Oli kerran kuin vene vierinyt
ois kirkasta järven pintaa
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.
Oli kerran kuin vene laskenut
ois kallion kaunihin alle,
kaks kaahlannut hietaa valkeaa
kaks kulkenut kukkulalle.
Ja eikö aurinko painunut
taa saarien, salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen, laulupuiden?
Ylt' ympäri tanhusi terhenet yön,
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui;
ja uni se nousi ja nousi.
Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan kiipi;
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja kuulimme, kuinka se hiipi.
1898.