Kuuhut halki usva-yön
kutoo kumman helmivyön,
noin läpi mieleni utuisen
kudot, neiti, kummat sillat, —
sillat maasta taivahahalle.
Kiitos, kiitos kirkkahalle
yön valjun valostajalle!
Virkkaa neiti vienoin äänin:
"Utu on enne aamun koiton.
Koska päällä metsän puiden
väikkyvät punaiset hunnut,
silloin mieles kuu katoopi
osahansa onnellisna."
Noin ällös sanele, neiti!
Ennen olkoon yö ikuinen
kuin päivä sinua ilman.
1902.