KALLE. (sitten): Ostajia.
KALLE. (torkkuu sohvassa sanomalehti kädessä ja mutisee unissaan
epäselviä sanoja; sitten kovemmin): Tyyne, Tyyne, elä mene, kultaseni
-- ei tänne tule ketään -- minulla on niin paljon sinulle puhumista --
Tyyne! (Sanomalehti putoaa hänen kädestään, hän herää ja pyyhkii
silmiään): Helkkarissa, kun nukuin! Onkohan sinne sill'aikaa tullut
ihmisiä puotiin? (Kiirehtii ovelle katsomaan). Ei ketään. No, samapa
se, eihän siellä olekkaan mitään myytävää. -- Näin niin hauskaa unta.
Tyyne tuli minua tervehtimään. »Elä sure, Kalle», hän sanoi, »kyllä
minä tulen omaksesi, en välitä setä Pummin kiellosta, tulin nyt vaan
sinua suutelemaan.» »Elä mene», huusin minä, »ei tänne tule ketään
ihmistä, kauppias on kaupungissa.» Mutta hän vaan viittasi kädellään ja
juoksi nauraen pois. -- Voi, voi, jos tuo uni kerran toteutuisi, jos
minä saisin hänet -- --! (Pieni tiuku soi ulkopuolella). Nyt sinne tuli
joku.
(Menee puotiin.).
VANHA AKKA (ilmestyy tiskin taakse; niiaa): Hyvää huomenta, hyvää
huomenta! Mitäs Kalle herralle kuuluu? Saisinko neljänneskilon kahvia
ja puoleksi sokeria? Onpa tänään siunattu helle! Ohhoh!
KALLE. Huomenta, huomenta! No, kuinkas se Höpsälän muori jaksaa? Hyvin
tietysti. Jassoo, vai kahvia ja sokeria? Mutta kun sattui niin
hullusti, ettei meillä nyt niitä ole. Loppuivat juuri. Mutta huomenna
tulee -- tulee monta, monta säkillistä. Eikö muori tahtoisi pompommeja,
niitä meillä kyllä on.
AKKA. Sepä ikävätä, sepä ikävätä. En välitä pompommeista. Tulen sitten
huomenna. Herran haltuun, Herran haltuun!
(Niiaa ja poistuu).
KALLE (tulee sisään): Vai huomenna! Paljon kiitoksia! Huomenna voi
puoti jo olla suljettu, jos oikein pahasti käy. Mutta mitä minä sitä
ajattelen, sehän ei olisi mikään yllätys. Kunhan nyt vaan saisin tavata
Tyynen ja kertoa hänelle unestani, mutta se peevelin Pummi vahtii häntä
kuin Kerberus. Voi sitä köyhyyttä sentään! (Tiuku soi.) -- No, nyt
sinne taas joku! Mikä niitä nyt riivaa, ettei saa rauhassa omia
asioitaan miettiä!
(Menee puotiin, jonne tiskin taakse samassa ilmestyy:)
VANHA TALONPOIKA. Päivää!
KALLE. Päivää, päivää! Kas kun Isontalon isäntäkin on liikkeellä tässä
hikisessä ilmassa! No, mitä sinnepäin kuuluu?
TALONPOIKA (sylkäisee): Kiitos! Eipä erinäistä. Pikanelliä tässä olisi
niinkuin tarpeen.
KALLE. Vai pikanelliä! Ahaa, vai pikanelliako? Jaa, jaa. Mutta nyt tuli
isäntä niinkuin vähän sopimattomaan aikaan. Ajatelkaapas sitä, kun
juuri tänään kaikki pikanelli loppui, tyystin loppui.
TALONPOIKA. Eikö ole pikanelliä. Mikä kauppa se on, jossa ei ole
pikanelliä! Hyvästi sitten!
KALLE. Mutta eikö saa olla mitään muuta? Eikö isäntä huoli
pompommeista?
TALONPOIKA. Pompom -- --! Menkää hiiteen!
(Poistuu.)
KALLE (tulee sisään): Niin, semmoistahan tuo nyt on. Eihän meillä enää
ole muuta kuin pompommeja, vesirinkuloita ja muutamia tyhjiä
sikarilaatikoita. Ja kumminkin kauppias on reipas ja hauska mies,
vaikka tämä maalle muuttaminen oli häneltä tyhmä yritys. Saa nyt nähdä,
voiko hän mitään hommata tuolla kaupungissa, hänellä on suuria tuumia.
Mutta mitä tuo kaikki minua liikuttaa? Koetanpas, jos uudestaan
nukkuisin ja näkisin jatkon siihen kauniiseen uneen. (Istuutuu
sohvaan). Rupean laskemaan, niin nukun pikemmin. Yksi -- kaksi -- kolme
-- neljä -- viisi -- -- -- (Tiuku soi). No kuka perhana nyt taas sinne
puotiin! Kyllä minä sen pian sieltä lähetän menemään. (Juoksee
puotiin). Ah, mitä näen minä! Onko se mahdollista! Tyyne!