(Sully-Prudhomme'in mukaan)
Oi runoilijat ajan tulevan,
te meitä haudoissamme muistakaatte.
Te soihdun kauemmaksi viedä saatte
ja laulun löydätte te suuremman.
Niin kerran ihmiskunnan Kaanaahan
vuossatain korvesta te kulkekaatte,
te voittajat, myös sinne kantakaatte,
mit' uneksimme yömme aikahan.
Kun vihan henki kantoi valtikkaa
ja sodan hurmehesta kastui maa,
me rinnan rakkaudesta laulun teimme.
Te viette laulun valoon ikuiseen.
Me laulamme sen mykkään pimeyteen
ja mukanamme hautaamme sen veimme.