Vihtoriin, entiset (viimein) ostajia.
VIHTORIIN (nuorenlainen, iloinen ja reipas mies): Halloo! Eikö täällä
ole ketään ihmistä koko talossa? -- Kas setä! Päivää! (Nyökäyttää
Kallelle.) Päivää, Kalle! Terveisiä kaupungista!
KALLE (itsekseen): Nyt kauppiaskin! Se vaan puuttui!
VIHTORIIN. No, mitä tänne muuten kuuluu? Hauskaa nähdä setääkin joskus!
PUMMI (ankarasti): Eipä niinkään hauskaa, luulen minä. Olen tässä
virka-asioissa.
VIHTORIIN. Sitä hauskempi, sitä hauskempi!
PUMMI. Olen tässä viran puolesta, niinkuin jo sanoin, ja koska et itse
ollut kotona, kun tulin, niin aloitin toimitukseni apulaisesi
läsnäollessa. Tunnetko tämän paperin?
VIHTORIIN (ottaa vastaan ja tarkastaa): Kyllä ymmärrän yskän.
PUMMI. No, mitä sinä siihen sanot, poikaseni? Onko sulla siihen
vastaavaa?
VIHTORIIN (ottaa lompakkonsa esille): En tiedä, riittäneeköhän tuo.
PUMMI. Tavarata sinulla ainakaan ei ole, sen ikävän huomion olen juuri
täällä tehnyt.
VIHTORIIN. Mutta eikö puhdas raha kelpaa? Eiköhän tuossa pitäisi olla?
(Antaa rahaa.)
KALLE (itsekseen): Hänellä on rahaa!
PUMMI. Mutta mistä -- --?
VIHTORIIN. Asiat ovat muuttuneet, asiat ovat muuttuneet, setä hyvä.
Onko se oikein?
PUMMI. Oikein on. No, anna nyt sitten anteeksi, mutta viran
puolesta -- --
VIHTORIIN. Ei mitään, ei mitään, kyllähän minä sen ymmärrän. No, onko
sedälle mitään tarjottu? Etkö edes ole tarjonnut tupakkaa, Kalle.
KALLE. En -- en ole muistanut -- --.
VIHTORIIN. No, kuinka sinä olet noin surullisen näköinen? Oletko
sairas?
KALLE. En -- en -- mutta -- --.
PUMMI. Tuo nuori herra on koko ajan esiintynyt niin omituisesti, että
mätäkuu varmaan on mennyt hänen päähänsä. No, se ei kuulu minuun. Ja
koska nyt toimitukseni on lopussa ja rahat maksettu, josta onnittelen
sinua, niin ei muuta kuin että lähden, sillä minulla on vielä tänään
paljon hommia. Tuo suuri rosvo, josta tiedät -- --.
TYYNE (aivastaa kaapissa).
VIHTORIIN. Mitä? Kuka aivasti? Sinäkö se olit, Kalle?
KALLE. En, en --. Joo, minähän se olin, minähän se olin --.
VIHTORIIN. Merkillistä? Kuului kuin kauvempaa. Vai niin, sedän täytyy
siis mennä tuota rosvoa jahtaamaan. Olette kai jo hänen jäljillään?
PUMMI. Olenko? Sitten et tunne ukko Pummia! Kaikki on valmiina hänen
kiinniottamistaan varten. Miehiä ko-koonkutsuttu, metsä saarrettu,
puuttuu vain, että minä itse saavun.
VIHTORIIN. Mutta jos hän on asestettu -- jos hän ampuu?
PUMMI. Ei minua ammuta, ei ne uskalla. Menen vaan suoraan hänen
lymypaikkaansa, lyön häntä olkapäälle, katson häntä silmiin -- noin
(Mulkoilee) ja sanon: kas niin, seuraappas minua kauniisti lukon
taakse, ystäväni!
KALLE (itsekseen): Lukon taakse! Ah, nyt minä tiedän, nyt minä tiedän!
VIHTORIIN. Niin, kyllä setä on semmoinen pöpö, että -- --.
TYYNE (aivastaa).
VIHTORIIN. Mitä riivattua! Sinäkö taas, Kalle, vai -- --?
KALLE (itsekseen): Nyt rohkeutta vaan! (Ääneen:) Ei se tuli kaapista.
PUMMI ja VIHTORIIN. Kaapista! Kuka kaapissa on?
KALLE. Niin, kuulkaapas nyt, kun minä kerron. Se on kauhea juttu! Juuri
kun istuin täällä kaikessa hiljaisuudessa, niin täyttää ovesta
mustapartainen mies kiiluvine silmineen ja revolveri kourassa. »Pummi
on minun kintereilläni, piiloita minut, nuorukainen», huutaa hän, »tahi
olet kuoleman oma!» Vavisten säikähdyksestä aukaisen kaapin oven ja
työnnän hänet sisään ja hän uhkaa vielä, että »jos vaan ilmaiset minut,
sinä jeeveli, niin ensimmäiseksi sinä saat kuulan pääkalloosi ja --»
VIHTORIIN. Mitä helkkarissa sinä tuossa lörpöttelet -- --?
PUMMI (vavisten): O-o-onko se mahdollista -- --!
KALLE. Niin, herra vallesmanni kyllä ymmärtää. Senvuoksihan olin niin
peloissani, senvuoksihan en uskaltanut avata. Mutta minä olen keksinyt
keinon millä tavalla me hänestä -- --.
VIHTORIIN. Mitä tyhmyyksiä tämä on! Olkoon siellä mitä tahansa, niin
kyllä minä -- --.
PUMMI. Herra Jumala, elä liikahda! (Kallelle:) Te olette keksinyt
keinon, sanotte -- --.
VIHTORIIN. Minä luulen, että setä vapisee. Se uljas Pummi! Hahahaa!
PUMMI. Elä naura, tämä on tosiasia -- tämä on tosiasia -- --.
KALLE. Niin, minä olen ajatellut näin. Me laskemme hänet menemään, emme
ole häntä huomaavinamme. Kun minä aukaisen kaapinoven, niin kääntyvät
herrat poispäin ja hän pujahtaa tiehensä ja me pääsemme koko miehestä.
Eikö se ollut oiva ajatus?
PUMMI. Mutta jos hän mennessään ampuu meitä selkään -- --?
TYYNE (aivastaa).
PUMMI (hyppää ilmaan): Jestan! Se oli hän!
KALLE. Jos herrat siis nyt hyväntahtoisesti kääntäisivät selkänsä, niin
minä -- --.
PUMMI. Tule tänne, veli, minun viereeni! Tämä on viimeinen hetki
elämässäni, sen tunnen selvään!
KALLE (kaapin ääressä jännityksessä): Joko saan -- --?
VIHTORIIN (itsekseen): Kyllä minä tästä selvän otan (Ääneen:) Ann'
tulla vaan!
KALLE. Elkää nyt vaan katsoko! (Itsekseen:): Onnistukoon tai ei,
niin -- -- (Aukaisee oven.)