Kesäleski Simo Tuhkapää huomasi, että hänen oikean kenkänsä korko
jonkin verran lonksutti.
Simo tarkasti korkoa ja huomasi, että se oli puoleksi irti ja että
se siis pitäisi viedä kiinninaulattavaksi, ennenkuin se kokonaan
heltiäisi, mutta Simolla oli paljon kiireitä, ja kun kiireet loppuivat,
olivat suutarinliikkeet jo kiinni.
Niin se lykkäytyi päivästä päivään, kunnes korko viime maanantaina
putosi irti Hakasalmenkadun kulmassa.
Simo murahti äkäisesti itsekseen, kumartui ja otti kengänkoron maasta
sekä pisti sen taskuunsa, lähtien hieman ontuen jatkamaan matkaansa.
Aleksanterinkadulla tapasi hän pankinjohtaja Pennisen, joka sanoi, että
päivää, herra Tuhkapää, olettekos te loukannut jalkanne?
Simo olisi tietysti voinut sanoa, niinkuin asia on, että ei hänessä
ole muuta vikaa kuin että kengänkorko lähti juuri irti, ja että hän
senvuoksi vähän ontuu.
Mutta raha-aika on kireä, ja Simon täytyy usein kirjoittaa nimensä
poikittain, ja sitäpaitsi on Simo varovainen mies. Hyvin varovainen.
Niinkuin hänen asemassaan olevan miehen tuleekin olla.
Silmänräpäyksessä vilahti hänen ajussaan, että jos hän kertoo
irtautuneesta kengänkorostaan, niin saattaa se huonontaa hänen
luottoaan. Penninen ajattelee, että kylläpä taitavat olla huonot
asiat, kun kengätkin ovat niin huonot, että korot tippuvat kadulle.
Ja Simo kun oli aikonut pistäytyä huomenna kaupittelemaan erästä
paperia Pennisen pankkiin. Sitäpaitsi: onhan aina soveliaampaa vastata
myöntävästi pankkimiesten kysymyksiin, etenkin silloin, jos ei siitä
mitään vahinkoa ole.
Tähän tulokseen pääseminen, vaikka se on vaatinut meiltä näin monta
riviä pitkän selvityksen, ei kuitenkaan vienyt Simolta aikaa kuin noin
sekunnin. Simon ajatukset juoksevat välistä hyvin nopeasti.
Simo siis nyykäytti päätään ja myönsi, että loukkautuihan se vähän.
— Nyrjähtikö? kysyi Penninen.
Simo ajatteli, että kun on kerran poikennut totuuden tieltä, niin
samapa se, vaikkapa laskettelee valheen latua vähän pitemmänkin matkan.
Nyrjähtäminen on kovin vähäpätöinen, jokapäiväinen ja mielenkiinnoton
tapaturma. Parempi on mainita sellainen, joka on omiaan herättämään
osanottoa. Ei ole koskaan pahitteeksi herättää osanottoa pankkimiehissä.
Tähänkin tulokseen pääseminen vaati Simolta vain sekunnin ajatusaikaa.
Hänen aivonsa työskentelivät ihmeteltävästi.
— Loukkautui tuolla asemalla laiturin reunan ja vaununportaan väliin...
luiskahdin portaalta ja olin pudota junan alle, mutta pelastuin
kuitenkin.
— Vai niin, sanoi Penninen päätään pudistellen. — Täytyy olla hyvin
varovainen liikkuvasta junasta hypätessä. Siinä voi helposti menettää
henkensä. No, hyvästi nyt!
Simo Tuhkapää tunsi tyytyväisyydellä, että hänen oli onnistunut
herättää myötätuntoa Pennisessä, ja päätti kirjoittaa sen huomisen
paperin 300 mk suuremmaksi kuin ensin oli aikonut. Olipa oikeastaan
hyvä juttu, että irtosi tuo kengänkorko.
Samana iltana istui Penninen muutamain tuttavainsa kera illastamassa
Grillissä.
— Minä näin kun yks akka oli päivällä jäädä raitiovaunun alle, kertoi
eräs seurasta.
Keskustelu siirtyi hetkiseksi tapaturmiin.
Penninen kertoi, että se Simo Tuhkapääkin oli ollut pudota junan alle.
— Se on tietysti ollut päissään, arveli joku, ja joku toinen sanoi,
että se on tainnut ruveta ryyppäämään, ja kolmas, joka oli pankkimies,
niinkuin Penninenkin, vaikka eri pankista, lisäsi, että miten lie
senkin miehen asiat. Kovin paljon sillä on vekseleitä.
— Jassoo, murahti Penninen.
Ja siihen se asia jäi.
Seuraavana aamuna klo 10.15 tuli Simo Tuhkapää myömään vekseliä
Pennisen pankkiin, ja nuori virkailija vei paperin johtokuntaan ja
tuli kahden minuutin kuluttua takaisin ja sanoi, että pankki ei
valitettavasti voi ostaa sitä. On niin kovin kireä raha-aika...
Simo Tuhkapää käveli ulos ovesta kuin unessa. Hän olisi aivan
välttämättömästi tarvinnut rahaa.
Simon olisi ollut sittenkin parempi pysyä totuudessa.
Etenkin kun ei asia koskenut muuta kuin irtautunutta kengän korkoa.