Muuan seikka rauhoitti Tuileriein palatsin asukkaita, ja se oli
myös omiaan säikyttämään vallankumouksellisia. Tuilerieit oli pantu
puolustuskuntoon ja muutettu linnoitukseksi, jossa oli peloittava
varusväki.
Kuuluisana elokuun 4 päivänä, jolloin sattui monenlaista, ei
kuninkuuskaan ollut toimetonna. Seuraavana yönä siirrettiin kaikessa
hiljaisuudessa sveitsiläisosastot Courbevoiesta Tuilerieihin. Vain
muutama komppania erotettiin joukosta ja lähetettiin Gailloniin, minne
kuningas kukaties joutuisi peräytymään.
Kolme taattua miestä, kolme kokenutta päällikköä oli kuningattaren
lähellä: Maillardot sveitsiläisineen, d'Hervilly, joka komensi
Ludvig pyhän järjestön ritareita ynnä perustuslaillista kaartia, ja
Mandat, kansalliskaartin ylikomentaja, joka lupasi kuningattarelle
kaksikymmentä tuhatta päättäväistä, uskollista miestä.
Elokuun 8 päivänä illan lähetessä muuan mies pyrki palatsin alueelle.
Kaikki tunsivat tämän miehen. Hän pääsi siis vaikeuksitta kuningattaren
huoneistoon saakka. Se oli tohtori Gilbert, ja hänen ilmoitettiin
saapuneen.
»Astukaa sisälle!» kehoitti kuningatar kuumeisella äänellä.
Gilbert noudatti kehoitusta.
»Ah, tulkaa, tulkaa, tohtori! Olen niin onnellinen, kun saan tavata
teidät!»
Gilbert kohotti katseensa häneen. Marie-Antoinetten koko olemuksesta
säteili sellaista iloa ja tyytyväisyyttä, että tohtoria puistatti. Hän
olisi mieluummin nähnyt kuningattaren kalpeana ja masentuneena kuin
noin kuumeisena ja elämänhaluisena.
»Madame», sanoi hän, »huomaan tulleeni liian myöhään tai sopimattomalla
hetkellä».
»Päinvastoin, tohtori», vastasi kuningatar hymyillen — sen ilmeen hänen
suunsa oli miltei unohtanut — »te saavutte oikealla hetkellä ja olette
hyvin tervetullut. Saatte nähdä jotakin, mitä olen jo kauan halunnut
näyttää teille — saatte nähdä kuninkaan oikeana kuninkaana.»
»Pelkään, madame», sanoi Gilbert, »että itse erehdytte ja että te
näytätte pikemminkin palatsin komentajan kuin kuninkaan».
»Herra Gilbert, mahdollista on, ettemme käsitä toisiamme kuningasvallan
vertauskuvaa koskevassa kysymyksessä yhtään paremmin kuin muissakaan
asioissa... mutta minun käsittääkseni kuningas ei ole ainoastaan mies,
joka sanoo: 'Minä en tahdo!' vaan ennen kaikkea mies, joka sanoo: 'Minä
tahdon!'»
Kuningatar viittasi tällä siihen kuuluun kielto-oikeuteen, joka juuri
oli kärjistänyt tilanteen äärimmäisen vaikeaksi.
»Niin, madame, ja teidän majesteettinne mielestä kuningas on ennen
kaikkea mies, joka kostaa.»
»Joka puolustautuu, herra Gilbert. Tehän tiedätte, että meitä on
julkisesti uhattu. Meidän kimppuumme aiotaan hyökätä asevoimin.
Kaupungissa kuuluu olevan viisisataa marseillelaista, jotka muuan
Barbaroux on kutsuttanut ja jotka ovat vannoneet Bastiljin raunioilla,
etteivät palaa Marseilleen, ennenkuin ovat hajoittaneet Tuileriein
palatsin maan tasalle.»
»Olen tosiaankin kuullut puhuttavan siitä», myönsi Gilbert.
»Eikö se pannut teitä nauramaan, hyvä herra?»
»Se on säikyttänyt minut vapisemaan kuninkaan ja teidän majesteettinne
puolesta, madame.»
»Ja senvuoksi tulette neuvomaan meitä luopumaan vallasta ja antautumaan
herra Barbarouxin ja hänen marseillelaistensa armoille?»
»Ah, madame, jospa kuningas haluaisikin luopua ja kruununsa uhrauksella
voisi pelastaa henkensä, teidän ja lastenne hengen!»
»Te antaisitte siis hänelle sen neuvon, herra Gilbert?»
»Kyllä, madame, ja olen valmis polvillani rukoilemaan, että hän
noudattaisi sitä.»
»Herra Gilbert, sallikaa minun huomauttaa, että mielipiteenne eivät ole
vakavat.»
»Ah, madame, mielipiteeni on alati sama... Rakastan kuningastani ja
isänmaatani ja olisin mielelläni nähnyt kuninkaan ja perustuslain
kulkevan käsi kädessä. Tästä halusta ja monen monista pettymyksistä
johtuvat ne vastakkaiset neuvot, jotka minulla on ollut kunnia antaa
teidän majesteetillenne.»
»Entä minkä neuvon annatte tällä hetkellä, herra Gilbert?»
»Milloinkaan ette voisi noudattaa sitä paremmin kuin tällä hetkellä,
madame.»
»Antakaahan kuulua.»
»Neuvon teitä pakenemaan.»
»Pakenemaan?»
»Ah, madame, tiedätte hyvin, että se on mahdollista ja ettei teille
tule milloinkaan parempaa tilaisuutta.»
»Selittäkää tarkemmin.»
»Teillä on palatsissa lähes kolmetuhatta miestä.»
»Lähes viisituhatta, herra Gilbert», oikaisi kuningatar tyytyväisenä
hymyillen, »ja kaksi kertaa se määrä ensimmäisestä viittauksestamme».
»Teidän ei tarvitse tehdä sitä viittausta. Se voitaisiin tulkita
väärin. Viisituhatta miestänne riittää.»
»No niin, herra Gilbert, mitä meidän siis pitäisi tehdä
viidellätuhannella miehellämme?»
»Sijoittukaa heidän keskeensä, madame, te, kuningas ja korkeat
lapsenne, lähtekää Tuilerieistä hetkellä, jolloin sitä vähimmin
odotetaan, parin penikulman päässä täältä nouskaa ratsaille ja
rientäkää Gailloniin ja Normandiaan, missä teitä odotetaan.»
»Me joutuisimme niin muodoin Lafayetten käsiin?»
»Hän on ainakin osoittanut olevansa altis ystävänne, madame.»
»Ei, herra, ei! Viidellätuhannella miehellämme ja niillä
viidellätuhannella, jotka rientävät paikalle ensimmäisestä
viittauksestamme, aion yrittää jotakin muuta.»
»Mitä aiotte yrittää?»
»Kukistaa kapinan kerta kaikkiaan.»
»Voi, madame, madame, hän oli sittenkin oikeassa väittäessään teidän
olevan kuolemaantuomitun!»
»Kuka niin on väittänyt, herra tohtori?»
»Muuan mies, jonka nimeä en tohdi lausua teille, madame, mies, joka on
puhutellut teitä kolmesti.»
»Vaiti!» sanoi kuningatar ja kalpeni. »Minä koetan todistaa
valehtelijaksi sen häijyn ennustajan.»
»Madame, pelkään pahoin, että olette sokaistu.»
»Luuletteko uskallettavan hyökätä kimppuumme?»
»Yleinen mieliala viittaa siihen.»
»Ja he luulevat pääsevänsä tänne niinkuin kesäkuun
kahdentenakymmenentenä päivänä?»
»Tuileriein palatsi ei ole linnoitus.»
»Ei olekaan, mutta jos haluatte lähteä kanssani, herra Gilbert, näytän
teille, että se voi pitää puoliaan jonkun aikaa.»
»Velvollisuuteni on seurata teitä, madame», sanoi Gilbert.
»No, tulkaa siis!» kehoitti kuningatar.
Hän opasti Gilbertin huoneen keskimmäisen ikkunan ääreen, joka oli
Carrousel-aukion puolella ja josta näki, ei sitä suunnatonta pihaa,
joka nykyisin peittää palatsin koko julkisivun edustan, vaan ne kolme
muurien ympäröimää pikku pihaa, jotka silloin vielä olivat käytännössä
ja joista Flora-paviljongin puolella olevaa sanottiin Prinssien
pihaksi, keskimmäistä Tuileriein pihaksi ja Rivoli-kadun sivulla olevaa
Sveitsiläispihaksi.
»Katsokaa!» sanoi kuningatar.
Gilbert huomasi, että muureihin oli puhkaistu kapeita ampuma-aukkoja,
joista varusväki voisi lähettää luotituiskun ryntääjiä vastaan.
Ja jos tämä ensimmäinen rintavarustus murrettaisiinkin, vetäytyisi
varusväki, ei ainoastaan palatsiin, josta portti vei jokaiseen äsken
mainittuun pihaan, vaan myöskin molempiin kylkirakennuksiin, joten
niitä isänmaanystäviä, jotka uskaltaisivat tunkeutua pihoihin,
voitaisiin ampua kolmelta taholta.
»Mitä arvelette, herra Gilbert?» kysyi kuningatar. »Neuvotteko
yhä Barbarouxia ja hänen viittäsataa marseillelaistansa ryhtymään
valtausyritykseen?»
»Jos minun neuvoni merkitsisi jotakin heidänlaisilleen kiihkomielisille
miehille, esittäisin heille saman pyynnön, jonka esitän teillekin.
Teille minä sanon: älkää odottako hyökkäystä! Heille minä sanoisin:
älkää hyökätkö!»
»Ja silti he pysyisivät päätöksessään?»
»Kuten tekin omassanne, madame. Ah, ihmisyyden pahin onnettomuus on,
että alati pyydetään neuvoja, joita ei kumminkaan noudateta!»
»Unohdatte, herra Gilbert», sanoi kuningatar hymyillen, »ettei teiltä
ole pyydetty neuvoja...»
»Se on totta, madame», keskeytti Gilbert ja väistyi askeleen syrjään
kuin lähteäkseen pois.
»Mikä ei silti estä meitä olemasta syvästi kiitollisia teille», lisäsi
kuningatar ja ojensi tohtorille kätensä.
Heikko epäilyn hymy väikkyi Gilbertin huulilla.
Sillä hetkellä vyöryi Tuileriein pihoihin vankkureita, jotka
oli kuormattu kukkuroilleen jyhkeitä tammilankkuja. Kuormia
vastaanottamassa oli miehiä, joiden porvarisnutun alta kuulsi selvästi
sotilashenkilö.
Nämä miehet alkoivat sahata lankkuja kuuden jalan pituisiksi ja kolmen
tuuman paksuisiksi kappaleiksi.
»Tiedättekö, keitä nuo miehet ovat?» kysyi kuningatar.
»Kaikesta päättäen insinöörejä», vastasi Gilbert.
»Niin ovat, ja kuten huomaatte, he valmistavat ikkunasuojuksia, joihin
jätetään ampuma-aukko pyssymiehiä varten.»
Gilbert silmäili kuningatarta surullisesti.
»Mikä teidän on, herra tohtori?» kysyi kuningatar.
»Surkuttelen teitä vilpittömästi, madame, kun rasitatte muistianne
moisilla ammattisanoilla ja suutanne niitä lausumaan.»
»Mitä sille voin, hyvä herra!». vastasi kuningatar. »Eräissä
tilanteissa naisten täytyy tekeytyä miehiksi silloin kun miehet...»
Kuningatar vaikeni.
»Mutta nyt», täydensi hän, ei lausettaan, vaan ajatuksensa, »kuningas
on tehnyt ratkaisevan päätöksen».
»Madame», virkkoi Gilbert, »koska kerran olette päättänyt
turvautua hirveihin äärimmäisyyskeinoihin, joita tunnutte pitävän
pelastusankkurinanne, toivon, että olette vahvistuttanut palatsin
kaikki osat puolustuskuntoon. Esimerkiksi Louvren kokoelmahuone...»
»Se on totta, tässä johtuukin mieleeni... Tulkaa mukana, herra tohtori.
Haluan katsoa, onko antamani määräykset, täytetty.»
Kuningatar opasti Gilbertin huoneistojen kautta sille Flora-paviljongin
ovelle, josta pääsee taulukokoelmaan.
Kun ovi aukeni, näki Gilbert työmiehiä, jotka paraikaa jakoivat salia
kahteen osaan noin kuuden metrin päässä ovesta.
»Nyt näette», huomautti kuningatar.
Sitten hän puhutteli upseeria, joka johti työtä.
»No, herra d'Hervilly?» sanoi hän.
»Madame, jos kapinoitsijat suovat meille aikaa neljäkolmatta tuntia,
saamme kaikki kuntoon.»
»Luuletteko, herra Gilbert, että he suovat meille neljäkolmatta
tuntia?» kysyi kuningatar tohtorilta.
»Mikäli jotakin tulee, madame, ei se tapahdu ennen elokuun kymmenettä
päivää.»
»Elokuun kymmenes? Perjantai? Huono kapinapäivä, hyvä herra! Luulin
kapinallisia niin järkeviksi, että olisivat valinneet sunnuntain.»
Ja hän lähti edellä, ja Gilbert seurasi häntä.
Kokoelmasalista poistuessaan he tapasivat erään upseerin, jolla oli
kenraalin asetakki.
»No, herra Mandat», kysyi kuningatar, »oletteko ryhtynyt tarpeellisiin
varokeinoihin?»
»Kyllä, madame», vastasi kenraali silmäillen Gilbertiä rauhattomana.
»Oh, voitte puhua tämän herran kuullen. Hän on ystävä.»
Ja kuningatar sanoi Gilbertille:
»Eikö niin, tohtori?»
»Kyllä, madame», vastasi Gilbert, »ja uskollisimpia ystäviänne olenkin».
»Se muuttaa asian», virkkoi Mandat. »Kaupungintaloon ja Pont
Neufille sijoitetut kansalliskaartilaisosastot päästävät
kapinoitsijat ohitseen ja herra d'Hervillyn aatelismiehineen ja herra
Maillardotin sveitsiläisineen ottaessa heidät vastaan edestäpäin
kansalliskaartilaiset katkaisevat heiltä paluutien ja hyökkäävät heidän
kimppuunsa takaapäin.»
»Siitä huomaatte, herra tohtori, että elokuun kymmenennestä ei tulekaan
kesäkuun kahdeskymmenes!»
»Ah, madame, sitä tosiaan pelkäänkin!»
»Meidänkö puolestamme?» kysyi kuningatar.
»Madame», vastasi Gilbert, »tiedättehän, mitä olen sanonut teidän
majesteetillenne. Yhtä syvästi kuin valitan Varennesin matkaa...»
»Yhtä innokkaasti suosittelette retkeä Gailloniin! Onko teillä aikaa
seurata minua alakerroksen saleihin, herra Gilbert?»
»On kyllä, madame.»
»Tulkaa siis.»
Kuningatar riensi kierreportaille, joita pitkin pääsi palatsin
pohjakerrokseen. Se oli varustettu oikeaksi leiriksi, jota
sveitsiläiset puolustivat. Kaikissa ikkunoissa oli suojuslaitteet.
Kuningatar meni puhuttelemaan erästä everstiä.
»No, herra Maillardot», sanoi hän, »mitä miehenne arvelevat?»
»He ovat, kuten minäkin, valmiit kuolemaan teidän majesteettinne
puolesta, madame.»
»He puolustavat meitä siis viimeiseen asti?»
»Kun kiväärituli on aloitettu, madame, lopetetaan se vain kuninkaan
omakätisestä määräyksestä.»
»Kuuletteko, herra tohtori? Palatsin ulkopuolella kaikki ovat meille
vihollisia, mutta sisäpuolella ystäviä.»
»Se on lohtu, madame, muttei turva.»
»Te olette synkällä päällä, tohtori.»
»Teidän majesteettinne on nyt opastanut minut näkemään kaikki,
mitä olette halunnut näyttää. Sallitteko minun nyt saattaa teitä
huoneistoonne?»
»Varsin mielelläni, tohtori, mutta olen väsynyt... tarjotkaa
käsivartenne.»
Gilbert kumarsi syvään. Niin suurta suosiota kuningatar osoitti
harvoin lähimmille ystävilleenkään, saatikka senjälkeen kun hänen
onnettomuutensa olivat alkaneet.
Gilbert saattoi hänet makuusuojaan asti. Siellä Marie-Autoinette
heittäytyi nojatuoliin. Gilbert notkisti toisen polvensa hänen edessään
ja sanoi:
»Madame, korkean puolisonne, rakkaitten lastenne ja oman
turvallisuutenne nimessä rukoilen vielä viimeisen kerran teitä
käyttämään hallussanne olevia voimia, ei taisteluun, vaan pakomatkaan.»
»Herra Gilbert», vastasi kuningatar, »heinäkuun neljännestätoista
lähtien olen halunnut nähdä kuninkaan kostavan. Hetki on nyt lyönyt,
niin ainakin luulemme. Me pelastamme kuninkuuden tai hautaudumme
Tuileriein raunioihin!»
»Mikään ei siis voi horjuttaa tätä kohtalokasta päätöstänne?»
»Ei mikään.»
Kuningatar ojensi Gilbertille kätensä suudeltavaksi ja samalla
viittaukseksi, että hän nousisi. Gilbert suuteli kunnioittavasti
kuningattaren kättä ja nousi.
»Madame», sanoi hän, »salliiko teidän majesteettinne minun kirjoittaa
pari kolme riviä, jotka mielestäni ovat niin tärkeät, etten haluaisi
hetkeäkään vitkastella?»
»Olkaa hyvä, herra tohtori», vastasi kuningatar ja osoitti erästä
pöytää.
Gilbert istuutui ja kirjoitti seuraavat rivit:
»Tulkaa, herra! Kuningatar on kuolemanvaarassa, ellei joku ystävä
saa häntä taivutetuksi pakenemaan. Minä luulen, että te olette ainoa
ystävä, joka voitte vaikuttaa häneen sillä tavalla.»
Sitten hän kirjoitti osoitteen.
»Onko liian uteliasta kysyä, kenelle kirjoitatte?» kysyi kuningatar.
»Kreivi de Charnylle, madame», vastasi Gilbert.
»Kreivi de Charnylle?» toisti kuningatar kalveten ja väristen. »Entä
miksi kirjoitatte hänelle?»
»Jotta hän saisi teidän majesteettinne tekemään, mitä minä en ole
saanut.»
»Herra de Charny on liian onnellinen ajatellakseen onnettomia
ystäviään. Hän ei tule.»
Ovi aukeni; ja muuan vahtimestari astui sisälle.
»Herra kreivi de Charny, joka juurikään on saapunut, kysyy, saako hän
tulla tervehtimään teidän majesteettianne», ilmoitti vahtimestari.
Kuningatar valahti kuolonkalpeaksi ja sopersi joitakin käsittämättömiä
sanoja.
»Opastakaa hänet sisälle!» sanoi Gilbert. »Taivas on lähettänyt hänet!»
Charny ilmestyi oviaukkoon. Hänen yllänsä oli meriupseerin puku.
»Ah, käykää sisälle, herra kreivi!» kehoitti Gilbert.
»Olen kirjoittanut teille.»
Ja hän ojensi kreiville kirjeen.
»Kuulin hänen majesteettinsa olevan suuressa vaarassa ja siksi tulin»,
sanoi Charny ja kumarsi.
»Madame, madame», rukoili Gilbert, »taivaan tähden, kuunnelkaa, mitä
kreivi de Charny sanoo teille; hänen äänensä on Ranskan ääni».
Kumarrettuaan kunnioittavasti kuningattarelle ja kreiville Gilbert
lähti, sydämessään toivon hitunen.