KALLE. Kas niin! Sinun täytyy! (Vetää häntä sisään ja halailee häntä.)
Tyyne kultaseni, kuinka sinä teit minut sanomattoman iloiseksi! Minä
näin juuri unta, että tulit tänne minun luokseni. Ja uni heti toteutui!
Mikä odottamaton onni!
(Suutelee häntä).
TYYNE. Niin, kuulehan! Setä meni virka-asioille siltavoudin kanssa. Hän
kehuu vielä tänään ottavansa kiinni tuon suuren varkaan, joka kuuluu
liikkuvan seudullamme. Koska eivät muut ole onnistuneet häntä
vangitsemaan! Sinä tiedät, kuinka hän voi kerskata. Minua hän ankarasti
komensi olemaan kotona. Hyvä juttu, ajattelin minä, ja kun hän oli
mennyt, pujahdin takaportista ulos, kävelin tänne kirkonkylään,
ajatellen että ehkä minä sattumalta tapaisin sinut maantiellä,
kurkistin puodin ovesta, oliko siellä ostajia, ja kun se oli aivan
tyhjä, niin päätin kun päätinkin tehdä sinulle pienen kepposen, kun ei
oltu tavattu niin moneen aikaan.
KALLE. Ei sitten kun toissa päivänä. Mutta istu nyt kultaseni!
(Vie hänet sohvaan.)
TYYNE (istuutuu): Vai tämäkö se nyt sitten on sinun huoneesi? Niin
hauska ja nätti! Ja niin kaunis näköala ikkunasta!
KALLE. Niin, siinä minä usein seison ja katselen teidän taloonne päin.
Katsos, sieltä näkyy savupiiput suurten koivujen yläpuolelta! Ja
silloin minä aina ajattelen sinua, että mitähän sinä nyt tällä hetkellä
toimiskelet? Luetko, istutko pianon ääressä vai hoidatko kukkiasi?
TYYNE. Entäs jos juuri par'aikaa aamiaispöydässä popsisin viilipyttyä,
ha, ha, ha! -- Mutta sinä sanoit, että näit minusta unta?
KALLE. Niin -- --. Mutta enkö saa tarjota sinulle jotain? Meillä kyllä
ei ole tässä juuri mitään, kun ei ole omaa huushollia, mutta ehkä
tahtoisit pompommeja?
TYYNE. Kiitos, en nyt välitä! Minun täytyykin heti mennä.
KALLE. Niin, minä näin unta, että seisoit tässä minun edessäni. Ihka
elävänä, kuin tuossa nyt, ja niin iloisena ja säteilevänä. Ja sitten
sinä suutelit minua.
TYYNE. Nyt sinä narraat!
KALLE. En jumaliste, aivan vissiin! Ja sitten sinä puhuit minulle niin
kauniisti.
TYYNE. Mitä minä sitten puhuin?
KALLE. Tuosta meidän tulevaisuudestamme. »Setä Pummi on kyllä meidän
rakkauttamme vastaan», puhuit sinä »ollen itse varakas tahtoo hän
naittaa minut, kasvattinsa, rikkaalle miehelle, luullen että hän sillä
tavoin tekee minut onnelliseksi, mutta olemmehan nuoria, voimmehan
odottaa eikä setä ikuisesti voi vastustella», sanoit sinä. »Ja saat
nähdä», sanoit, »että asiat kyllä selviävät nopeammin kuin voimme
ajatellakaan.» Niin sinä puhuit, kultaseni.
TYYNE. Ja miks'ei se niin voi käydäkin?
KALLE. Niin, aina sinä katselet elämää niin valoisalta kannalta.
Mutta ennenkuin minä saan semmoisen paikan, että voimme mennä yhteen,
niin -- --.
TYYNE. Niin mitä?
KALLE. Niin, sehän juuri on minun suurin suruni. Eikö sinun rakkautesi
sill'aikaa laimene ja etkö sinä kyllästy minuun?
TYYNE. Niin, eipä sitä niin varmaan tiedä.
KALLE. Kun en ulkonäöltänikään ole mitään -- --.
TYYNE. Aivan oikein, on niitä komeampiakin miehiä.
KALLE. Ja kun muutenkin olen aivan mitätön.
TYYNE. Tyhmä sinä nyt ainakin olet, enkä minä (Nousee) noita vanhoja
lorujasi enää viitsi kuunnella -- --.
KALLE. Elähän, elähän! Anna nyt anteeksi! Mutta kun minä rakastan sinua
niin paljon, niin -- --. Annathan sinä anteeksi?
TYYNE. En suinkaan.
KALLE. Mutta tällä kertaa.
TYYNE. Lupaatko sitten, ettet enää puhu tuommoista, sillä pitäisihän
sinun tuntea Tyynesi. Lupaatko?
KALLE. Lupaan, lupaan, kultaseni.
TYYNE. No, olkoon menneeksi sitten, mutta se onkin viimeinen kerta,
sinä parantumaton poika! Ja nyt minä kerron sinulle jotain hauskaa. Kun
tänä aamuna heräsin, niin olin niin sanomattoman iloinen ja onnellinen,
en tiedä ollenkaan mistä syystä. Ja kun aukaisin ikkunan ja linnut
visertelivät kuin hullut ja kukat ikkunan alla tuoksuivat kuin
paratiisin yrttitarhassa, niin sain semmoisen selvän aavistuksen, että
meille vielä tänään tulee tapahtumaan jotain hyvin hauskaa ja
odottamatonta, ja luotan varmaan siihen, että ennenkuin päivä on
lopussa, niin saamme toisemme.
KALLE. No, sitten minäkin siihen luotan.
Laulu n:o 1. Duetto
Sävel: »En voi sua unhoittaa poijes».
KALLE ja TYYNE.
Vaikk' oisikin maailma nurja
Elä, ystäväin, sure vaan.
Meill' onhan lempemme nuori.
Usko onneen suotuisaan.