Hän seisoi ja huusi
tappara kädessä:
"Tulkaa, nyt tulkaa,
tulkaa kaikki,
te miel'alat apeat, te vastasäät vaikeet,
huolten huuhkalinnut ja sydänsurut haikeet,
niin koitamme kerran,
ken meistä voittaa,
ja voitettu olkoon
ääneti niinkuin
hauta, mi kuusten
keskellä hiljainen on."
Hän seisoi ja huusi
tappara kädessä,
katsoi uhmaten
kalliosolaan
vuotellen kuoleman karjaa.
"Pelkäätkö, Tuonelan
untelo ukko,
pelkäätkö vuossadan
nuorinta lasta,
pelkäätkö päivyen poikaa?"
Eivät ne tulleet
silloin surut,
tulivat silloin,
kun makas hän maassa,
kamppaili Luojansa kanssa.
Tulivat takaa kuin konnat, löivät
kahleisiin hänet, mierolle möivät,
tekivät hänestä
heikon miehen,
polttivat otsaan
orjan merkin,
jota ei huuhdo
vesi, ei veri,
eikä huulet kauneimman neidon.
1901.