Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1907.
Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Proloogi.
Elämä menee menoaan ja useimmat päivät tunnelmineen, havaintoineen
painuvat unhotuksen yöhön...
Mitähän? jos rupeaisi pitämään päiväkirjaa siltä elämänsä
aamuajalta, jolloin juuri on saanut kiusalliset yliopistotutkintonsa
suoritetuiksi ja kesäloman perästä "nuorena toivorikkaana
maisterina" maaseudun hiljaisuudesta rientää takaisin pääkaupungin
hälinään juhlallisesti kuunnellakseen opetusta Suomalaisessa
normaalilyseossa --? Millainenhan kronika tuostakin tulisi ja olisiko
siitä kenellenkään hupia tai hyötyä? Vai joutuisikohan moisen
tekeleen tautta naurunalaiseksi ihmisten edessä, nimittäin jos sen
sitten jolloinkin julkaiseisi --? Kuka ylipäänsä ilkeää näytellä
päiväkirjojaan muu kuin kaunokirjailija, vaikka monet muutkin
kuolevaiset hiljaisuudessa elämänsä yksilöllisyyksiä kirjoittelevat?
Sillä ensimäinen ehto päiväkirjan siveelliseen oikeutukseen on
luonnollisesti se että kirjoittaja siinä ilmaisee tunteensa ja
arvostelunsa juuri sellaisina kuin ne sydämestä tulevat eikä
keinotekoisesti rupea päiväkirjansa lehtiä koristelemaan. Toisin
sanoen: vaaditaan erinomaista rehellisyyttä ja erikoista lapsen
mieltä, jota pienetkin seikat huvittavat yhtäpaljon kuin suuret. Ja
kun kerran päiväkirjaa kirjoittaa, niin pitää kirjoittaa aivankuin
kokeeksi omalle itselleen tai aivankuin ei kirjan koskaan tarvitseisi
joutua muiden nähtäviin -- jos kohta hämärästi tuntee, että se
mahdollisesti joskus joutuukin. Eiköhän esimerkiksi Leo Tolstoi monia
tunnustuksiaan kirjoitellessaan elämänsä eri aikoina liene aavistanut
että arimmatkin mielenilmaisunsa joskus joutuvat päivänvaloon, eikä
se ihminen kuitenkaan noita lehtiä ole salannut eikä papereitansa
liioin polttanut? Joku tietenkin huomauttaa terävästi että onkin
suuri ero neron ja tusinaihmisten välillä, mutta tähän voipi
väittää että kun kerran neron päiväkirjat julkaistaan ihmissielun
tutkimuksia varten, niin eiköhän joskus olisi hupaista saada lukea
tusinaihmisenkin päiväkirjan lehtiä, jollei muun vuoksi, niin ainakin
nähdäksemme, kuinka suuri todella on eroitus neron ja tusinasielun
välillä?
Olipa miten oli, se nyt vain on varma, että jos esimerkiksi "minä"
päiväkirjan pitoon ryhdyn, niin en sitä tee sentähden että joku
suuri ihminen on samoin tehnyt, vaan aivan omaksi huvikseni ja
omaksi kehityksekseni piirtelen muistiin mitä milloinkin haluan
enkä kaavanani tässä tahdo käyttää mitään muuta kuin mainitsemaani
rehellisyyttä sekä tuota lapsenmieltä, jolle salamieliset suurmailman
ihmiset nauravat.
_Auskultantti_.