Edvin. Arvo.
EDVIN (noin 28 vuotias, miellyttävännäköinen mies, puettuna
hännystakkiin, tulee sisälle Arvon kanssa). Minulla on sinulle hiukan
puhumista, Arvo.
ARVO (jonkun verran vanhempi, hyvinvoivannäköinen mies, joka ottaa
elämän hauskalta kannalta. On puettu sakettipukuun). Niinkö?... Minä
olenkin aina ihmetellyt, mitä sinä oikeastaan vainuat tästä vanhasta
huuhkaimenpesästä! (Heittäytyy veltosti sohvalle ja haukottelee.)
EDVIN. Mutta sinähän revit suusi!
ARVO. Siihen on minulla kaksi ylivoimaista syytä.
EDVIN. Mitkä sitten?
ARVO. Ensiksikin roima päivällinen ja toiseksi pohjattoman ikävä
ympäristö.
EDVIN. Oo, kiitoksia paljon!
ARVO. Voitko sen kieltää. Täällä tuoksuu nenään oikein vuosisatain
home. Tuntuu aivan kuin olisi jossain historiallisessa museossa.
Perkamentteja, toukkia ja museokuoriaisia! Huonekaluja, joilla on
mäyräkoiran jalat ja seinät täynnä esi-isien haalistuneita muotokuvia.
Sitten elää päivät päästään menneissä vuosisadoissa ja kuulla vain
paljailta sukuluetteloita... Huh! Anna minulle sikaari! Näitä suojia
pitää hiukan savuttaa edes!
EDVIN (antaen sikaarin). Kas tässä, ole hyvä!
ARVO. Kiitos! — No niin, totuus ulos! Mitä sinä oikein tahdot näistä
ummehtuneista suojista?
EDVIN. Tuulettaa niitä hiukan.
ARVO (leikaten huolellisesti sikaarin). Ei, poika! Luovu hitossa siitä
hommasta ja anna kuolleiden haudata kuolleitansa!
EDVIN. Kuinka niin?
ARVO. Se on toivotonta. Yksi hyppysellinen esi-isien tomua merkitsee
täällä enemmän kuin kymmenen lakkautuspalkalla olevaa luutnanttia
yhteensä.
EDVIN. Luuletko todellakin niin?
ARVO. Olen varma siität — Vanha Hannu herra tahtoi aikoinaan tuulettaa
näitä nurkkia. Ja minä vakuutan sinulle, että silloin oli Pyhäjoessa
elämää! Hannu ryyppäsi renkiensä kanssa kilpaa ja ammuskeli heikkoina
hetkinään esi-isiensä muotokuvia. Mutta kuinkas kävi... Hän velkaantui
korviaan myöten ja sitten pidettiin sukukokous. Fideikomissi
otettiin häneltä pois ja annettiin hänen veljelleen, nykyisen rouvan
miesvainajalle. Ja siitä alkaen ovat Pyhäjoessa vallinneet vain
traditsionit.
EDVIN. Ja tuo merkillinen Hannu?
ARVO. Hm!... (Kohauttaen olkapäitään.) Luisui kai johonkin katuojaan...
Mutta hiton hauska mies hän oli kaikissa tapauksissa.
EDVIN. Sinä et totta totisesti juuri rohkaise minua!
ARVO. Pitäisikö minun vielä rohkaistakin sinua! Ja mitävarten sitten?
EDVIN. Sinä olet tutumpi täällä.
ARVO. Ahaa! Minä ymmärrän! Sano vain suoraan, kumpaa sinä oikein
tähtäilet, äitiä vai tytärtäkö?
EDVIN. Juokse järveen!
ARVO. Niin, niin, molemmat ovat otettavia! Eikä erotuskaan ole niin
kovin huutava. Äiti on vain senverran vanhempi kuin hän on lihavampi ja
tytär senverran solakampi kuin hän on nuorempi. Molemmilla on etunsa.
EDVIN. Ähs, sinä olet sietämätön!
ARVO. Älä yhtään teeskentele! Luuletko, etten ole huomannut.
EDVIN. No niin, koska sinä olet huomannut... Minulla on todellakin
vakavia aikeita.
ARVO. Kumpaan nähden?
EDVIN. Tulimmaista! Sanoithan huomanneesi!
ARVO. Olen huomannut sinun yhtä tasapuolisesti mielistelevän sekä äitiä
että tytärtä. Ja äiti on ollut niin paljon enemmän etusijalla kuin hän
on kokeneempi ja rohkeampi.
EDVIN (ärtyneesti). Minkä minä sille voin, että äiti pyörii aina
tyttärensä kantapäillä.
ARVO. En minäkään!... Mutta toinen se niistä kai on. Kun mies hakkailee
yht'aikaa kahta naista, vetää häntä tavallisesti toiseen järki ja
toiseen sydän. Mutta älä silti luule, että minä tiedän sinun lopullista
valintaasi.
EDVIN (kärsimättömästi). Olen mielistellyt äitiä saadakseni tyttären.
ARVO. Noo, kas niin!
EDVIN. Eikö se ole selvää kieltä?
ARVO. Kyllä!... Sinun menettelysi ei vain ole ollut yhtä selvää. Nyt
olet vaarassa saada molemmat.
EDVIN. Nämä ihmiset riippuvat toisissaan kiinni kuin takkiaiset.
Onneksi olen selvillä Ceciliasta.
ARVO. Poika parka!
EDVIN. Mitä sinä sanot?
ARVO. On viisainta, että otat sovinnolla äidin. Rouva on
silminnähtävästi hullaantunut sinuun, ja kun lesket innostuvat, silloin
on siitä leikki kaukana... Minäkin olin kerran ihan puolivälissä...
(Yskäsee.) No niin, mitä sinä nyt aiot?
EDVIN. Puhua asian selväksi rouvan kanssa.
ARVO (kuivasti). Asia on selvä puhumattakin. Rouva ei tule koskaan
suosioilla peräytymään tyttärensä tieltä. Ja miksi hän sen tekisikään?
Komea nainen ja hyvässä iässä. Hän tarvitsee miehen.
EDVIN (kärsimättömästi). Älä puhu roskaa! Asia on muutenkin kiusallinen!
ARVO. Minä tiedän sen. Sinun pyrkimyksesi käy niin monen paatuneen
ihmisen harrastuksien yli, ettei sinulla ole aavistustakaan.
EDVIN. Mutta Cecilia on minun puolellani!
ARVO. Mitä se auttaa, kun kaikki toiset ovat vastaan.
EDVIN. Luuletko todellakin niin?
ARVO (laskien sormillaan). Ensiksi on äiti, joka näkisi sinut
mieluummin miiehenään kuin poikanaan. Sitten kaksi niin syntisen
ennakkoluuloista tätiä, että he ennemmin suorisivat tytön ristikkojen
taakse kuin laskisivat epäsäätyiseen avioliittoon. Sitten on Osvald,
joka itse pyörii tytön kuin kissa kuuman puuron ympärillä ja merkitsee
siis samaa kuin kilpailija. Lopuksi on Sebastian. Olenpa varma, että
tuo jesuiitta myisi tytön mieluummin Osvaldille korjatakseen huonoja
raha-asioitaan kuin antaisi hänet sinulle.
EDVIN (hämmästyen). Osvald minun kilpailijani! Tuo narri, joka on
ostanut nimensäkin!
ARVO. Sitä suurempi syy on hänellä ostaa vielä sellainen, jolla on
peritty nimi.
EDVIN. Ei, se ei voi olla mahdollista!
ARVO. Oo, tämä suku on tottunut ennenkin lyömään rahaa nimestään.
Osvald luki viisikymmentätuhatta fliisiä pöydälle ja Hannu herra, joka
oli rahapulassa, teki hänet ottopojakseen. Myöhemmin lienee Hannu
luovuttanut jostain kauniista summasta hänelle sukuoikeutensakin noin
epävirallisesti ja vetäytynyt vapaaehtoisesti syrjään.
EDVIN (kiivaasti). Ja nuo houkkiot tahtovat työntää Cecilian hänelle!
Se on katalaa! Se ei saa tapahtua!
ARVO. No niin, en tahtoisi maalata pirua seinälle. Mutta en olisi
ystäväsi, jollen sanoisi suoraan, kuinka täällä asiat ovat. Usko
minua — tässä asiassa saat sinä taistella ei ainoastaan nykyisiä,
vaan myöskin ammoin kuolleita Klingenskjöldejä vastaan aina
viidennellätoista vuosisadalle saakka. Sillä heihin tullaan vahvasti
vetoamaan.
EDVIN (uhmaillen). Sen teenkin ja sinun pitää auttaa minua!
ARVO. Tarkoitatko, että naisin lesken ja naittaisin tytärpuoleni
sinulle? .. Se on vähän liian paljon vaadittu!
EDVIN. Sinun täytyy raivata nuo sukulaiset pois, että saan puhua
rouvalle.
ARVO. Voinhan koettaa, jos sinua todellakin huvittaa iskeä pääsi
seinään.
EDVIN. Sen täytyy nyt tapahtua tai ei koskaan!... Kunpa vain sitä ennen
saisin tavata Cecilian.
ARVO. No, koeta veikkonen, koeta!
EDVIN. Tietysti! — Minäpä laulan. Ehkä hän kuulee ja tulee.