(1904.)
Tuulinen sija.
Neiti, neilikka punainen,
yrttitarhan taideluoma,
kammiossa kasvatettu,
lempeässä lämmitetty;
tuulinen sija sinulla
oli tumman ikkunalla.
Neiti, neilikka punainen,
kesän haave hangen maassa,
päivän kukki, toisen tuoksui,
päänsä painoi kolmantena
runolaulajan lasilla,
ankaralla akkunalla.
Harvoin tänne päivä paistoi,
senkin seinien lomitse;
harvoin tänne lämmin läikkyi,
senkin vaivojen välitse;
harvoin harhausi hymyily,
senkin kautta tuskan tuiman.
Pahat suut.
Pahat suut panettelevat
lumpeeni pataluhaksi,
jouhipääksi joutseneni.
Ylpeäksi sun sanovat.
Ollos ylväs, niin minäkin!
Kun näet kumarat niskat,
pidät pääsi pystympänä.
Läikyt lietona elosi.
Läiky, lieto, niin minäkin!
Kun näet rapakkolammet,
kierrät, kaunis, kauempata.
Tuhlailet hymyjä huulen.
Tuhlaa, tyttö, niin minäkin!
Yks on riemu rikkahalla:
ylenkatseesen ylenet.
Erotessa.
Muistelen minä sinua:
satakielet soittelevat
yössäni hämärtyvässä.
Muistelet sinä minua:
lepinkäiset lentelevät
pääsi päälle istumahan.
Muistelemme toisiamme:
kaksi kaunista kesällä,
kesälehti kolmantena.
Syy.
Rakastimme me molemmat:
sinä minua, minä sinua;
ei se ollut syy.
Kiusasimme kumpaisetkin:
minä sinua, sinä minua;
ei se ollut syy.
Oli syynä onnettuuden:
loittonit sinä minusta,
vain vikani muistit.
Ja oli toinen turman siemen;
loittonin minä sinusta,
ihanintas itkin.
Kesä-aamu.
Seisoi seijas Sukkamieli
aholla ylenevällä,
suvi-aamun auetessa.
Hempeä, herättyänsä,
yön nuoren nukuttuansa
veltot jännitti jäsenet;
kesä kukki kulmaluilla.
Heinä polvia halasi,
pohkehia poimulehdet,
horsman latvat lantehia,
uumenta uninen valmu;
itse ruusuna rusotti,
ylpeä, ylinnä muita.
Ihala ihantelihe,
Katsoi kaunis maata, merta.
Mehiläinen, mies kepeä,
lensi kukkasen kupuhun;
punahuuli noin puheli:
"Paha poika, pois menekin
umppujani aukomasta,
juomasta juhannustani,
ruusuja rakastamasta!"
Liverteli Lemmon lintu:
"Armas, pois älä ajele,
mies olen me'estä tehty,
sokerista sorvaeltu,
minkä juon juhannustasi,
sen pidät pitoja kekrin."
Seisoi seijas Sukkamieli,
haukotteli hiljaksensa
aamun alkavan punassa;
kastehesta kutri kiilsi.
Menevät, murehtisinko.
Kangastuksina katoovat
minun mieleni unelmat,
piirtyvät pihoilta ilman
tunturit todellisuuden.
Katuisinko, jos katoovat,
menevät, murehtisinko,
kyllin katselin kuvia,
kirjokaaria elämän,
aron astuin hiekkamerta,
silmä taivahan sinessä.
Tule tuuli, pohjatuuli,
tunnen keltahan keväisen,
luo lunta polulle talvi,
tunnen palmun päivälatvan,
messua jumalan myrsky,
kuulen kukkuvan käkösen!