Muut sisämaata suuresti kiittäköön,
Sen vetten kultaa, kuusien huminaa,
Vaan merenrantaa kernahammin
Lempeni, lauluni nostakohon!
Sä ranta runsas ruusuja kasvava
Ja kulta-aaltoin aartteista hyllyvä,
Ah, mainingit kun nostaa rintaas,
Rintasi alla on maa ja taivas.
Ja rintas alle silloin sä kokoat
Sun levotonten lastesi parven taas:
Sun helmaas hellin tuulet nukkuu
Nauttien povesi pehmeyttä.
Ja järvet, lammet, lähtehet, kaikki nuo
Nyt ikävöiden virtoina vierivi
Ja äidillisten rintais alle
Taipuvi taivahan unelmihin.
Ja konsa lemmen sylisi levität
Etäiset aallot lauhtuen lähenee
Ja, peittyen sun povehesi,
Kullalla lastatut laivat tuopi.
Vaan konsa rintas aartehet aukaset
Ja ihmislasten nauttia niitä suot,
Niin rikkahiksi köyhät kääntyy,
Terveeksi surkeat, sairahatki.
Ja munkin hurjan hyllyvä rintas tuo
Jo tuutii lemmen mielehen viehkeään,
Niin on kuin hellin povelleni
Sulkisin impeni ihanaisen.
Ah haihtuvainen huumaava hetki tuo,
Kun kullan rinnan rintaansa painaltaa
Ja rinta onkin meren pinta,
Pohjaton nielu se pettäväinen!
Niin onkin rintas, ranta sä rakkahin,
Kuin äidin runsas, armas kuin impyen --
Vaan köyhäkin ja julma on se,
Kuin suden raatelevainen rinta. --
Kun meri kuohuu, murskaksi hieraltaa
Sen ranta kaikki. -- Rannasta tuosta, oi,
Sä hirmumyrskyjenkin Herra,
Varjele merellä kulkijoita!