SAKU. Ä-häh!... Saitko.
JUKKA. Rakkautta se on vain tytön lyönti ja myöntymystä neitosen
vastaan-vikinä.
ULLA. No tule nyt, niin mennään tästä Ellan luo. (Vie käsivarteen
tarttuen) Ja vävy sinusta tulee tähän taloon ennen kun tukit meressä
ovat heinäpielekset ahoilla. (Menevät.)
SAKU (Vetäytyy peiton alle umpikorviin). Nukuttamaan rupeaa. Sekö tuo
Viitalan Heikin ruoka painostanee!
PIRKKA (Tulee koristautuneena, hämmästyen). Voi, voi!... Joko ne nyt
menivät pois! (Katsoo ikkunasta, harmissaan) Sehän se äiti, kun ei
pyytänyt niitä jäämään tähän asumaan!... Ihan kuin tässä ei olisi tilaa
ollut! (Kääntyy pois akkunasta. Tekeytyen) No menkööt!... Oli siinä
olevinaan!... Ikään kuin nyt ei olisi ennen parempiakin nähty!
LOTTA (Palaa). Joko ne tukkilaiset nyt menivät... Ja joutivatpa nuo
mennäkin siitä itseään kehumasta... ja ylpeilemästä.
PIRKKA (Harmissaan). No mitäs te ette aikanaan pyytänyt taloon asumaan!
LOTTA. No kukapa nämä kaiken maailman kulkijat tietää mitä ne ovat...
Vaikka heillä lie omalla puolellaan jo miten isot joukot elätettävinä!
PIRKKA (Viskaa kauniin nauhan kaulastaan pöydälle, itsekseen). Äs!
Tuonkin vielä turhaan panin!
LOTTA. Olisit tuon nauhan antanut olla nyt kaulassasi... Ja panisit
vaikka sen ristiruutuisen hameen päällesi... Kuka tietää mitä vieraita
tähän kohta tulee!
PIRKKA (Akkunassa. Nauraa ääneensä). No, voi tokiinsa!
LOTTA. Mitä sinä nyt siinä naurat.
PIRKKA (Kuin itsekseen). Kun se on vielä niin hassun näköinen koko ukko
(Nauraa) Ei... Pois minä menen ennen kun se tulee (Lähtee kiireellä)
Koko kyläkin tuolla jo nauraa!
LOTTA (Pidätellen). Pirkka... Pirkka hoi... Mitä sinä nyt siitä jo
pakenet... Ei tuo nyt syö.. (Yksin jäätyään) Voi, voi sitä tytön
hänksäkköä!... Kun se taas rupeaa siinä sitä omaansa ajamaan.
JUTIKKA (Tulee Vännin kanssa). Tässä... tässähän sitä vain asutaan...
Ka käy peremmä.
VÄNNI (Katselee tupaa ympäri seiniä). Onhan tässä sinulla iso tupa...
Onko tämä monta syltä kanttiinsa?
JUTIKKA. Onhan tämä siinä puolen viidettä paikoilla.
VÄNNI (Mittaa sylillään seinää jonkun sylivälin likipitäen, ulompana
seinästä). On siinä seinää yli viiden oikein roima sylen... On... on
siinä jo tupaa puolessa kuudetta sylessä pienen perheen asua... sillä
mitäpä sillä liialla tuvankaan koolla ihminen tekee! (Niistää nenäänsä)
Tuokin nenä on taas ruvennut reistailemaan... Mikä häntä sitäkin
alituiseen tukennee!
JUTIKKA. Olisihan tässä tätä puuta painaa... jalkoja lepuuttaessa.
VÄNNI (Istahtaa sängyn reunalle. Saku vetäytyy taaemma). Onpa tässä
saanut istua jo, jotta jalat tahtovat jo sen istumisen paljoudesta
koukkuun kangistua... (Kääntää puheen) Eipä se muutoin meidänkään talon
tupa tarvitse suuruudessa tämän tuvan rinnalla punastua... Kun ei liene
vielä suurempikin... Niin että mitäpäs siinä on Pirkalla sen enempää
ajatteluja. Ei hän kaupassa menetä.
JUTIKKA. Ka mitäpäs se hänen ajattelustaan enää paraneekaan. Kun mikä
on kerran sanottu, niin se on sanottu.
VÄNNI. Ka mitäpäs ne nää alaikäiset osaisivatkaan ajatella. (Kääntää
puheen) Siinä laitetaankin siitä toisesta kammarista tapissierikamari,
niin ei hänellä siinä ole mikään hätä ollessa ja eläessä.
JUTIKKA. Ka mikäpäs hänellä siinä on... rikkaassa talossa. Eikä tämä
Pirkka muutenkaan niin nirpukas ole, jotta se ei oikeaan tyytyisi...
VÄNNI. Joko sillä on miten paljon sitä ikää... tällä Pirkalla?
JUTIKKA. Mitenkäs paljon sillä onkaan sitä? (Huutaa kamariin) Pirkka
hoi!... Paljonko sinulla on jo sitä ikää? (Avaa kamarin oven) Pirkka
hoi!... Ka eihän sitä olekaan täällä... Minnekähän tuo tyttö nyt joutui
(Lotalle) Muistatkos sinä, Lotta, miten paljon sillä on jo niitä
vuosia?
LOTTA. Ka saman ikäinenhän se on kuin tämä Puumalan Antin tyttö... Ja
eikös sitä silläkin ole jo kahdeskymmenes menemässä?
JUTIKKA (Vännille). Ka se on sen Puumalan tytön ikäinen... Ei ole
tullut kirkon kirjoista tarkemmin kysytyksi.
VÄNNI. Paras ikäpä tuo sitte on hänelläkin jo naimisiin mennä. Ja onhan
siinä mulla vielä niitä rahojakin muutama parikymmentä tuhatta... Niin
jotta mikäpäs hänellä on siinä emäntänä ollessa!
JUTIKKA. Ka mikäpäs siinä on...
VÄNNI. Viljelyksiä kun vielä siihen lisää ja sen Hautakosken suon ottaa
viljankasvuun aina sinne Törmän Pekan rajaan asti, niin kelpaa siinä
Pirkan elää leipoa. (Lähtee pankon luo) Taas tuo nenä pahuus rupeaa
tukkeutumaan.. (Niistää) Ah tuo ryökäle!... Minkälaista peliään se
hyväkäs siinä tänä päivänä pitää... Turisuttaa ja tärisyttää kuin ei
parempaa tehtävää olisikaan kuin sitä vain selvitellä. (Menee penkille
istumaan) Kun hänet nyt sattuisi näkemään, että tietäisi käyvätkö
hänelle sen Anna-vainajan vaatteet.
JUTIKKA. Ka tämän äitinsä kokoinenhan se on... Vai onko sinua vähä
pitempi?
LOTTA (Pankon edustaa lakasten). No eiköhän hänelle nyt tässä kokoa
ole... yhdelle tytölle!
VÄNNI. No sittepä se on asia selvä siltäkin puolen!... Tottapa se
silloin oli korkeudessa jo niin määrätty. (Tarkastelee Jukan pieksuja)
Tottapa se oli siellä määrätty, kun se niin kävi. On siinä
pitkävartiset pieksut! (Mittaa jalkaansa vasten) Reiteen asti näet
ulottuu varsi... On siinä tuhlattu nahkaa!
JUTIKKA. Tukkilaisten pieksuja... Tässä poikkesivat äsken, niin liekö
heiltä unehtunut... pieksut. Eihän sitä tään talollisen kannata niin
pitkiä pitää.
VÄNNI. Pitkät ovat varret... Ketähän nuo tukkilaiset olivat, kun on
niin pitkät pieksun varret?
JUTIKKA. Ka sanoivathan ne tässä nimensäkin... Lieköhän jäänyt tälle
Lotalle muistiin...
LOTTA. Niitähän ne sanoivat olevansa tämän Vännin entisiä
kotipuolelaisia... sieltä Räyringistä... Eikös sen toisen nimi ollut
Jukka?... Vai mikä Jakka se oli?
VÄNNI. Se on sitte niitä Niittykosken köyhän talon poikia.
(Mustasukkaisena) Ja muuten hyvin huono mies, se Jukka... huono mies ja
suuri valehtelija ja kova naisiin menijä... Kaikki Räyringin tytöt on
jo pahoille teille mukanaan vietellyt. Yksi tyttöjen itku vain kuuluu
koko Räyringistä.
LOTTA. Vai semmoinen vehnänen se on!... Ilmankos se tässä jo kehui ja
jo tuttavaksi tekeytyi.
VÄNNI. Semmoinenhan se on... Kiittää siinä luojaa isä, joka siltä
tyttärensä suojelee... Tätä kunnollista maantyötä kun ei viitsi tehdä,
niin tukkijoella toki juoksentelee.
JUTIKKA. Johan sen näki eleistäkin, jotta laiska se on.
POIKA (Ovelta). Vännin ruuna on päässyt irti ja juoksee maitokuorman
kanssa pitkin tietä.
VÄNNI (Syöksyy kengät kädessä ulos). Ruunako!... Prtuu... prtuu...
Hattu!... hattu lempo (Kääntyy hattuaan sängystä ottamaan)... Prtuu...
perhana... (Viskaa kengät pois) Kaataakohan tuo sen maitokuorman...
(Ulkona, kovasti) Ptruu, ruuna... Ottakaa kiini heittiö!
LOTTA (Jutikalle, hätäillen). Mene nyt sinäkin siitä apuun... Mene nyt
sukkelaan ennen kun kaataa maidot!
JUTIKKA (Ulos kiirehtien). Mikä sen nyt päästikin irti...
LOTTA (Rientää perässä). Saavatkohan nuo tuon kiini ennen kun se kaataa
maidot!
SAKU (Nousee, haparoi ensin hatun otsalleen, nousee seisomaan,
venyttelee ja haukottelee). Pitäisi tässä lähteä ulkona pistäytymään
(menee veltosti), niin näkee miten niiden Vännin maitojen kanssa on
käynyt.
ELLA (Ovessa, tullen Pirkan kanssa). Pirkka-kulta!... Elä usko mitä
ihmiset sanovat, vaan mitä kortit sanovat, sitä Pirkka aina usko...
Tulehan kun povaan sinulle!... Kaikki haastan, niin kuin on alussa
määrätty sinulle tapahtuvaksi.. (istahtaa pankolle) Vaikka tässä pankon
kolkalla katsomme millainen on kohtalo sinulla... Istu siihen,
kultasirkku! (Kortteja seottaen) Muu joukko jäi sinne Teerisen
taloon... Kohta tulevat kaikki tänne... Nosta nyt tuosta kahdesti,
Pirkka.
PIRKKA (Nostaa). No... Vain jos nyt vaan valehtelet, niin... Voi miten
on huonoja värejä.
ELLA. Ensin on huonoja värejä, sitte tulee hyviä värejä... Tulee
rakkauden värejä. (Huutaa) Ulla! (Ulla tulee) Ota, Ulla, tuosta emännän
perunoita ja laita kattila tulelle... Pane jotta riittää lapsillekin
(Ulla ryhtyy perunan keittoon) Noin on iloiset kortit sinulla... Tuossa
on ruutuverinen mies... Se tulee maata myöten vetten takaa... Tuossa
ovat pahat kielet välissä ensin... Mutta sitte taas selviää kaikki.
(Ullalle) Ota, Ulla, suolaa emännän säiliöstä ja pane suola
potaattiveteen, niin maistuvat perunat paremmilta. (Povaa) Tässä on
välillä vanha ristiverinen, rikas mies... Mutta ei se ole se oikea
sinulle... Sen kanssa olisi sinulla noin paljon mustaa murhetta
maailmassa... noin paljon suuria suruja... Ja yhä vain mustia värejä...
Hhuu! (Viheltää, ihmetellen.)
PIRKKA (Nauraa). Voi, voi kun sinä Ella puhut hullutusta!... No entäs
sitte?
ELLA. Nyt ilmestyy taas se ruutuverinen... Tuossa yhtyvät tiet ja nyt
on noin paljon iloista väriä... Yhtä iloa on koko elämä. (Ullalle)
Hoihkase sitte, Ulla, Teerisen talolle, jotta tietävät tulla tänne
murkinalle.. (Povaa) Noin se nuori ruutuverinen rakastaa sinua,
Pirkka... Tässä on kihlasormus... tuossa ovat hääkortit ja herttaässä
ja tässä avioliitto ja lapset... Ja tämä ruutuverinen kulkee vettä
myöten airoton vene aluksena ja vene on pyöreä kaikin puolin.
PIRKKA (Huudahtaen). Ella!... Nyt minä tiedän: Jukka on käskenyt sinun
povata...
ELLA. Jukka!... Ella ei puhu käskettynä. Kortit puhuvat käskemättä...
Kortti ei koskaan valehtele.
PIRKKA. Elä väitä... elä väitä yhtään... Tukkilaisella on pyöreä puu
aluksena ja Jukka on tukkilainen. (Viskaa Jukan pieksut) Tuossa ovat
sen pieksutkin vielä jälellä... Vieläkö kiistät. (Menee kamariin.)
LOTTA (Palaa). Sinne näet kaatuivat Vännin maidot... Eikä ollut
miehistä sen verran apua, että olisivat aikanaan ottaneet hevosen
kiini... Potaattiako se tää Ulla keittää...
ELLA. Potaattia, hyvä emäntä... Joukko on syömättä Teerisen talossa,
niin käskin Ullan keittää perunoita... Anna, hyvä emäntä, reikäleipää
tästä vartaan nenästä.. (Ottaa leivän) Luoja hyvä isä siunatkoon
sinulle sijaan... Ja hyvän antakoon sulhasen nuorelle tyttärelle...
Hoihkase, Ulla, joukko jo tänne! Hyvät ovat sinulla leivät, emäntä.
JUTIKKA (Palaa). Se on se Vännin hevonen liika lihava, kun ei kestä
huonoissa pitimissä... Tietäähän ne rikkaan syöttiläät...
ULLA (Huutaa ovelta). Ho-hoi! Tulkaa syömään! Potaatit ovat kohta
kypset! (Saku palan. Nykäsee Ullaa kylestä) No (Lyö) Etkö pidä kurissa
kynsiäsi! (Ryhtyy Ellan kanssa ruokaa laittamaan)
JUTIKKA. Hyvä toki, että ei itse Vänni sattunut kärriin ja tappanut
itseään siinä rytäkässä!.. (Jorri tulee) Siinäpä tulee vähä mojakka
mies!
JORRI (Saapuu mojakkana, lakki otsalla, olalla nuora, josta riippuu
selässä palvattu lampaan jalka, edessä kaksi reikäleipää. Ripustaa
nuoran orren päähän). On tässä talo hyvällä paikalla... Kenenkä talo
tämä on?
LOTTA. Tämän Jutikanhan tämä on.
JORRI. Läksin tänä keväänä tälle tukkijoelle, niin arvelin pistäytyä
taloon, kun sattui näin tienvarrelle.
LOTTA. Mhyy!...
JUTIKKA. Vai taloon poikkesit! (Lampaanjalkaa tarkaten) Paljonko
tuommoisesta lampaan käpälästä maksoit?
JORRI. Ka toista markkaa. (Muuttaa puhetta, ryhtyen tupakan panoon) Saa
nähdä miten nyt täällä onnistaa... Niillä toisilla tukkijoilla
joutuivat kaikki miehet naimisiin... Ainoastaan yksi meni hukkumalla
viime kesänä. (Pirkka palaa.)
LOTTA. Eikös tällä vieraalla itsellään vielä ole sitä eukkoa?
JORRI. Mitäpäs sillä tekee... Olisi vain lisänä syömässä... (Sakulle)
Tukkilainenko sitä sinäkin olet?
SAKU. Tukki.
JORRI. Saa nähdä minkälaisia palkkoja ne nyt rupeavat maksamaan, kun on
tämmöiset raha-ajat!
JUKKA (Saapuu). Saiskohan matkapojat näin hyvässä talossa niin kuin
sitä yösijaa ja mahan täytettä rahan edestä?
JUTIKKA. Eipä tässä ole liikoja tiloja... Pienet suojat ovat ja iso oma
joukko on.
SAKU (Jukalle). Se Vänni äsken morkkasi meitä... Se kosii tään ukon
tytärtä!
JUTIKKA. Ja kuka näitä kirjattomia kulkijoita uskaltaa pitääkään... Jos
lienevät mitä niitä Räyringin naisten pilaajia.
JUKKA. No kun ei, niin ei... Ei se mies koskaan sijaansa sure, vaan
helluaan se ikävöi.. (Viskaa kengät olalleen) Sen kun kengät olalle...
Ja kun, Pirkka, tulet tukkijoelle, niin peli siellä vinkuu ja kiikut
heiluvat ja vettä ja iloa on köyhällekin antaa... He-hei!... Sielläpä
on iloa taloon tulee... Ei nyt tässä talossa tupa tyhjänä haukottele,
eikä leipä syöjäänsä itke.
Mustalaislapsijoukko töytää tupaan. Poika soittaa huuliharppua. Toiset
ryhtyvät heti suorastaan hippasille, juoksennellen ympäri tupaa, ja
huudahdellen: hippa! hippa! hippa! Lapsien perästä työntyy muu joukko
alkaen touhuta ja puhella yhtä aikaa:
ELLA. Saitko sinä mitä Teeriseltä?
KAISA. Sain leivän ja kyrsän... Ja Junnulle sain Heikin vanhat
housut... Maitoa ei antanut emäntä ja voin valehteli lopussa olevan.
ELLA. Valehtelee! Uudessa tuvassa sanoivat jotta äsken on kirnuttu
Teerisellä... Ja vanhaa voita on hinkki aitassa jälellä... Ottakaa
emännän suoloja vakasta ja alkakaa ruuan ääreen kokoontua ja siunatkaa
kukin ruokahalunne, jotta ei liikoja kuluisi!
ULLA. Ota, Juiju, kattila tulelta ja kaada pois potaatti-vesi siitä...
JUNNU. Yhäkös ne ovat potaatit kiehumassa, vaikka jo äsken hoihkasit
syömään tulla?
JUIJU. Sanka polttaa!... Antakaa rättiä tänne, tuokaa rättiä tänne!
Antakaa räsyä rutosti tänne, muuten polttaa käden rakoille sanka
pakana... Ota Ulla emännän rätti uuninkolosta.
ULLA. Siinä on emännän pyyhinriepu. Kaada vesi kuiviksi ihan... Katko,
Juiju, sinä leipiä muruiksi. Minä otan padasta perunoita.
JUKKA. Niin sitä elää ja iloita pitää.
Eräs poika koettaa kätkeytyä Jutikan taa, joka seisoo keskellä tupaa.
Toinen ahdistelee häntä, ottaaksensa hippaa. Niin kiertävät he
Jutikkaa, joka hokee: Kah... kah... kah... Tämäpä vasta elämää on!
LOTTA (Alkaa hosua huivilla toisia hippasilla olijoita). Etkö sinä,
Ella, kiellä noita pentuja jo... Särkevät jo koko talon muruiksi.
(Huutaen) Ella... Ella hoi!
ELLA (Hosuu huivilla Jutikan ympäri juoksijoita). Ettekö jo herkiä
pakanat siinä isännän ympäri juoksemasta!
TUKKILAISET (Työntyvät ovesta tupaan). He-hei!
HÄKKI. Täälläpä vasta oikea elämä alkaa!
(Eräs mustalaistyttö tukistaa muuatta poikaa.)
JUTIKKA (Siunailee). No jo nyt on koko talo nurin!
Toinen näytös.
Tukkijoella. Metsä. Iso kattila vivussa. Eräässä oksassa leipä. Käki
kukkuu.
Jorri venyy ruohokossa mahallaan. Toiset lyövät korttia hänen
hartioillaan.
HÄKKI. Nosta, Saku! (Saku nostaa) Ruutu valttia!
SAKU (Lyö kortin hartiaan). Noin sitä lähdetään!
PUHURI (Lyö). Ja eikä surra!
VEKI (Lyö). No ei!
NIKU. Kellä on maata.
HÄKKI. Minulla on. (Lyö) Nakki!
SAKU. Tikki!
NIKU. Pietti.
JORRI (Mahallaan, päätään kohottamatta) Piettikö tuli?... Sakulle?
SAKU. Piettihän tuo tuli... Tuli tuo häjy!.. (Lohduttautuen) Vaikka
voitinpa minä eilen neljäkymmentä penniä.
LAULU METSÄSTÄ (Saku sekaa kortteja):
Kerta se näkyy punainen talo
kaunihin koivikon takaa
ja tapissieri kammarissa
se kultani kerran makaa.
HÄKKI. Jukka laulaa...
NIKU. Hittoko sille Jukalle on nyt tullut! Se ei ole enää ihan
ennallaan.
SAKU. Jukka on rakastunut.
HÄKKI. Elä nyt!... Jukkako?
NIKU. Kehen se rakastui?
SAKU. Pirkkaan... Vaikka se ei sitä itse sano.
HÄKKI (Jorrille, joka nousee istumaan) Hei!... Pöytä nousee istumaan
(Naurua.)