Ensimmäinen kohtaus.
Leonaton talon edustalla.
(Leonato, Hero, Beatrice ja sanansaattaja tulevat.)
LEONATO.
Näen tästä kirjeestä että Aragonian prinssi, Don Pedro, tänä iltana
saapuu Messinaan.
SANANSAATTAJA.
Hän on jo hyvinkin lähellä; tuskin kolmen peninkulman päässä hänestä
erosin.
LEONATO.
Kuinka monta aatelismiestä olette tässä tappelussa menettäneet?
SANANSAATTAJA.
Vain joitakuita arvohenkilöitä, ei yhtäkään mainemiestä.
LEONATO.
Voitto on kahden arvoinen, kun voittaja palaa kotiin täysin joukoin.
Näen tästä, että Don Pedro on erityisesti huomiota osoittanut nuorelle
Claudio-nimiselle florensilaiselle.
SANANSAATTAJA.
Hän onkin sen täysin ansainnut, ja Don Pedro on hänen ansionsa täysin
tunnustanut. Hän on enemmän tehnyt, kuin mitä hänen ikäiseltään olisi
odottanut, ja lampaan hahmossa toimittanut jalopeuran töitä: hän
todellakin suuremmassa määrin voittaa kaikki toiveet, kuin mitä voisitte
toivoakaan minun voivani tässä kertoa.
LEONATO.
Hänellä on täällä Messinassa setä, joka tulee tuosta kovin iloiseksi.
SANANSAATTAJA.
Olen vienyt hänelle kirjeitä, jotka näyttivät tuottavan hänelle suurta
iloa, jopa niinkin suurta, että ilo ei voinut esiintyä kyllin
hillittynä, osoittamatta tuskan tuntomerkkiä.
LEONATO.
Purskahtiko hän itkuun?
SANANSAATTAJA.
Oikein valtavaan itkuun.
LEONATO.
Hellää hellyyden yltäkylläisyyttä! Ei ole kasvoja puhtaampia kuin ne,
joita näin pestään. Paljo, paljo parempi on itkeä ilosta, kuin iloita
itkusta.
BEATRICE.
Sanokaa, olkaa hyvä, onko signor Kalpanen palannut sodasta vai ei.
SANANSAATTAJA.
En tunne ketään sen nimistä, neiti; ei ollut ketään sellaista
arvohenkilöä armeijassa.
LEONATO.
Ketä sinä kyselet, tyttö?
HERO.
Serkkuni tarkoittaa signor Benediktiä, padualaista.
SANANSAATTAJA.
Oi, hän on palannut ja yhtä iloisena kuin koskaan ennen.
BEATRICE.
Hän täällä Messinassa naulasi julki ilmoituksen,[1] jossa vaati Cupidoa
kilpakeihäisille; ja setäni narri, joka sattui tämän vaatimuksen
lukemaan, kirjoitti Cupidon nimessä sen alle ja vaati miestä
sulkasotasille. Sanokaa, olkaa hyvä, kuinka monta on hän tässä sodassa
tappanut ja syönyt? Ei, sanokaa vain, kuinka monta hän on tappanut,
sillä minä lupasin syödä kaikki, jotka hän tappaisi.
LEONATO.
Totisesti, tyttöseni, liiaksi pistelet signor Benediktiä; mutta kyllä
hän sen vielä sinulle maksaa, ole varma siitä.
SANANSAATTAJA.
Hän on, neitiseni, kunnostanut itseään tässä sodassa.
BEATRICE.
Teillä oli homehtunutta muonaa, ja hän auttoi teitä sen syömisessä, eikö
niin? Hän on oikein urhoollinen lusikkasankari; hänellä on verraton
ruokahalu.
SANANSAATTAJA.
Hän on kelpo soturi; siitä, neiti, vastaan.
BEATRICE.
Kelpo soturi neitiä vastaan; mutta mitä on hän herraa vastaan.
SANANSAATTAJA.
Herra herraa vastaan, mies miestä vastaan; kaikilla kunnon avuilla
täytetty.
BEATRICE.
Niin, todellakin, täytetty! Ja täyte on miehen mukainen, -- no niin,
olemmehan kaikki kuolevaisia.
LEONATO.
Älkää, herra, käsittäkö väärin veljeni tytärtä. He käyvät keskenään
jonkinlaista leikkisotaa, hän ja signor Benedikt; aina kun tapaavat,
syntyy älyottelu heidän välillään.
BEATRICE.
Mutta valitettavasti hän aina joutuu alakynteen. Viime ottelussamme
neljä hänen viidestä älynvoimastaan pötki liikaten pakoon, ja nyt ei
koko miehellä ole muuta kuin yksi jäljellä; niin että jos hänellä vielä
on älyn riepua lämpimikseen, pitäköön sitä tuntomerkkinä, joka erottaa
hänet hänen hevosestaan; sillä sen verran sitä tuskin on jäänyt, että
hän voi käydä järkiolennosta. Hänellä on joka kuukausi uusi uskottunsa.
SANANSAATTAJA.
Onko mahdollista?
BEATRICE.
Sangen helposti mahdollista: hänen ystävyytensä on niinkuin hänen
hattunsa kuosin, se vaihtelee uusimman muodin mukaan.
SANANSAATTAJA.
Huomaan, neitiseni, että tämä herra ei ole teillä hyvissä kirjoissa.
BEATRICE.
Ei olekaan; ja jos olisikin, niin polttaisin kirjani. Mutta pyydän:
sanokaa, kuka on hänen seurakumppaninsa? Eikö ole ketään nuorta
riitapukaria, jota haluttaisi tehdä hänen kanssaan matkaa hornaan?
SANANSAATTAJA.
Hän on enimmäkseen jalon Claudion seurassa.
BEATRICE.
Taivaan taatto! Häneen hän varmaankin tarttuu kiinni kuin tauti; hänet
saa kimppuunsa pikemmin kuin ruton; ja se, jonka hän tartuttaa, tulee
paikalla hassuksi. Jumala auttakoon jaloa Claudiota! Jos hän on saanut
Benediktin niskoilleen, niin saa hän hellittää tuhat puntaa, ennenkuin
paranee.
SANANSAATTAJA.
Tahtoisin olla hyvässä ystävyydessä teidän kanssanne.
BEATRICE.
Olkaa, hyvä ystävä.
LEONATO.
Sinä, Beatrice, et koskaan tule hassuksi.
BEATRICE.
En ennen, kuin tulee kuuma tammikuu.
SANANSAATTAJA.
Don Pedro on saapunut.
(Don Pedro, Balthasar, Don Juan,
Claudio ja Benedikt tulevat.)
DON PEDRO.
Rakas signor Leonato, tulette vaivaanne vastaan; maailman tapa on
karttaa kulunkeja, mutta te niitä etsitte.
LEONATO.
Ei koskaan tullut vaiva talooni teidän hahmossanne, armollinen herra;
kun vaiva on ohi, niin mielihyvä jää; mutta kun te meidät jätätte,
niin suru jää olemaan ja ilo sanoo hyvästi.
DON PEDRO.
Tartutte taakkaanne liian halukkaasti. -- Tämä on tyttärenne, arvaan ma.
LEONATO.
Hänen äitinsä on sitä monasti minulle sanonut.
BENEDIKT.
Epäilittekö, herra hyvä, koska kysyitte?
LEONATO.
En, signor Benedikt; sillä te olitte silloin vielä lapsi.
DON PEDRO.
Siinä saitte, Benedikt; tästä voimme arvata, millainen olette nyt
miehistyneenä. -- Toden totta, neiti itse ilmaisee isänsä. -- Onneksi
olkoon, neitiseni! Tulette kunnon isään.
BENEDIKT.
Vaikka signor Leonato onkin hänen isänsä, niin tämä neiti, vaikka saisi
koko Messinan, ei tahtoisi hänen päätään hartioilleen, olkoon jos kuinka
hänen näköisensä.
BEATRICE.
Kumma, että aina tahdotte lörpötellä, signor Benedikt; kukaan ihminen ei
teistä välitä.
BENEDIKT.
Mitä, rakas neiti Inho? Vieläkö te elätte?
BEATRICE.
Kuinka voisi Inho kuolla, kun sillä on niin sopivaa ravintoa kuin signor
Benedikt? Itse kohteliaisuus muuttuu inhoksi, kun te tulette likelle.
BENEDIKT.
Silloin on kohteliaisuus tuuliviiri. Mutta se vain on varma, että minua
rakastavat kaikki naiset, paitse te yksin; ja soisin, että voisin
sydämmessäni tuntea, ettei minulla ole niin kovaa sydäntä; sillä,
totisesti, en rakasta ketään.
BEATRICE.
Mikä suuri onni naisille! He olisivat muuten saaneet vaarallisen kosijan
kiusakseen. Kiitän Jumalaa ja kylmää vertani, että tässä asiassa olen
samaa mieltä kuin te. Kuulisin mieluummin koiran haukkuvan varista, kuin
miehen vannovan, että hän rakastaa minua.
BENEDIKT.
Jumala suokoon, että armollinen neiti aina olisi sitä mieltä; silloin
toinen tai toinen kunnon mies välttäisi kovan kohtalon saada kasvonsa
kynsityksi.
BEATRICE.
Kynsiminen ei voisi niitä rumemmiksi tehdä, jos ne olisivat teidän
kasvojenne kaltaiset.
BENEDIKT.
Kas vain, tehän olette erinomainen papukaijan opettaja.
BEATRICE.
Minun kieltäni puhuva lintu on parempi kuin teidän kieltänne puhuva
elukka.
BENEDIKT.
Soisin että heponi olisi yhtä liukas kuin teidän kielenne, ja yhtä
kestävä. Mutta jatkakaa laukkaanne, Herran nimessä, minä olen
lopettanut.
BEATRICE.
Te lopetatte aina, niinkuin vanha hevoskoni hölkkänsä; tunnen teidät
vanhastaan.
DON PEDRO.
Lyhykäisesti: Leonato, -- signor Claudio ja signor Benedikt, -- hyvä
ystäväni, Leonato, pyytää teitä kaikkia vieraikseen. Sanoin hänelle,
että viivymme täällä ainakin kuukauden, ja hän sydämmestään rukoilee,
että joku sattumus pidättäisi meitä vielä kauemmin; uskallan vannoa,
että hän ei ole mikään ulkokullattu, vaan että rukous lähtee sydämmestä.
LEONATO.
Jos sen vannotte, prinssi, niin ette vanno väärin. -- Sallikaa minun
sanoa teidät tervetulleeksi, prinssi Juan; sovittuanne veljenne,
prinssin, kanssa, omistan teille nöyrimmän kunnioitukseni.
DON JUAN.
Kiitoksia; en ole monisanainen; kiitän vain teitä.
LEONATO.
Suvaitkaa, teidän armonne, astua edellä.
DON PEDRO.
Kätenne, Leonato; menkäämme yhdessä.
(Kaikki menevät, paitsi Benedikt ja Claudio.)
CLAUDIO.
Benedikt, tarkastitko signor Leonaton tytärtä?
BENEDIKT.
En häntä tarkastanut, mutta kyllä häntä katselin.
CLAUDIO.
Eikö hän ole siveä nuori tyttö?
BENEDIKT.
Kysytkö suoraa, vilpitöntä ajatustani rehellisenä miehenä vai tahdotko,
että vastaan tapani mukaan, hänen sukupuolensa ilmeisenä vihamiehenä?
CLAUDIO.
Ei, vastaa tyynesti ja vakaasti.
BENEDIKT.
No siis, kautta kunniani: minusta on hän liian matala ansaitakseen
korkeata kiitosta, liian tumma kannattaakseen kirkasta kiitosta ja
liian pieni saadakseen suurta kiitosta; sen vain voin sanoa hänen
puolustuksekseen, että, jos hän olisi toisenlainen kuin on, hän ei olisi
soma, ja koska hän ei ole toisenlainen kuin on, niin en pidä hänestä.
CLAUDIO.
Luulet, että puhun piloja. Ei, sano minulle suoraan, mitä pidät hänestä.
BENEDIKT.
Aiotko hänet ostaa, kun niin tyystin tiedustelet?
CLAUDIO.
Voisiko koko maailmalla ostaa semmoista helmeä?
BENEDIKT.
Voisi hyvinkin, vieläpä kotelonkin päälliseksi. Mutta puhutko tätä
oikein tosissasi? Vai rupeatko koiranhampaaksi ja uskottelet meille,
että Cupido on oiva jäniksenpyytäjä ja Vulcanus verraton salvumies?[2]
Sano, mitä nuottia pitää soittaa, voidakseen yhtyä virteesi?
CLAUDIO.
Minun silmissäni hän on ihanin nainen, minkä koskaan olen nähnyt.
BENEDIKT.
Kyllä minäkin silmälasitta näen, mutta kaikesta tuosta en näe mitään.
Tuo hänen serkkunsa -- jos hän ei vain olisi raivotarten riivaama -- on
häntä niin paljon kauniimpi, kuin toukokuun ensimmäinen päivä on
kauniimpi joulukuun viimeistä. Mutta ethän vain aikone heittäytyä
aviomieheksi, mitä?
CLAUDIO.
Vaikka olisin vastakohdan vannonutkin, niin tuskin uskoisin itseäni, jos
Hero tahtoisi ruveta vaimokseni.
BENEDIKT.
Onko niiksi tullut, todellakin? Eikö siis maailmassa enää ole yhtäkään
miestä, joka voisi pitää hattua päässään herättämättä epäluuloa? Enkö
enää koskaan saa nähdä kuusikymmen vuotista vanhaapoikaa? Onnea matkaan!
Jos välttämättä tahdot pistää niskasi ikeeseen, niin kanna kärsien
ristisi ja vietä huokauksilla sunnuntaipäiväsi. Kas, Don Pedro tulee
sinua etsimään.
(Don Pedro palaa.)
DON PEDRO.
Mitä salaisuuksia teillä on, kun ette tulleet mukaan Leonaton luo?
BENEDIKT.
Soisin, että teidän armonne pakottaisi minut sen sanomaan.
DON PEDRO.
Minä käsken, uskollisuusvalasi nimessä.
BENEDIKT.
Kuuletko, kreivi Claudio: voin olla puhumaton niinkuin mykkä, siitä saat
olla varma; mutta uskollisuusvalani, -- huomaa: uskollisuusvalani. --
Mies on rakastunut, teidän armonne. Kehen? -- kysytte. Huomatkaa, kuinka
lyhyt on vastaus: Heroon, Leonaton lyhyeen tyttäreen.
CLAUDIO.
Jos niin olisi, niin olisi se nyt sanottu.
BENEDIKT.
Niinkuin vanha satu, teidän armonne: ei ole niin, ja ei ole ollut niin,
ja jumala varjelkoon, että koskaan olisikaan niin.
CLAUDIO.
Jos ei kiihkoni lyhyessä ajassa muutu, niin varjelkoon Jumala, että
olisi toisin.
DON PEDRO.
Aamen, jos häntä rakastatte, sillä tyttö on sen hyvin ansainnut.
CLAUDIO.
Sen te vain sanotte, prinssi, kietoaksenne minut.
DON PEDRO.
Kunniani kautta, sanoin mitä ajattelin.
CLAUDIO.
Kuntoni kautta, prinssi, niinikään minä.
BENEDIKT.
Ja niinikään minä, kaksinaisen kuntoni ja kunniani kautta.
CLAUDIO.
Että häntä rakastan, sen minä tunnen.
DON PEDRO.
Että hän sen ansaitsee, sen minä tiedän.
BENEDIKT.
Että minä en tunne, kuinka häntä voi rakastaa, enkä tiedä, miten hän sen
ansaitsee, se on vakaumus, jota mikään liekki ei voi minusta sulattaa
irti; siitä menen vaikka polttoroviolle.
DON PEDRO.
Sinä olet aina ollut paatunut kerettiläinen, mitä kauneuden
halveksimiseen tulee.
CLAUDIO.
Eikä ole koskaan voinut osassaan pysyä muuten, kuin pakottamalla
tahtoaan.
BENEDIKT.
Että nainen minut synnytti, siitä häntä kiitän; että hän minut kasvatti,
siitä niinikään häntä nöyrimmästi kiitän; mutta että kantaisin sarvea
otsassani tai ripustaisin jahtitorveni näkymättömään kantohihnaan, sitä
eivät naiset voine minulta vaatia. Etten tekisi heille sitä vääryyttä,
että epäilisin ketään heistä, niin tahdon itselleni pidättää sen
oikeuden, etten usko ketään heistä; ja kun otan siitä viisua, niin on
viisun loppu se, että jään vanhaksipojaksi.
DON PEDRO.
Kyllä vielä, ennenkuin kuolen, näen sinut kalpeana rakkaudesta.
BENEDIKT.
Vihasta, taudista taikka nälästä, hyvä prinssi, vaan ette rakkaudesta.
Jos koskaan näette, että rakkaudesta menetän enemmän verta, kuin minkä
voi korvata pullollinen viiniä, niin saatte silmäni puhkaista ballaadin
sepustajan kynällä tai ripustaa minut porttolan ovikilveksi ja
kirjoittaa alle: "sokea Cupido".
DON PEDRO.
Hyvä; jos koskaan tästä uskostasi luovut, niin kyllä joudut makean
naurun esineeksi.
BENEDIKT.
Jos sen teen, niin saatte ripustaa minut, kuin kissan puteliin ja ampua
minua,[3] ja sitä, joka minuun osaa, saatte taputtaa olkapäälle ja
kutsua Aatamiksi.[4]
DON PEDRO.
No niin, se aika vielä tulee, "Ett' ikeen alle villi härkä taipuu".
BENEDIKT.
Sen tehköön villi härkä; mutta jos koskaan järkevä Benedikt sen tekee,
niin kiskokaa sarvet härän päästä ja pankaa ne minun otsaani, ja antakaa
sitten jonkun poropeukalon kuvata minut, ja yhtä suurilla kirjaimilla,
kuin on tapana ilmoittaa: "Tässä saa hyviä hevosia vuokrata", präntätkää
kuvani alle: "Tässä on nähtävänä Benedikt, se nainut mies".
CLAUDIO.
Jos semmoista tapahtuisi, tulisit varmaan sarvihulluksi.
DON PEDRO.
Varo! Jos Cupido ei ole koko viinikkoansa Venetiassa tyhjentänyt,[5]
niin saanet ennen pitkää täristä hänen edessään.
BENEDIKT.
Silloin täytyy ensin tulla maantäristys.
DON PEDRO.
No, no, toinen tunti, toinen tuuma. Sill'aikaa, rakas signor Benedikt,
mene Leonaton luo, vie terveisiä minulta ja sano, että kyllä tulen
illalliselle; hän on varmaan tehnyt suuria valmistuksia.
BENEDIKT.
Sellaisen lähetyksen uskon vielä voivani täyttää, ja nyt jätän teidät --
CLAUDIO.
"Herran haltuun; annettu talossani" -- jos minulla semmoista olisi, --
DON PEDRO.
"Kuudentena heinäkuuta: uskollinen ystävänne Benedikt."
BENEDIKT.
No, no, pilkka pois! Koko teidän pakinanne on joskus tilkuilla
reunustettua, ja reunus on sangen huonosti kurottu kiinni. Ennenkuin
vasta tällaisia rikkikulutettuja pilapätkiä käytätte, tutkikaa ensin
omaatuntoanne, ja sillä jätän teidät hyvästi.
(Menee.)
CLAUDIO.
Nyt voisitte mua auttaa, jalo prinssi.
DON PEDRO.
Neuvoilles ystävyyteni on altis;
Sit' opeta, niin vaikeimmankin läksyn
Se helpost' oppii, kun se vain sua auttaa.
CLAUDIO.
Leonatoll' onko poikaa, hyvä prinssi?
DON PEDRO.
Ei, muut' ei hällä perijää kuin Hero.
Hänt' aatteletko, Claudio?
CLAUDIO.
Oi, prinssi,
Nyt päättyneen kun sodan alotitte,
Soturin silmin hänet näin, ja mua
Hän miellytti; mut raaka sotavirka
Ei lemmeks suonut mieltymyksen kasvaa.
Mut nyt kun palajan ja sotatuumat
On väistyneet, niin niiden sijan täyttää
Ihana sulotunne, joka kuiskaa,
Kuink' on tuo Hero viehkeä, ja sanoo
Ett' ennen sotaa mielistyin jo häneen.
DON PEDRO.
Sin' olet niinkuin kaikki rakastajat:
Upotat kuulijasi sanatulvaan.
Jos lemmit Heroa, niin huolet' ollos;
Ma puhun hänen sekä isän kanssa,
Ja tytön saat. Tuo eikö tarkoitukses,
Noin somasti kun puhees sommittelit?
CLAUDIO.
Olette oiva lemmen vaalija,
Kun muodosta jo lemmentuskan näätte.
Jott' ylen rutolta ei lempi näyttäis,
Venyvin puhein kaunistaa sit' aioin.
DON PEDRO.
Miks tehdä silta leveämmäks virtaa!
Kun hätä suurin on, on apu lähin.
Se sulle tarjon' on; sa lemmit: hyvä,
Ja minä sulle hankin apukeinot.
Tän' iltana on, näet, naamiaiset;
Sua siellä valepuvuss' osoittelen
Ja sanon Herolle, ett' olen Claudio,
Ja tytön poveen sydämmeni valan
Ja lempiluotteitteni valtavalla
Ma rynnäköllä korvans' otan vangiks.
Isälle sitten asiasta puhun,
Ja sun on tyttö, se sen virren loppu.
Ja tuumasta nyt heti käydään toimeen.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Lennaton talossa.
(Leonato ja Antonio tulevat.)
LEONATO.
No, veli hyvä, missä on poikasi, minun lankoni? -- Onko hän hankkinut
soittajia?
ANTONIO.
Hän sitä täydessä hommassa puuhaa. Mutta, veliseni, voin kertoa sinulle
kummia uutisia, joita et olisi ikänäsi saattanut uneksiakaan.
LEONATO.
Hyviäkö ovat?
ANTONIO.
Riippuu siitä, miksi loppu ne leimaa; kaunis on kuori; hyviltä näyttävät
päältäpäin. Eräs minun palvelijani sattui kuulemaan prinssin ja kreivi
Claudion keskustelua, kun kävelivät tiheässä lehtokujassa puutarhassani.
Prinssi Claudiolle ilmaisi rakastavansa veljentytärtäni, sinun
tytärtäsi, ja aikovansa hänelle tunnustaa rakkautensa tänä iltana
tanssiaisissa; ja jos huomaisi hänet taipuvaiseksi, niin aikoisi hän
ottaa tilaisuudesta vaarin ja heti puhua sinun kanssasi asiasta.
LEONATO.
Onko älyä sillä miehellä, joka tätä kertoi?
ANTONIO.
Aika sukkela mies. Lähetän häntä noutamaan, niin saat itse häntä
kuulustella.
LEONATO.
Älä, älä! Pidämme tätä unena, kunnes se ilmenee todellisuutena. Mutta
tahdon kuitenkin antaa tästä tiedon tyttärelleni, jotta hän olisi
valmiimpi vastaamaan, jos siitä kenties tosi tulisi. Mene sinä ja
ilmoita se hänelle. (Useita henkilöitä kulkee näyttämiin poikitse.)
Hyvät langot, tiedätte tehtävänne. -- Oi, anteeksi, hyvä ystävä, tule
kanssani, tarvitsen taitoasi. -- Hyvä lanko, ole apunani näissä
kiireissä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
(Toinen huone Leonaton talossa.)
(Don Juan ja Conrad tulevat.)
CONRAD.
Mitä hittoa, prinssi, miksi on mielenne niin ylenmäärin synkkä?
DON JUAN.
Siksi, että minulla on niin ylenmäärin syytä siihen, siksi on
synkkyyteni niin määrää vailla.
CONRAD.
Teidän tulisi kuulla järkeänne.
DON JUAN.
Ja jos sitä kuulisinkin, niin mitä siunausta siitä?
CONRAD.
Jos ei heti kohta apuakaan, niin ainakin kestävyyttä kärsimään.
DON JUAN.
Ihmettelen, että sinä, joka -- niinkuin itse sanot -- olet syntynyt
Saturnuksen turvissa,[6] huolit esittää siveellistä lääkettä
kuolettavaan vammaan. En voi salata, mikä olen; minun täytyy olla
synkkä, kun minulla on siihen syytä, ja olla nauramatta kenenkään
sukkeluuksille; syödä, kun minun on nälkä, ja olla katsomatta kenenkään
mieliä; nukkua, kun minun on uni, ja olla kenenkään toimiin
sekaantumatta; nauraa, kun olen iloinen, ja olla sukoilematta muiden
mielipidettä.
CONRAD.
Niin kyllä; mutta teidän ei pitäisi noin sitä tuoda näkyviin, ennenkuin
voitte sen tehdä joutumatta pulaan. Olette äskettäin ollut riidassa
veljenne kanssa, ja hän on vastikään ottanut teidät jälleen armoonsa; ja
siihen on teidän mahdoton oikein juurtua, jos ette itse tee itsellenne
kaunista ilmaa; on välttämätöntä, että itse kypsytätte elonne.
DON JUAN.
Ennemmin olisin orjantappurana pensasaidassa kuin ruusuna hänen
armossaan; ja minun verelleni on mukavampi olla kaikkien ylenkatseena
kuin sievistelyillä ja kursauksilla luikerrella ihmisten suosioon. Siis,
jos ei voidakaan sanoa, että olen imarteleva kunnon mies, niin ei
myöskään voida kieltää, että olen rehellinen konna. Kun minulla on
kuonokoppa, niin minuun luotetaan, ja puntit jaloissa saan vapaana
juosta; senvuoksi olenkin päättänyt olla laulamatta häkissäni. Jos
saisin käyttää hampaitani, niin purisin, ja jos minulla olisi vapaus,
niin tekisin mitä tahtoisin. Siihen asti suo minun olla mikä olen; älä
koeta minua muuttaa.
CONRAD.
Ettekö voisi tyytymättömyyttänne johonkin käyttää?
DON JUAN.
Käytän sitä niin paljon kuin voin, sillä mitään muuta en käytä. Kuka
tulee tuossa? Mitä uutta, Borachio?
(Borachio tulee.)
BORACHIO.
Tulen juuri noista suurista iltapidoista. Leonato kuninkaallisesti
kestitsee veljeänne, prinssiä; ja voin teille ilmoittaa, että on
tekeillä naimiskauppa.
DON JUAN.
Olisiko tuossa jotakin pohjaa, jolle voisi rakentaa onnettomuutta? Kuka
on se narri, joka kihlaa itselleen kotiristin?
BORACHIO.
Veljenne oikea käsi.
DON JUAN.
Kuka? Tuo erinomainen Claudioko?
BORACHIO.
Sama mies.
DON JUAN.
Soma veitikka! Ja kehen? Kehen hän on silmänsä iskenyt?
BORACHIO.
He, Heroon Leonaton tyttäreen ja perijään.
DON JUAN.
Vai siihen kananpoikaseen! Kuinka sait sen tietää?
BORACHIO.
Minun toimenani on huoneiden hajuttaminen, ja paraikaa kun suitsuttelin
ummehtunutta suojaa, tulivat prinssi ja Claudio käsityksin ja vakavasti
keskustellen. Pujahdin seinäverhon taakse[7] ja sinne kuulin, kuinka
sopivat siitä, että prinssin tulisi kosia Heroa itselleen ja, kun oli
hänet saanut, antaa hänet kreivi Claudiolle.
DON JUAN.
Tule pois, mennään sinne! Tuosta saa mielikarvauteni ravintoa. Tuo nuori
tulokas saa kaiken kunnian kukistumisestani; jos voin tehdä hänelle
joinkin tavoin kiusaa, niin olen kaikin tavoin onnellinen. Voinko
luottaa teihin kumpaankin? Tahdotteko auttaa minua!
CONRAD.
Hamaan kuolemaan, armollinen prinssi.
DON JUAN.
Mennään siis noihin suuriin pitoihin. Ilo on siellä sitä suurempi, kun
minut on nujerrettu. Jospa vain kokki olisi samaa mieltä kuin minä! --
Mennäänkö katsomaan, mitä on tehtävää?
BORACHIO.
Niinkuin käskette, armollinen herra.
(Menevät.)