Suomalaisen kirjallisuuden historiansa oli isävainajani, Julius
Krohnin, aikomus toimittaa kolmena osana, joista ensimmäinen hänen
eläessään ilmestynyt käsitteli Kalevalaa, ja joista toisen piti esittää
keskiajan kansanrunoutta sekä kolmannen uudemman ajan kirjallisuutta.
Viimeksi mainittu täytyi kuitenkin muodollisista syistä painattaa eri
teoksena: Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet 1897.
Toisen osan julkaisemiseen itsenäisellä ja muutetulla nimellä eivät
ainoastaan muodolliset syyt ole pakoittaneet. Siitä käsityksestä, että
Kalevalan-aineiset kertomarunot edustaisivat erityisesti pakanuuden
aikaa vastakohtana ilmeisesti keskiaikaisille legenda- ja
ballaadirunoille, on minun täytynyt luopua uusien Kalevalan
tutkimuksieni nojalla, jotka toivon vastedes voivani täydellisesti
esittää. Myöskin uudemman ajan kansanrunojen sovittaminen painetun
kirjallisuuden kehitysjaksojen väliin, niinkuin isävainajani oli
suunnitellut, tuotti tutkimus- ja esitystavan erilaisuuden tähden
vaikeuksia, jotka vältin paraiten irroittamalla ne kokonaan siitä
yhteydestä.
Siten kokosin ne isävainajani runontutkimuksista, jotka esittivät
kertomarunoja ulkopuolelta Kalevalan piiriä, ja koska ne miltei kaikki
löytyvät Lönnrotin "Kanteletar" nimisessä kokoelmassa, valitsin tälle
uudestaan järjestämälleni julkaisulle nimen "Kantelettaren
tutkimuksia." Nyt ilmestyvän "edellisen vihkon" lisäksi on
toivottavasti tulevana vuonna valmistuva toinen, joka "jälkimmäinen"
tulee käsittelemään laajaa ja moniosaista Luojan virttä ynnä muutamia
muita legenda-runoja sekä Anteruksen kosintaa ja Lunastettavan neidon
laulua liitteineen.
Siihen nähden että kansanrunouden tutkimuksissa
subjektiivis-esteettisellä näkökannalla on paljoa vähemmän sijaa kuin
objektiivis-tosiasiallisella, olen tässä teoksessa katsonut
velvollisuudekseni kaikki ainekset uudestaan läpikäymällä päästä
itsenäiseen vakaumukseen jokaisen tutkittavan runon suhteen ja tuoda
tämä vakaumukseni esille silloinkin, kuin se poikkeaa isävainajani
ennen julkaisemista mielipiteistä. Olen tämän voinut sitä paremmalla
omallatunnolla tehdä, kun tutkimustapani on aivan sama ja eriävät
tulokset etupäässä riippuvat niistä uusista aineksista, joita minulla
on ollut käytettävänä. Tietysti samalla yksin vastaan teoksen
tieteellisistä puutteista ja virheistä.
Muoto on minun täytynyt itse luoda, koska nämät isävainajani
käsikirjoitukset ovat enimmäkseen lyhennyksillä kirjoitettuja luentoja.
Olen koettanut saada esitykseni niin helppotajuiseksi, kuin aine
suinkin on sallinut, ja siihen nähden vieraskieliset näytteet joskus
runomitallakin, vaikka aivan vaatimattomasti, suomentanut. Samasta
syystä olen myös suomalaisten runojen toisinnoissa, milloin
murteellisuuksilla ei ole ollut esitykseeni nähden minkäänlaista
merkitystä, käsikirjoitusten usein epätarkkaa ja vaillinaista äänneasua
kirjakielen mukaisesti tasoitellut.
Helsingissä joulukuulla 1900.
Kaarle Krohn.