a) hallituksen asettama esimies,
b) yli-intendentti ja molemmat intendentit,
c) kaksi jäsentä, jotka samoin kuin b-kohdassa mainitut
kannatusyhdistys valitsee.
Koska toisaalta on väitetty, että yhdistys mieluummin oli
perustettava toisenlaiselle pohjalle, esitetään tässä toinenkin
sen mukaan laadittu ehdotus:
Litt. B.
Kannatusyhdistys ylläpitää:
a) ruotsalaisen puhenäyttämön, ja
b) suomalaisen oopperan; kuitenkin niin että erityisissä
tapauksissa voidaan antaa laulunäytelmiä ruotsiksi ja
puhenäytäntöjä suomeksi.
Suomalainen puhenäyttämö pysyy erillään, mutta saa lyhemmän
ajan vuotta tilaa Arkadiateatterissa, ilman että kuitenkaan
tämän puhenäyttämön ja kannatusyhdistyksen raha-asioita
mitenkään sekotetaan toisiinsa.
Muissa kohdissa yhtä kuin edellinen ehdotus.
Yleisöä kehotettiin ennen toukokuun 1 p. Frenckellin [G. W. Edlundin]
kirjakauppaan esiinpannulle listalle kirjoittautumaan osalliseksi
kannatusyhdistykseen toista tai toista ehdotusta varten. -- Kumpikin
ehdotus edellytti avunsaantia yleisistä varoista.
Litt. A.-ehdotuksen puolelle merkittiin 28 osaketta (À 100 mk.);
Litt. B.-ehdotuksen puolelle 214 ja huomattiin jälkimäisten
kirjoittajain joukossa nimet: Emmy Achté, Ida Basilier, Alma Fohström,
Naëmi Ingman, Lydia Lagus ja Emilie Mechelin (joka viimeinen kuitenkin
oli pannut nimensä toiseenkin sarekkeeseen). Kirjoittajat kutsuttiin
sitte kokoukseen 3 p. toukok. yliopiston fyysillis-matemaattiseen
luentosaliin, ja valittiin Topelius kokouksen puheenjohtajaksi. Kokous
päätti perustaa kannatusyhdistyksen yhdistettyä ruotsalaista puhe- ja
suomalaista lauluosastoa varten ja asetti väliaikaisen johtokunnan,
jonka jäseniksi tulivat: vapaah. G. v. Troil, vuori-intendentti W.
Brehmer, professori O. Donner, yliopettaja A. F. Laurell ja kauppias
F. v. Schantz sekä varajäseniksi tohtori K. F. Ignatius, lakit, kand.
W. Eneberg ja protokollasihteeri B. Ahnger. Tälle johtokunnalle
annettiin ensi asiaksi tehdä vuokratarjous ruotsalaisen teatteritalon
osakeyhtiön johtokunnalle.
Noudattaakseen tätä päätöstä johtokunta laatikin ruotsalaisen
teatteritalon osakeyhtiön johtokunnalle osotetun hakemuksen saada
1 p:stä heinäk. 1878 vuokrata Uusi teatteri, ja oli vuokratarjous
paljoa edullisempi kuin ruotsalaisen kannatusyhdistyksen puolelta
tehty, puhumattakaan siitä että pätevä takaus vuokran suorittamisesta
oli hakemukseen liitetty (takaajat olivat: A. Ahlström, V. Löfgren,
K. Elengren ja Augusta af Heurlin). Täydellisyyden vuoksi mainittakoon,
että samantapainen vuokratarjous noin 10 À 13,000 mk. korkeampi kuin
Ruotsalaisen teatterin tekemä jo varhemmin oli lähetetty samalle
johtokunnalle, ja olivat sen allekirjoittaneet Suomalaisen teatterin
kannatusyhdistyksen puolesta: K. Bergbom, K. F. Wahlström ja A.
Almberg. Tämän tarjouksen ohella, missä sitouduttiin antamaan
Ruotsalaisen teatterin näytellä 100 kertaa vuodessa, oli takauskirja,
jonka olivat allekirjoittaneet samat takaajat kuin jälkimäisenkin.
Koska nämä tarjoukset pääasiassa tarkoittivat samaa asiaa, on
luonnollista että ennen tehdystä luovuttiin vastaperustetun
kannatusyhdistyksen hyväksi.
Samaan aikaan kun hallituksen asettama toimikunta tarjosi yleisölle
tilaisuutta esiintuoda mielipiteensä fusioonikysymyksessä, tuli
teatteriasia valtiopäivilläkin keskustelun alaiseksi. Helmikuulla oli
näet Iisalmen tuomiokunnan edustaja Pekka Kumpulainen esiintuonut
anomuksen, joka pääosaltaan kuului näin:
"Hartain toivoni olisi, että hallitus, katsomatta muuhun kuin taiteen
vaatimuksiin, ottaisi kotimaista taidetta suojellakseen, ja että ne
varat, jotka nyt käytetään aseiden hankkimiseksi kahdelle
kilpailijalle, käytettäisiin yhden ainoan tarkoitusperän
saavuttamiseksi. Ylen harvoin ilmaantuu suuremmissakaan kansoissa mies,
jonka taito ja nero olisi verrattava nykyisen Suomalaisen teatterin
johtajaan. Tätä onnen sattumaa meillä pitäisi käyttää, ja nöyrin
pyyntöni arvoisalle säädylle olisi, että sääty suostuisi pyyntöön, että
hallitus ottaisi sopivilla varoilla tukeaksensa yhtä ainoata
kansallisteatteria, jonka toimet taiteellisuuden ja siveellisyyden
puolesta olisivat uskotut edesvastauksenalaiselle miehelle.
Ja jos tällainen yksi yhteinen kansallisteatteri hallituksen
myötävaikutuksella toimeenpannuksi tulisi, sen vaikutus ja käytäntö
toistaiseksi sovitettaisiin niin ja sillä tapaa: että puheosastossa
käytettäisiin ruotsin- ja sitä vastoin oopperassa (lauluosastossa)
suomenkieltä, joten molempain eri-ajattelevain kansanluokkain välillä
kaikki riitaisuus poistetuksi tulisi ja niin kumpikin, ruotsin- kuin
suomenkin, kieli toisensa suhteen edustetuksi ja tasa-arvoon
saatetuksi. Paitse eräissä sattuvissa tapauksissa voi kummankin osaston
tehtävät yhdellä kielellä ruotsiksi tai suomeksi kunkin eri tilaisuuden
mukaan käyttää."
Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnöstä otamme vain sen tiedon, että
Suomalaisen teatterin puhe- ja lauluosastot yhteensä "viiden vuoden
kuluessa olivat tulleet 80,000:en markan suuruiseen nimelliseen
velkaan; mutta kun tästä summasta luettiin pois noin 25,600 mk, johonka
määrään tarkkalukuisen ilmoituksen mukaan on olemassa vakuutta
velkakirjoissa ja muissa vastikkeissa; kun sen lisäksi valiokunnalle
annettujen tietojen mukaan vähintäänkin 28,000 mk näiden vuosien
kuluessa Suomalaisen teatterin varoista oli käytetty matkarahoiksi
kolmelle lyyrilliselle ja neljälle draamalliselle taiteilijalle sekä
opetustuntien y.m. kustantamiseksi ja teatterivaattehiston y.m.
ensimäinen hankkiminen oli vaatinut vähintäänkin 10,000 mk, niin ei
voinut katsoa peräti suureksi todellista vaillinkia -- -- varsinkin jos
otettiin lukuun sekin seikka, että Suomalainen teatteri oli saanut
vähemmän yhteistä raha-apua". Mietintö päättyi ehdotukseen, että säädyt
anoisivat:
"että ne rahamääräykset, joita valtio voi antaa näyttämötaiteen
hyväksi meidän maassamme, armossa suotaisiin vastedes ehkä
perustettavalle takausyhtiölle, joka ottaisi kannattaaksensa
ruotsalaisesta puheosastosta ja suomalaisesta oopperasta yhdistettyä
kansallisteatteria Helsingissä, jossa teatterissa kuitenkin erinäisissä
tapauksissa myöskin lyyrillisiä kappaleita voitaisiin näytellä
ruotsiksi ja puhenäytelmiä suomeksi." -- Mietintöä seurasi kaksi
vastalausetta, joista toinen Pippingsköldin allekirjoittama hylkäsi
koko anomuksen ja toinen A. H. Chydeniuksen, A. A. Lindbergin, N. O.
Nordenskiöldin, Frans Törnrothin ja V. Öhbergin tekemä samalla kun se
niinikään hylkäsi anomuksen ehdotti, että säädyt lausuisivat
"arvelevansa hallituksen menettelevän viisaimmin, jos se pysyisi mitään
osaa ottamatta teatteri-yrityksiin". --
Mietintö aiheutti kaikissa säädyissä pitkiä keskusteluja, joissa
puollettiin samoja vastakkaisia mielipiteitä kuin ennen
sanomalehdistössä ja joihin nähden yleisesti soveltuu hra Ahlströmin
lausunto Porvarissäädyssä, että "vaikka isä Jumala itse olisi
esiytynyt puhujana, ei se olisi vaikuttanut asiaan". Huhtikuun 24 p.
mietintö hyväksyttiin pappissäädyssä 17:llä äänellä 12 vastaan ja
talonpoikaissäädyssä 37 äänellä 13 vastaan, mutta hyljättiin
ritaristossa 53:lla 11 vastaan ja porvarissäädyssä 30:llä 9 vastaan.
Kaikki riippui siis ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön
vuosikokouksesta, joka oli pidettävä 9 p. toukok. Jotkut kokemattomat
ehkä toivoivat jotakin, kun muistelivat että yhtiön ensi §:ssä
sanotaan sen tarkoituksena olevan etupäässä edistää _kotimaista_
näyttämötaidetta, että suuri osa niitä, jotka nykyään kannattivat
suomalaista näyttämöä, oli ennen ollut ruotsalaisen kannatusyhdistyksen
jäseniä ja että varsinkin valtiopäivillä usein oli lausuttu
luonnollisena asiana että se kannatusyhdistys, joka tarjoaa korkeamman
vuokran saa teatterin käytettäväkseen; mutta maailman menoon
perehtyneemmät eivät antautuneet turhaan luuloon, että asia
ratkaistaisiin puolueettomasti. Olihan tiettynä että ruotsikiihkoiset
edellisinä kuukausina olivat ostaneet ja keränneet yhtiön itsessään
arvottomia osakkeita puoluelaistensa käsiin ja todistihan ylempänä
mainitun uuden ruotsalaisen kannatusyhdistyksen synty, että rahoja ei
säästetty. Tositeossa kävikin niin, että vuokrakysymys ratkaistiin
konsuli L. Borgströmin kirjallisen esityksen mukaan, jossa hän
mainitsemattakaan fusioonipuuhista ehdotti, että yhtiökokous vuosiksi
1878-81 vuokraisi teatterin ruotsalaiselle kannatusyhdistykselle ja
jättäisi johtokunnan asiaksi määrätä vuokran katsoen siihen kuinka
yhtiön voimassa pysyminen vaatii. Ilman pitempiä väittelyjä ehdotus
hyväksyttiin (615 osaketta 48 vastaan), ja niin oli fusiooniyritys
rauennut!
Pari päivää myöhemmin O. D(onner) lausui Morgonbladetissa:
"Ruotsalainen kannatusyhdistys, joka tarjosi noin 13,000 mk alhaisemman
vuokran, sai Uuden teatterin, ilman että aikaa oli edes lukea toisaalta
tehtyjä tarjouksia. Jos tähän verrataan Suomalaisen teatterin tarjous,
että se, jos se saisi vuokrata teatterin, antaisi ruotsalaisen
kannatusyhdistyksen käyttää teatteria 100 näytäntöä varten, taikka
fusiooniehdotus, niin esiintyy paljas totuus, että ne, jotka ovat
määränneet Uuden teatterin kohtalosta, ehdottomasti eivät tahdo tietää
mistään välittelystä, ehdottomasti vastustavat yhteistyötä
suomalaisuuden edustajain kanssa. _Kotimaisen_ näyttämötaiteen -- sen
jota varten alkuansa valtioavut rakennuslainojen muodossa annettiin ja
jota yleisökin avusti -- työnsi syrjään kaiken muun hylkäävä mieltymys
ei-kotimaiseen. Toisin sanoen selvä määräys teatteriyhtiön säännöissä
yksinkertaisesti kumottiin."
"Me kysymme: onko sillä teatteriyleisöllä, joka mistä hinnasta hyvänsä
taistelee puhtaasti ruotsalaisen teatterin puolesta Helsingissä,
vähintäkään oikeutta tässä kohden pitää harrastustaan isänmaallisena?
Meidän mielestämme se ei voi vaatia itselleen tätä nimeä."
Ja kumminkin oli tuota fusioonikysymystä jauhettu koko kolme kuukautta.
Kuinka tuskallinen aika oli Bergbom-sisaruksille, näkee Emilien
kirjeistä nti Elfvingille, joista teemme otteita:
(17/3) "Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä,
tuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko
suurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää
oopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta
valitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt
Ida Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus." --
(1/4) "Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät
kaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen
kerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin
kolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p:stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja
loppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan
toimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi
ja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet
katson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän
vuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme
vuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos
Turku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se
voisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin
päätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä
joitakuita uhrauksia -- eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt --
nimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät
pelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi
asia helposti käsissänne. -- Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään
määrätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia
kuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus
tarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka
Fichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja
perin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari -- meikäläiset eivät
osaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet." --
(23/4) "Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä
ehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan
kaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen
vuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko
kuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen,
prameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä
pohjaa. [Joku päivä myöhemmin:] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on
ja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule
että se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on
ylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin
tarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja
ne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat,
jotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn -- me
puolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. --
Kuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen
listoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin
varma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää
siihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle
'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit
tietysti päin vastoin. -- -- Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan;
oi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä
mitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19
vuosisadan lopulla jokaisen saada osaa." --
(11/5) "Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt
järjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen
kutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla
harrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä
tulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue
lausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla!
Mutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen
vahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä
varten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin
esille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun
lista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. -- -- Kiitos kaikesta mitä
olet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin
tervetulleita -- mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä
ulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada
viipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin
joku toinen saisi teidän stipendinne. -- -- Ja nyt on Runeberg poissa:
hänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta,
jonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna
maahanpanijaisiin."
(13/5) "Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka
äärettömän tervetulleet ne olivat. -- Sain kirjeesi eilen aamulla juuri
kun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin
maahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat
syvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt.
Luonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa
ihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä
niinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. -- --
[Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio
(Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa
taiteilijaksi. -- Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä,
silloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista,
että aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka
käy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat.
Sitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia
kannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin
se todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan
vaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa
pikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa
mitään! -- Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä
Turkuun." --
Se, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei
ainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus.
Niinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus
laskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti
fusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään,
ei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk.
Arkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin
keskusteltavaksi. Saapuville tulleet -- noin satakunta kansallisen
taidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) --
olivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta
oopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin
samaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom
esitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa
laajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen
menosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin
laajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000,
supistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista
kokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli
koottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys
kolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p:stä 1877 ja oli sitä varten
merkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita
kirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa
oltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100
näytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen
merkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus
12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta
toivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei
päätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun
alussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen
johdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.
Emilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys
tuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun
se vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin
ystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36
henkeä saapuvilla,[108] mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä
entisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat
ylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että "Suomalaisen teatterin
osakeyhtiö" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja
valittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat
K. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F.
Wahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa
hallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä
näyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli
toimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella
asetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi)
toimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm
(kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng
(rahastonhoitajana).
Kuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa.
Että nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli
muuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi
oli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri
se oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin
velat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!
Kun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan
tarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia
uhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli
yltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia
voitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä
koko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön
sivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis
ja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat
taistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien
saavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen
ylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys
ollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi
oikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä,
jolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen,
tiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen
tapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka
on päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:[109]
-- -- "Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat
ruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden
huippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan
kohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden
kustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin
ei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että
ihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse
semmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon.
Onnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi
aatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin,
joista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä
parhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan
semmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on
merkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on
että koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin,
-- mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva
tyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me
keskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että
tulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat
vetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan
vaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja
nuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan.
Onneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus
liian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä
meillä on. -- Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi
tehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi
on toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää
itseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut
tarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin
terveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä
mitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin
kuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. -- Kyllä koko suomalainen
ooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla
yksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta
puoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!" --
Näin alakuloisia oltiin, kun ei muuta nähty kuin hetken todellisuutta,
mutta kohta elpyi taas tietoisuus siitä, että päämäärä oli oikea ja
suuri, että työ ja vaiva tarkoitti kansan tulevaisuutta eikä omaa etua,
ja se antoi uutta luottamusta -- lopulta ei ainoastaan pysytty
hengissä, vaan riennettiin eteenpäin uusia voittoja kohti. Totta on
että jonkun ajan päästä ooppera kuoli, mutta se kuoli kunnialla
ja niin sopivalla hetkellä, että oli kuin se olisi varta vasten
väistynyt puheosaston tieltä, joka silloin näyttäytyi varttuneeksi
odottamattomiin taiteellisiin tekoihin.
Kumminkin oli uudella lähdöllä näöltään voittamaton este. Kuinka
vapautua entisen kannatusyhdistyksen veloista, jotka, niinkuin
juurikään mainittiin, tekivät toista sataa tuhatta markkaa --
kauhistava summa siihen aikaan ja niissä piireissä, joista on puhe.
Vastaus sisältyy kuivaan muistiinpanoon: "Kun osakeyhtiö otti teatterin
haltuunsa, erotettiin edellisten vuosien asiat kokonaan tästä uudesta
yrityksestä, ja _velat jätettiin Kaarlo ja Emilie Bergbomin
niskoille_." Niin kovalta, jopa julmalta kuin tämä toimenpide
näyttääkin, oli se silloin kun se tapahtui välttämätön, sillä
ainoastaan sen kautta kävi uuden yhtiön perustaminen mahdolliseksi.
Toiselta puolen on merkille pantava, että suomalainen puolue, se on se
vähälukuinen, mutta sitkeä suomenmielisten ryhmä, joka Helsingissä oli
Bergbom-sisarusten mukana harrastanut suomalaista näyttämöä samoin kuin
muita kansallisia yrityksiä, katsoi kunnianasiakseen ajan tullen
korvata näille sisaruksille sen aineellisen tappion, joka nyt tuli
heidän kannettavakseen. Eikä itse asiassa kovin monta vuotta
kulunutkaan, ennen kun he olivat saaneet kaikki takaisin; mutta siksi
kun se tapahtui oli heillä noitten velkojen tähden kärsittävänä tuskaa
ja huolta, joka monesti karkoitti rauhan ja levollisuuden heidän
mielestään. Niin sitä enemmän, kun "osakeyhtiö" ei suinkaan kyennyt
vapauttamaan heitä juoksevan vuoden tuottamista uusista huolista.
Puhenäytännöissä (119) näyteltiin 48 kappaletta:
11 kertaa Sirkka, Oma Toivoni;
8 " Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa;
7 " Aksel ja Walborg, Mustalainen, Remusen kotiripitykset,
Yhdistysjuhla;
6 " _Nummisuutarit, Sotavanhuksen joulu_, Suorin tie paras,
Orposisarukset, Kavaluus ja rakkaus, Marin rukkaset;
5 " _Lea_, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan,
Suuria vieraita, Riita-asia, Lääkäri vastoin tahtoansa,
Narcisse Rameau;
4 " _Kihlaus_, Laululintunen, Onhan pappa sen sallinut,
Viuluniekka, Roistoväki, Puolan juutalainen;
3 " _Bartholdus Simonis_, Natalia ja Nadeschda, Enon rahat,
Jeppe Niilonpoika, Marianne, Pekka Patelin;
2 " _Daniel Hjort_, Tohvelivalta, Sven Dyringin koti;
1 " _Anna Skrifvars, Margareta, Lapsuuden ystävät, Kosijat,
Pilven veikko_, Monsieur Herkules, Tanssikengät, Ei
ollenkaan mustasukkainen, Yökausi Lahdella.
Näistä on kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia oli 8: Daniel Hjort,
Lea, Lääkäri vastoin tahtoansa, Enon rahat, Roistoväki, Aksel ja
Walborg, Tanssikengät, Tohvelivalta.