Minun tieni ovat etsijän teitä.
Onneton, ken mua seuraa!
Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain.
On kotiin jäädä parhain
jokahisen, jolla koti on.
Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii.
Minun tieni ovat taistelijan teitä!
Sorja sotilaan on hangella maata
pään-alaisena kilpi ja vierellänsä kalpa
ja joka hetki ajatella: Henkeni on halpa,
mut pyrintöni pyhin
on kaunis, kallis, suuri
ja ylpeä kuin jumalitten uni.
En toveria tielleni tahdo.
Mut jollakin jos sama mieli palaa,
hän kulkekohon sinne ja minä kuljen tänne,
ja kummallakin virehessä olkoon jousen jänne.
Voi olla että yhteen
vie meidät metsäpolku —
silloin nuoli viuhahtaa tai tullaan ystäviksi.
Ja erotahan jälleen.
Onneton, ken mua seuraa!
Mun lauluni on latuja, ne käyvät ristin rastin,
enkä tiedä itsekään ne kunne käyvät asti,
kaupunkeihin, kyliin,
korpien syliin —
enkä tiedä, milloin ma levähtää saan.
1902