Kivinen linna, harmaa ja jylhä, sijaitsi korkealla vuoren rinteellä.
Pienet akkuna-aukot olivat kolmessa kerroksessa, ja vakavina kohosivat
tornit linnan neljältä kulmalta. Vartija tornin tasaiselta katolta voi
nähdä Kanaalia kyntävän laivan valkopurjeet, jos vain ilma oli kyllin
kirkas. Kerrottiin, että roomalaiset olivat alkuaan rakentaneet tämän
linnan. Mutta sittemmin se oli päässyt perinpohjin rappeutumaan. Vasta
kun pohjan viikingit alkoivat tehdä julmia hävitysretkiään Englantiin,
korjattiin linna. Vuoren juurella kauniissa laaksossa olivat linnaan
kuuluvan kartanon eli manorin maat, ja kummulla joen varrella
matalamökkinen alustalaiskylä. Toisella töyräällä sijaitsi hautuumaa
ja kirkko, jota ikivanhat orapihlajat uskollisina vartioivat. Laakson
vastaisella rannalla siintivät laidunmaat, tammistot ja niityt.
Linnan porttiholvista astuu nuorekas nainen. Hän pysähtyy, katselee
laaksoon kuin jotain odottaen. Siitä lähtee taas, kulkee vähän
matkaa kiemurtelevaa tietä alaspäin ja istahtaa vihdoin vanhalle
vallitukselle. Yhä katselee hän laaksoon. — Missä kummassa viipyi
Henrik? Niin missä? Siinä odotellessa alkavat ajatukset kiertää tuttua
latuaan: Hän muisti ne monet onnelliset vuodet, jolloin hän kaikessa
rauhassa eleli tuossa linnassa rakkaan puolisonsa kanssa. Mutta vuosi
sitten julma tuoni korjasi pois linnan uljaan kreivin, ja silloin suru
otti asunnokseen koko vanhan, roomalaisaikuisen linnan. Jos ei hänellä
olisi poikaansa, tuota rakasta Henrikkiä, kuinka hän jaksaisikaan elää!
— Mutta missä kummassa viipyi nyt poika, Henrik pikkuinen? — — —
Jopa vihdoinkin näkyi kylästä tulevan muutamia poikia. Vuoren juurelta
palasivat muut takaisin, mutta Henrik jatkoi matkaansa linnaan. Siinä
hän jo oli äidin edessä. Vaaleat kiharat valuivat alas harteille, ja
silmät loistivat syvän sinisinä kuin meri.
Äiti lempeästi: "Missä kummassa olet viipynyt? Aurinko jo pian vaipuu
tuonne tammisalon syliin."
Henrik: "Et usko, äiti, miten hirveän hauskaa meillä oli! Ensin me
leikimme kylän suurella hyrrällä. Mutta sitten rupesivat naapurikylän
miehet ja meidän väki ottelemaan hyrrästä. Piiskat vain vinkuivat
ilmassa, ja hyrrä pyöri kuin tuulessa piiskojen iskusta. Mutta niin
siinä sittenkin kävi, että naapurikylä sai ison hyrrän ensi viikoksi.
On niillä siellä nyt hauskaa. Mutta ensi pyhänä voittavat meidän miehet
hyrrän takaisin, se on varma se."