(1902.)
Äidin surut.
Kolme yötä peräkkäin
suurta surun unta näin,
siitä asti murhe mulla
mielessä on tuiretulla.
Unta näin ma miekasta,
verisestä hiekasta.
Kaitse, Kiesus, äidin lasta
sotateille sortumasta.
Näin ma maljan kuohuvan
kuivaks saakka sakkahan.
Totta Herra hekkumasta
estät emon lempilasta.
Nyrkin vielä viimeks näin
kohotetun taivoon päin,
huudahdin ja heräsin ma,
hereilläkin vapisin ma.
Ethän Luoja milloinkaan
hänen salli horjahtaa
itse-uhmaan ylpeähän,
jumalaansa kieltämähän?
Mieli nöyrä hälle suo!
Tai jos tahtosi on tuo,
tapa ennen taisteloihin,
syökse synnin nautinnoihin!
Herra! Mitä huusinkaan!
Ethän kuullut kauheaa?
Tee kuin tahdot Kiesus aina.
Lapseni on sulta laina.
Trubaduurin laulu.
Tuli linnahan köyhä sotamies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"Hei, heitukka, kustapa kulkee ties?"
"Minä maailman matkoja astun."
"Ja jos olet suora sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"niin tännekin loppua voi sinun ties."
"Sama mulle, mut palkan ma tahdon."
"On oikein, palkkansa saa sotamies —>
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"kuus riksiä vuodessa riittää kenties?"
"Ei, herrani, enempi ma vaadin."
"Mitä hulluja? Hallitse järkesi mies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"mut varro, saat seitsemänkin kukaties,
jos miekkasi totta voi tehdä."
"En myö minä miekkaani, hovimies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"riikin rikseihin, se on jumal' ties
itse Hiidessä kuuraeltu.
Mut kuninkaan tyttären jos kukaties —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"saan palkaksein, olen kuninkaan mies."
"Huuti, tolvana, matkaasi marssi!"
Ja ryntäsi päälle vihamies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
voitti joukkomme, uhkasi orjuuden ies.
Kas, silloinpa sankari saapui.
Hän tuli kuin liekkien liehtoma mies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
hän löi, joka iskunsa kuoloa ties,
sota päättyi, maa oli vapaa.
"Ja saanko ma palkkani nyt kukaties —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"olla tahtoisin kuninkaan tyttären mies."
Verijälkiä kannukset jätti.
"On oikein, palkkansa saa sotamies
Kunigunda, ah, Kunigunda —
näin lausui kuningas, "mut kukaties
jätät sitten sa maani ja minut.
Siis myö mulle miekkasi sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
Ja korkealle leimusi kuninkaan lies,
mut vastasi sankari suuri:
"Ja vaikka ma vaan olen sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"niin myö minä miekkaani en jumal' ties
itse kuninkaan tyttärihinkään.
Mun onneni olla on sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"sama, luulenpa, tahto on miekkani myös,
se on Hiidessä kuuraeltu."
Sukkamielen sauva.
Puiden takaa puiden taaksi
metsän linnat liukuu.
Sukkamielen sauvan pääss'
on hopeainen tiuku.
Kun se tiuku helisee,
niin hämy maille lankee,
riutuu rinta inehmon
ja miel' on ahdas, ankee.
Puiden takaa puiden taaksi
metsän linnat liukuu.
Sukkamielen sauvan päässä
kultainen on tiuku.
Kun se tiuku helisee,
niin herää hengen härmä,
kuudan maita kulkevi
ja säihkyy unen särmä.
Puiden takaa puiden taaksi
metsän linnat liukuu.
Sukkamielen sauvan pääss'
on timanttinen tiuku.
Kun se tiuku helisee,
on mieli miekan alla,
astuu ilmi aurinko
ja maailmass' on Halla.