Keinutan kehtoa, laulatan lasta
vaulussa vemmelpuun,
Nukkuos tähtiä katselemasta,
vaipuos kuusia kuuntelemasta,
uinuos äitisi lauleluun,
keinuhun vemmelpuun!
Harva on soimi ja hieno on loimi,
kuurassa kiiltävi maa.
Lämmitä lempi, äityen lempi,
varjele lastani valkeaa!
Ihmiset emollesi kantavat kaunaa.
Saanut en kylpyä, saanut en saunaa.
Pysty on kulkea pyytäjän tie;
sulleko loivempi lie?
Pakkanen viiltää ja kuun sirppi kiiltää;
kuolonko kulkuset sois?
Hengitä halla, kohtalon halla,
hengitä orponi onneton pois!
Nukkuos äityen nurmilintu,
tuuti, tuuti lulla!
Uinuos pakkasen untuville,
armahille, harmajille,
painuos yöhyen parmahille;
tais jo Tuoni tulla?
* * *
Miksi et nuku oma kukkani, rukkani?
Itket — kylmäkö koski?
Kylmäkö on?
Ihme! Lämmin on lapseni poski,
sulanut seimen on seinä,
allasi, allasi angervon
kuumana huokuvi heinä.
Kas, mikä kajastus päälläni päilyy?
Kas, mikä sajastus seinällä häilyy?
Seimen päällä on tähti,
tummempi päivää, kirkkaampi kuuta,
selvempi, suurempi tähteä muuta;
Luojako lähetti tähden sen
suojaks lapseni valkoisen?
* * *
Keinuos kehtoni vemmelpuinen,
tuuti, tuuti lulla!
Tuutios lapseni tuiretuinen,
armahuinen, naurusuinen,
tuutios rinnoille rakkauden;
tais jo Unetar tulla?