ARVO. Minulla on melkein omantunnon vaivoja, Edvin. Toivon sinun
muistavan, että tämä ei ole paljasta poikamaisuutta.
EDVIN. Kuinka hitossa sen unohtaisin!
ARVO. Hän on tuskin muuta kuin lapsi vielä ja minua surettaisi, jos hän
saisi koskaan syytä moittia meitä.
EDVIN. Minuakin hänen sokea luottamuksensa kauhistaa. Mutta ole
rauhassa, Arvo! Jos miehen tarmo ja rehellinen tahto jotain merkitsevät
maailmassa, niin hän ei tule moittimaan milloinkaan meitä!
ARVO. Sitten minä olen levollinen.
EDVIN. Minua vain hiukan arveluttaa nämä meidän apulaisemme. He eivät
juuri herätä luottamusta.
ARVO. Täysiä hulikaaneja he ovat. Mutta siksihän niiltä pitäisi luistaa
tällainen yöllinen seikkailu.
EDVIN. Kun ei vain luistaisi liiankin hyviin.
ARVO. Pelkäätkö, että ne voivat ottaa myötäjäisetkin yksin häpein?
EDVIN. Melkein... ja se olisi kiusallista — Olen ryhtynyt rohkeaan
yritykseen, mutta muu ei olisi auttanut. Tyhmyyttä vastaan ei voi sotia
taivaan herrakaan!