Henrik: "Kiirehdi nyt kotiin, että äitisi ennättää vielä tänään
valmistaa linnut!"
Egbert teki tahallaan syvän kumarruksen ja sanoi: "Kiitoksia, jalo
kreivi." Mutta Henrik nauroi: "Ole siinä kreivinesi senkin vekkuli!
Kiirehdi nyt vain kotiisi!"
Vouti oli kuitenkin oven takaa kuullut koko keskustelun ja päätti
hammastaan purren: "Toista kertaa en jätä salametsästäjiä nuoren
kreivin tuomittavaksi."
* * * * *
Kun Henrik oli 18-vuotias päätettiin, että hänet lähetetään kouluun
Yorkiin asti. Isä Markus oli kyllä sitä mieltä, että Henrikin olisi
pitänyt mennä joko Oxfordiin tai Pariisiin. Mutta jalo kreivitär piti
lujasti kiinni siitä, että pojan oli lähdettävä Yorkiin ja hänellä oli
siihen omat syynsä. Kun sitten Henrikille kerrottiin näistä tuumista,
kysyi hän vain: "Onko Yorkissa paljon kirjoja?" Isä Markus vastasi:
"On. Hyvin paljon." — Silloin oli poika tyytyväinen. — — —
Eedit saapui ratsain linnan pihaan, heitti ohjat palvelijalle ja juoksi
sisään. Hänkin näytti jo jättävän lapsenkengät, vaikka olikin Henrikkiä
nuorempi. Jalo kreivitär oli lähtenyt kastelemaan kirkkomaan ruusuja,
siksi lähti Eedit ominpäin samoilemaan linnan saleja. Vihdoin hän tuli
kirjastoon, jossa Henrik järjesteli kirjoja matkaansa varten. Omat
tarinansa ja laulunsa oli hän päättänyt ottaa mukaansa, jotta niitä ei
vain kukaan näkisi, samoin muutamia muita kirjoja.
Henrik nosti ihmeissään päänsä, kun Eedit astui sisään: "Mitä ihmettä,
aijotko sinä lähteä aina Yorkiin asti tänä rauhattomana aikana", sanoi
Eedit ennättämättä edes tervehtiä.
Henrik: "Aijon niinkin. Tuntuu oikein hauskalta. Siellä on paljon
kirjoja."
Eedit: "Vai hauskalta! Semmoisia ovat pojat! Et ajattele yhtään,
että minä jään tänne. Mitä hauskuutta minulla on, kun et sinä kerro
tarinoita?"
Henrik tuli hämilleen. Hän oli kertonut Eeditille paljon omiakin
tarinoitaan, vaikka ei tietysti koskaan maininnut, mistä ne olivat
lähtöisin. Miettien hän virkkoi: "Tuntuu ikävältä, kun jäät tänne
yksin. Olisitpa poika, niin läksisit kanssani Yorkiin."
Eedit: "Kun olisinkin poika — kissa vieköön! — — — Tai — en minä
sentään tahdo olla poika. — — — Kuka mulle nyt kertoo tarinoita. Oh,
ikävä täällä tulee. Sinä et ole oikein kiltti poika, etkä mikään
ritari. Oikea ritari tekee aina niinkuin nainen tahtoo. Mutta sinä
jätät minut noin vain ilman tarinoita."
Henrik: "En minä olekaan mikään ritari, mutta et sinäkään ole mikään
nainen. Kuules, minä tiedän. Sinähän osaat aika hyvin lukea, vaikka ei
kukaan veljistäsi osaa tuota jaloa taitoa. Olen kirjoittanut vihkooni
suuren joukon trubaduureilta oppimiani tarinoita. Ota sinä tämä vihko
siksi aikaa, kun olen poissa. Silloin voit itse lukea noita ihmeellisiä
tarinoita."
Eedit: "Tämä on mainiota! — Mutta, tiedätkö, minä luen vielä vähän
huononlaisesti."
Henrik: "Silloin isä Markus auttaa sinua. Hän voi joskus oikein
opettaakin sinua, jos vain tahdot."
Eedit: "Niin juuri! Sinä olet sittenkin kiltti poika ja paras ritari.
Minä rupean oikein lukemaan isä Markuksen johdolla, nyt kun et sinä
enään kuluta hänen aikaansa."
Henrik: "Ja sitten kun opit vähän enemmän, niin lue tämä Geoffroyn
kirjoittama 'Brittiläisten historia.' Se on ylen ihmeellinen.
Ajatteles, että Ascaniuksen poika Brutus perusti uuden Troian tänne
Britaniaan, ja Artur kuningas, hän se puolusti viimeiseen asti brittien
ikivanhaa vapautta. Sitten luet tuosta Orosiuksen historian. — Olipa se
hyvä, kun isä — Jumala hänen sieluaan siunatkoon — harrasti lukemista
ja hankki meille näin paljon kirjoja. Isä minua ensin opettikin."
Eedit: "Sinulla on ollutkin aivan ihmeellinen isä, niin kertoo äitini.
— — Meillä ei ole juuri mitään kirjoja, eikä isä osaakaan lukea. — —
Hän vain metsästää ja ratsastaa. — — — Kuules, kuinka sinä uskallat
matkustaa? Kuuluu olevan paljon rosvoja liikkeellä, vaikka eivät
ole tänne Dartmooriin vielä ennättäneet. Isä kertoi tänään, että
tuo kruununtavoittelija Maud onkin päässyt pakenemaan Oxfordista ja
kokoaa taas uusia joukkoja. Hän aikoo itsepäisesti kukistaa kurjan
Tapani-kuninkaan ja nousta isänsä valtaistuimelle."
Henrik: "Äiti sanoo, että on turhaa odottaa rauhallisempia aikoja.
Henrik-kuninkaan onnelliset ajat eivät enään milloinkaan palaa, ei,
vaikka hänen tyttärensä Maudkin saisi vallan käsiinsä. Lähdemme Yorkiin
meritietä, sillä siellä ei kuulu olevan rosvoja nykyään."