Kalle, Tyyne.
KALLE (koputtaa kaapin ovelle): Tyyne, nyt me olemme hukassa.
TYYNE (kaapissa): Minä kuolen kauhistuksesta! Minun täytyy päästä pois
millä tavalla tahansa!
KALLE. Se ei ole mahdollista.
TYYNE. Riko sinetti!
KALLE. En uskalla. Siitä on suuri edesvastaus.
TYYNE. Pitääkö minun sitten kuolla tänne nälkään?
KALLE. Onko sulla siellä hyvin paha olla?
TYYNE. Täällä on niin huono haju. Olen monta kertaa aikonut aivastaa.
KALLE. Elä Herran tähden!
TYYNE. Kas niin, päästä pois nyt minut. Lyö vaikka kaappi rikki, mutta
ulos minä tahdon (Jyskyttää ovea.) Kalle!
KALLE. Rauhoitu nyt, kultaseni, rauhoitu! Täytyy keksiä joku keino.
TYYNE. No, keksi, keksi sitten pian!
KALLE. Niin, niin -- esimerkiksi -- esimerkiksi -- --. Etkö sinä voisi
minua auttaa?
TYYNE. Kuule, minä tiedän! Sinun pitää narrata setä aukaisemaan. Sano,
että täällä on sinunkin omaisuuttasi, jota sinä tahdot sieltä pois.
Sano niin.
KALLE. Ja niinhän siellä onkin. Mutta silloinhan hän huomaa sinutkin?
TYYNE. Se on sitten sinun asiasi. Pääasia on vaan, että sinetti tulee
pois.
KALLE. Voi, Tyyne kultaseni, minnekkä me nyt olemme joutuneet!
Laulu n:o 2. Duetto.
Sävel Fredmanin epistola:
»Jo ma luulen, uskon sen sull' on vuoro, veikkonen.»