Hannu. Kalle. Kivekäs. Rankonen.
KALLE (tulee ulkoa ja vetää päällystakkinsa taskuista olutpuolikasta
sekä laskee ne pöydälle). Riittääkö nämä?
HANNU. Vasta ensihätään, Kalle, vasta ensihätään!
KALLE (vetää takkinsa povesta 6 puolikasta). Entäs nämä?
HANNU. Enemmän, Kalle, enemmän!
KALLE (vetää takkinsa taskuista taas 8 puolikasta). Entäs nyt?
HANNU. Enemmän, Kalle poikaseni, enemmän!
KALLE (vetää taas housuntaskuista 4 pulloa). Jokohan riittää?
HANNU. Vasta 26 pulloa! Aijotko petkuttaa, lurjus?
KALLE (ottaa housunkauluksen alla vielä 8 puolikasta). Pitäsiihän siinä
olla kerraksi.
HANNU. Enemmän. Kalle, enemmän, jos on!
KALLE (vetää saapasvarsistaan vielä 6 olutpuolikasta). Jolleivät nämä
riitä, niin sitten siinä olet pohjaton kuin papin säkki!
HANNU. Neljäkymmentä purkkia olutta. No onhan siima alkajaisiksi. Mutta
minut saa vaikka suolata kuin Paimelan lahnan, jollei sinulle jäänyt
vielä muutamia, lurjus...! Avaa pulloja! Tässä ei ole aikaa siekailla!
KIVEKÄS (tulee Rankosen kanssa laseja kädessä). Oo, täällähän on pöytä
koreana!
HANNU. Hiukan ensi hätään, herrat; hiukan ensihätään! Istukaa pöytään,
herrat! Tehkää hyvin! (Kaataa laseihin.)
RANKONEN. Kiitos! Minulla onkin niin hitonmoinen jano!
HANNU. No, sitten lasit pohjaan, herrat! Kippis! (Tyhjentävät; kaataa
uutta.)
KIVEKÄS. Kas tämä virkistää!
HANNU. Toiset perään yhteen menoon! Kaksi silmääkin on ja nenä kolmas!
(Juovat.) Kas niin!
RANKONEN. Eikö herra Jassikka ensinkään ota?
KALLE. Periaatteellisista syistä minä en nauti olutta muuten kuin
ruuan yhteydessä.
KIVEKÄS. Hieman outo periaate kauppamatkustajalle.
HANNU. Hän on periaatteellinen hölmö! Minulla on ollut elämässäni vain
yksi periaate ja sen minä olen horjumatta pitänyt. (Koputtaa lasiaan.)
Kippis, herrat. (Juovat.)
RANKONEN. Ja mikä se on?
HANNU. Etten milloinkaan periaatteitten kanssa painiskele. Otan vastaan
päivän kerrallaan ja kaksikin yhteen menoon, jos pöydällä ainetta
piisaa. Kippis, tämä on periaate! (Juovat.)
RANKONEN. Se on erittäin mukava periaate.
HANNU. Paras kaikista! Kun ei laita itselleen ansoja, ei lankea
koskaan. Ja kaikki lankeamiset ovat siveellisesti alentavia! Siksi en
harrasta mokomaa härkätaistelua oman itsensä kanssa... Kippis! (Juovat.)
KIVEKÄS. Minusta tässä oluessa: on hieno sivumaku!
HANNU. Aivan niin, siinä on hieno maku!
KIVEKÄS. Tarkoitin sivumakua.
HANNU. Hartsia, ystäväni! Hiukan hartsinmakua; ei mitään muuta!
Alentaa äänirekisteriä; muuttaa äänen miehekkääksi. Värjää nenän
karmosiinipunaiseksi ja istuttaa ruusut poskille! Ovat hartsanneet
tynnyreitään, kanaljat! — Hei, pannaan pohjaan! (Juovat)
KIVEKÄS. Se ei ole hartsinmakua; se on jotain muuta.
HANNU. Tosiaankin!... No, juodaan pois, että saadaan uudet pullot.
(Kaataa laseihin.) Hei, pojat! "Hyvä talo, mutta pitkät ryyppyvälit!"
(Juovat.) Ja nyt koettelemme tätä. (Täyttää taas lasit.) Entäs tämä?
(Juovat.)
RANKONEN. Aina hullumpaa!
HANNU. Eikös hitossa! Ei sitä voi yhdestä lasillisesta päättää! Otetaan
toinen. (Juovat.)
KIVEKÄS. Sama asia; aivan sama maku!
HANNU. Sepä nyt on hittoa! Kolmas kerta toden sanoo! (Täyttää lasit ja
tyhjentävät heti.)
RANKONEN. Ei parane; siinä on jotain.
HANNU. Ei auta; täytyy ottaa uudet pullot.
KALLE (kaataen toisista pulloista). Maistakaapas tätä, herrat!
HANNU. No, koetetaan sopiiko tämä suuhun! Minä alan innostua tähän
kokeiluun! (Juovat.)
KIVEKÄS. Nyt tulee jo liikaa! Emmekö henkäise väillä?