Runovarsain syntyi niittusuolla vaan,
juoksi, hyppi näillä kotimailla,
hirnui iloisesti ensi suvessaan,
vallatonna telmi lapsen lailla.
Kylän pojat raisun laski laukkomaan,
lepän oksat notkui kintereillä,
jalan nuori kapse oli riemunaan,
seuranansa linnut karjateillä.
-- Nyt se silat sekä aisat kannattaa,
toukotyössä käy ja kiskoo auraa,
ojaruohon milloin nälkäänsä se saa,
milloin pilttuussansa appoo kauraa.
Kirkolle kun kilvan orhit lennättää,
tai kun markkinoilla teutaroipi,
silloin Poika polkee, eelle ennättää,
vaikk' on pieni, niin sen kengät soipi!
Siitä kirkon luona miehet haastamaan:
"anna Helsinkihin hevon juosta,
kun se koittaa, katsos, oikein parastaan,
rahaa, kunniaa saat vielä tuosta!"
Tuota talvi-illoin mietin tallissain,
miten herrat arvostaisi siellä,
arvostaisi nappiherrat orhittain,
kun se vauhdin saisi kilpatiellä!
Tokko temput, viitat oikein suorittaa,
kaunis juoksu ehkä rikkoontuisi,
taikka laukan lois, kun piiska vingahtaa,
äkkimutkass' ehkä kompastuisi?
Mitä itse tuumit, Poika? -- Hirnut vaan;
kesäniitulleko tahdot heinän tuoksuun?
Syvä hanki vielä peittää kotikaan --,
tahdot siis kai sentään kilpajuoksuun!