Hra konttoriapulainen Sopu Sammal on illan virkku, mutta aamun
torkku, mikä tapa, niinkuin tiedetään, olisi omiaan hävittämään Sopu
Sammalen talon, jos hänellä sellainen olisi. Mutta vaikka ei hänellä
onneksi taloa olekaan, on hänen aamu-unisuutensa tuottanut hänelle
ikävyyksiä useita kertoja sekä pakottanut hänet joka aamu henki
kurkussa juoksemaan halki kaupungin, mistä huolimatta hän on saanut
konttoripäälliköltään kolme vakavaa muistutusta liiallisesta ja usein
toistuvasta myöhästymisestään, ja neljännellä kerralla käskettiin hänet
korkeimpaan paikkaan, liikkeen johtajan eteen.
Johtaja väänsi päätä ja murti suuta ja oli ylimalkaan harmistunut, ja
hra konttoriapulainen Sopu Sammal näytti masentuneelta mieheltä eikä
tahtonut kieltää vikojaan, mutta oli kuitenkin taipuvainen lykkäämään
syyn vähävaraisuutensa niskoille, kun ei hänellä ollut rahaa ostaa
uutta herätyskelloa, ja entinen on jo ammoin ollut auttamattomasti
loppuunkulunut.
Johtaja antoi Sopu Sammalelle 50 mkn tilapäisen apurahan herätyskellon
ostamista varten, ja konttoriajan päätyttyä meni hra Sammal matkan
varrella olevaan kellokauppaan ja osti sieltä keskinkertaisen
herätyskellon summalla, jolla hän ennen sotaa olisi saanut tusinan
herätyskelloja.
Illalla asetti Sopu Sammal herätyskellon soimaan klo 7 aamulla, ja
nukkui sitten klo puoli 9:ään aamulla. Tätä aikaa osoitti hänen
taskukellonsa. Herätyskello osoitti levollisesti klo kahta yöllä. Se
oli nimittäin pysähtynyt, vaikka Sopu Sammal oli sen illalla vetänyt
kaikista nastoista, mitä hän kellon takaseinästä löysi.
Sopu Sammal kirosi kellon ja ravisteli sitä, mutta se oli tunteeton
ja välinpitämätön molemmille menettelytavoille, ja sitten alkoi hän
pukeutua kiireesti ja otti kellon kainaloonsa ja juoksi ohimennessään
kellokauppaan ja käski laittaa kellon kuntoon iltaan mennessä, ja
saapui tavan mukaan myöhästyneenä konttoriinsa.
Iltapäivällä kotiin palatessaan saikin hän kellonsa takaisin, ja
ajantietoammattilainen vakuutti sen nyt käyvän. Sopu Sammal uskoi ja
kiitti, saapui kotiinsa, vietti loppuillan lukemalla Monte Kriston
kreiviä, uutta painosta ja suomennosta, asettaen kellon herättämään
hänet klo 7 aamulla, veti vielä varmuuden vuoksi kaikki kellon
takalistossa olevat vetopaikat, ja nukkui sitten hänelle ominaiseen
sikeään uneensa.
Hän heräsi hirvittävään melskeeseen ja toinnuttuaan hiukan
unenpöpperöstään, huomasi herättäjäkellonsa ryhtyneen
virantoimitukseensa. Kellon ääntä vastaan ei Sopu Sammalella ollut
mitään muistuttamista, mutta sitä enemmän tuntui siihen olevan aihetta
hänen naapureillaan, jotka ilmaisivat tunteensa jyskyttämällä sekä itä-
että länsipuolella olevaan seinään nyrkeillään, kun taas yläpuolella
asuvat kolisuttivat Sopu Sammalen huoneen kattoa jollakin esineellä,
mikä synnyttämiensä ääniaaltojen laadusta päättäen tuntui olevan
hiilihanko.
Sopu Sammal väänteli kellon nappuloita, saadakseen sen lakkaamaan
hälytyksestään, mutta kun se ei tehnyt tähän koneeseen mitään
vaikutusta, kätki hän laitoksen sänkyynsä, tyynyjen ja peitteiden
alle, mistä sen ääni sitten kuului hillitymmin, mutta kuitenkin vielä
selvästi.
Sopu Sammal alkoi hitaasti pukeutua, huomaten silloin, että kaikki
kadun toisella puolen olevan talon ikkunat olivat pimeinä. Silloin
katsoi hän taskukelloaan ja näki sen olevan neljännestä vaille 3. Hän
kaivoi sitten esille herätyskellon, joka tuntui kuluttaneen äänivaransa
loppuun. Se oli kymmentä vaille 3.
Sopu Sammal ei uskaltanut ruveta enää nukkumaan, vaan pukeutui ja pesi
kasvonsa jääkylmällä vedellä, alkaen sitten lukea Monte Kriston kreiviä.
Aamulla konttoriin mennessään vei hän taas kellon siihen liikkeeseen,
josta hän sen oli ostanut. Sopu Sammal käytti tilaisuutta lausuakseen
halveksimisensa, ja kelloseppä lausui — tarkoittaen herätyskelloa —
että »p—kos sitä sitten vaivaa?»
Sopu Sammal ei sinä aamuna myöhästynyt konttorista, mutta hän oli koko
päivän niin uninen ja tohelona, että konttoripäällikkö luuli hänen
alkaneen viettää epäsäännöllistä elämää ja lausui yleisiä mietelmiä
kieltolain tinkimättömän noudattamisen moraalisesta ja taloudellisesta
merkityksestä.
Iltapäivällä sanoi kelloseppä »koettaneensa uutta konstia», ja antoi
herätyskellon Sopu Sammalelle salaperäisen, mutta varman näköisenä.
Herätyskellolla oli myöskin uudet konstit, sillä se alkoi kileästi
soida jo kotimatkalla. Hätääntynyt Sopu Sammal lähti juoksemaan,
herättäen siten vielä suurempaa huomiota katu yleisön kaikille
tällaisille vaikutelmille herkissä piireissä.
Kotona työskenteli Sopu Sammal noin tunnin herätyskellokokeilijana.
Tulos oli kuitenkin aina sama: kello soi heti, kun sen soittolaitos oli
vedetty.
Sopu Sammal paiskasi lopuksi herätyskellon permantoon. Kun ei hän
sen päällä hyppimällä saanut sitä tarpeeksi litteäksi, niin otti hän
vasaran, onnistuen melkoista paremmin. Sitten avasi hän ikkunan ja
heitti ent. herätyskellon jäännökset ulos ikkunasta. Epähuomiossa
heitti hän vasarankin samaa tietä, mutta sekin oli nyt oikeastaan
yhdentekevää, koska vasara kerran oli täyttänyt tehtävänsä.
Sitten meni hän soittamaan erään naapuriherrasväen ovikelloa ja pyysi
saada, puhutella herrasväen palvelijatarta.
Sopu Sammal sai palvelijattaren lupaamaan käydä joka arkiaamu
herättämässä Sopu Sammalen.
Ja kun tyttö oli nuori ja hyvin muodostunut ja punaposkinen, niin
pyöritteli hra Sammal jonkin aikaa hieman epäröiden lakkia kädessään
ja lisäsi sitten, että jos neiti puoli vuotta hoitaa tehtävänsä
säntillisesti, niin on hän valmis mielihyvällä menemään vihille neidin
kanssa.