neitokin punastui,
kylän köyhin tyttö kun salaa vaan
se katseli sorjuuttaan,
mut pojat ne nyrkkiä pui.
"Oli ahdas mun kotipirttini!"
niin laulunsa tallissa soi,
"mut maalima suuri on, kauvas se vie,
joka suunnall' on kulkurin tie,
minut Luojani kulkuhun loi!"
Kuin houreissa talven kulki hän
ja keväällä hiipi jo pois,
kun pihlaja kukki ja valkeni yö,
kun juur' oli kiire ja työ,
kun torpinkin saanut ois.