Ryysyisenä kulki miesi
kumartaen ohitsein:
Silloin silmihinsä katsoin
ja mä kysymyksen tein:
Turvemökki, olkikatto, kansa
myöskin ryysyissään!
Näinköhän mä uskon tuota, näinköhän
mä totta nään?
Tyynehesti miesi työnsi kätens
laihan kätehein --
Totta siis! Ja sillä kertaa
kuohahti mun sydämmein.
Mutta mies sen huomasi ja
huoahti ja lausui nyt:
"Tiedon puute, pulskat herrat
meitä näin on nylkenyt.
Maatonna me oltihin jo
tuskin oli taivastai --
Pamppu heilui, ryysyt siitä
selkähänsä kansa sai.
Majojamme maata vasten
alas aivan painettiin,
'Turpeen alta tulematta mies on!'
sananparsi soi --
Mutta turpehenkin alta tämä
kansa nousta voi.
Huoneemmekin vihdoin vietiin,
siitä tultiin turpeisiin.
Ja se nousee, uus on aika, kaikki
vielä paranee:
Herrain huoneiden ja meidän
harjat näät jo lähenee.
Ryysyistämme paikka paikan
perästä jo putoaa.
Kansa varttuu, vilja karttuu,
kohoaapi koko maa!"