METSOLA (pikaisesti ja hätäisenä). Nyt minun täytyy saada rahat
tukkikaupan loppuhinnasta. Heti, heti! Ihka joka penni täytyy tulla
tuohon kouraani; -- uskomista ei ole herroihin! (Kiukkuisena) Ei yhtä
tukkia saa enää uittaa, ennenkuin on rahat maksettu. (Hyppien,
kiukusta) Kuulitteko te nyt, herrat pomot! (Kiljasee) Rahat tänne ihka
paikalla!
MÄNTYNEN (lohdutellen). Rauhoittukaa, hyvä isäntä. Ei pidä kiukutella.
Asianne kentiesi selvenee.
METSOLA (kiukkuisena). Minä en usko enää ketään. Ei, ei, -- rahat tänne
heti vaan! Missä on se herra Nikkinen?
HONKANEN. Hän lienee jo matkalla kirkolle, asioista selvää ottamaan.
METSOLA (hätäisenä). Lähtekää sitte heti sinne! Tukkikaupastani vaadin
loppuhinnan nyt, nyt juuri, tänä iltana!
HONKANEN (päättävästi). Mutta siihen asiaan panen minä topin!
Kiinnittäkää rahat minulle.
METSOLA (katsoa tuijottaa Honkaseen, kuin mielipuoli). Mitä sinulla on
niihin tekemistä? (Kiljasee) Häh! Eikö rahat kuulu sitten minulle?
HONKANEN (kiivaasti). Onko Tiinan velka maksettuna korkoineen, ja
palkkarahat myös?
METSOLA (huudahtaa). Haa! Jo nyt käsitän sun koirankoukkusi, minkä
aijot eteeni virittää.
HONKANEN (kopeasti). Tiinan sulhasena vaadin sen, vaadin heti
maksettavaksi!
METSOLA (lyö otsaansa). Voi minua, voi miestä onnetonta, mihinkä
rullavakkaan olen joutunut!
MÄNTYNEN. Kyllä ovat hullusti nyt asianne.
METSOLA (lauhtuen). Lähde Honkanen, niin tehdään selvä edes Tiinan
asiasta!
HONKANEN. Niinpä niin, sitä minäkin. (Pistävästi) Joko suureksikin
nousee Tiinan saalis?
METSOLA (äkäisesti). Ei se nyt maailmaa vielä tehne!
HONKANEN (kopeana). Ei tarvis liioin suurta tehdäkään, mahtuu talonne
arvo vähempäänkin.
METSOLA (äkisti). Ettäkö taloni jo siitä menisi?
MÄNTYNEN. Suurta arvoa ei ole maalla itsellään, metsä kerta kun on
myytynä. Hallanpesäksi se tästälähin muuttuu, vaikka koettaakin
ojittaa.
METSOLA (kynsien korvallistaan). Tämä nyt oli vasta tukkikauppaa; jos
tässä menettää nyt vielä maansakin!
MÄNTYNEN (viittaa joelle). Tuolla kelluvat maanne kalleudet jokea alas
mennen; samaa tietä soluu sinne rahat, mitkä niistä lienee saatu!
HONKANEN (huutaa). Kello sooooi!
TUKKIMIEHET (huutavat). Kello sooooi, kello sooooi!
Esirippu alas.
Neljäs näytös.
Näyttämö kuvaa samaa huonetta kuin ensimäisessä näytöksessä, paitsi
että oikean sivuseinän peremmän ikkunan kohdalla ovat sievät
kangaspuut.
Ensimäinen kohtaus.
ANNA (Esiripun noustessa istuu Anna kangastuolilla; heittäen syöstävää
muutaman kerran edestakaisin, nojautuu kyynärpäillään rintapuuta vasten
ja laulaa).
"Tärkin rientää nuoruuteni
Niinkuin laine virrassa;
Polttava on sydämmeni,
Kaipaus on rinnassa.
Kohta kuihtuu kukka liljan,
Surkastuupi muotoni.
Kultani! jos tulet hiljan,
Löydät vaan mun hautani".
(Painaa pään käsiinsä, rintapuulle, ja vaipuu ajatuksiinsa).
Toinen kohtaus.
ANNA, SANNA (tulee hiljaa keittiöstä).
SANNA (erikseen). Nukkunutko raukka lienee tuohon?... Kovin onkin ollut
levoton, viime aikoina yhä enemmän. (Nykäsee Annaa) Kuule, Anna, oletko
nukuksissa?
ANNA (kohottaen raukeasti päätään). Olen väsyksissä nyt niin kovin,
suokaa äiti hyvä, minun levähtää.
SANNA (lempeästi). Enhän lapsikulta, lepoasi kiellä, enkä koskaan ole
kieltänyt. Enempi olisin mielissäni, jos sinä saisit levon ja
rauhoittuisit.
ANNA (tuskallisena). Oi, kuinka kipeä nyt olen!
SANNA (menee vallan lähelle ja tarkastelee). Mistä, herran nimessä, se
sitten vaivaa?
ANNA. Päästä, sydämmestä, joka paikasta. (Tarttuu äkisti molemmin,
käsin päähänsä ja kiljasee) Jos kadottanen kohta järkeni!
SANNA (säikähtäen, hyppää pari askelta takaperin). Ässys siunatkoon!
sinun ilveitäsi! Onko kuultu ennen kummempaa. Säikyttelee vanhaa
ihmistä!
ANNA (nousee lattialle ja lausuu lempeästi). Anteeksi, hyvä äiti,
antakaa! En tarkottanut teitä säikytellä, vaikka lienen kovemmin
ääntänyt. (Ojentaa kätensä Sannalle) Olen todellakin ollut kummallinen,
tunnustan sen nyt teille, äiti.
SANNA (pudistellen Annan kättä). Sydämmestäni sen anteeksi annan, ei
enempää nyt sitä muistella.
(Menee keittiöön).
Kolmas kohtaus.
ANNA (ottaa ikkunan pielestä pienen peilin, josta tarkastaa muotoaan,
puhellen itseksensä). Pois on puna haihtunut poskiltani, pois kirkas
hohde silmistäni myös! (Pannen peilin takasin paikoilleen) Pois on
kadonnut voima ruumiistani, käyn hapuillen kuin syksyisessä yössä.
(Kääntyen katsojiin, luo katseensa ylös ja lausuu rukoilevasti, kädet
ristissä rinnoillaan) Jospa tuonen viikate jo pian niittäisit
onnettoman, täyttäisit työsi! Niin... Jospa kalmistossa saisin
leposijan syntiselle ruumiilleni myös! Oi, mikä armo olisikaan minulle
päästä myrskysäästä tyynehen? -- Ah, enpä kiitostani, Luoja, siitä
sinulle niin voisi lausua kuin tuntisi sydämmeni.
(Seisoo yhä samassa asennossa).
Neljäs kohtaus.
ANNA, TIINA (tulee ulkoa hyvin puettuna ja iloisena).
TIINA. Hyvää päivää, hyvä ystävä!
ANNA (säpsähtäen, lausuu totisena). Terve tulemasta, Tiina kulta!
TIINA (kättelee iloisesti). Kuinka jaksat? Tulin tietämään. Olet ollut
kuin elävältä kuollut.
ANNA (murheellisena). Tulit ihkasen kuin kutsuttuna, sillä omantunnon
vaivat sydäntäni kourivat. Tarvitseisin, raukka, lohdutusta!
TIINA (iloisena). Sitä saat nyt minulta kylliksesi! (pyörähyttää Annaa
ympäri) Olen oikein ilon tuulella. Et usko, Anna, miten hauska meillä
oli talkoissa illalla. (Nauraen) Siellä oli ilo ylimmillänsä,
tanssittiin ja lyötiin leikkiä.
ANNA (väsyneesti naurahtaen). Tiina hyvä, älä puhu noista... sydäntä ne
enemmän kirveltää. (Ystävällisesti) Sinä Tiina, lienet hyvin
onnellinen? Olet aina iloinen kuin leivo!
TIINA (kehasee iloisena). Olen kyllä ollut onnellinen. Tyytyväinen olen
mieheeni! (Nauraen) Ei se paljon minua komentele.
Viides kohtaus.
ANNA, TIINA, HURRI (tulee ulkoa, viinapullo taskussa,
humalaisena ja hatunreuhka kallollansa päässä).
HURRI. Hyvää päivää, hyvät mööpelit! Onko herrasväki kaikki kotosalla?
TIINA. Mitä se Hurri taaskin hurjailee?
HURRI. Rallattelee se vaan ratoksensa. (Menee hoippuen naisten luo ja
laulaa, notkistellen polviaan).
Vanhan heilun riivatun
Minä tervavedessä keitän,
Uuden herran siunatun
Minä silkkitakilla peitän!
ANNA (vetää Tiinaa kädestä). Tule, Tiina hyvä, salin puolelle -- saamme
siellä edes olla rauhassa! (Menevät keittiön kautta sisälle).
HURRI (kumartelee perään). Lykka po dillen! sanoo ruotsalainen.
Kuudes kohtaus.
HURRI, 1:n, 2:n ja 3:s TUKKIMIES (tulevat sisälle,
köyhinä mutta kopeina).
1:n TUKKIMIES (pilkallisesti). Hurriko se täällä isännöipi, luulin
Metsolaisen vielä elävän?
2:n TUKKIMIES. Taitaa olla vävynä talossa, kovin näyttää kopealta mies!
HURRI (seisten hajasäärin, tiuskasee). Tässä teidän isännäksi on kyllä,
mokomatkin tukkiroikaleet!
3:s TUKKIMIES. Eikö lyödä kahvikirvestä, tässä jalkojemme levätessä?
(Ottaa kortit poveltaan).
1:n ja 2:n TUKKIMIES. Sama se, vaikka pelaisimme.
(Käyvät pöydän alapäähän koriin lyöntiin).
HURRI (hyräilee itseksensä, polkien jalalla tahtia).
Oli ennen Metsolassa
Pellavaa ja liinaa,
Nyt ei ole jälellä
Kuin velkoja ja viinaa.
Seitsemäs kohtaus.
EDELLISET, METSOLA (tulee ulkoa, pitkä sarkaviitta päällään,
huopahattu päässä ja käsnäkeppi kädessä. Metsola on hyvin
vanhentunut ja pää harmajana).
METSOLA (katsoo hyvin terävästi ympärilleen). Täälläpä vieras väki jo
on vallan päällä!
HURRI (hoihkasten). Täällä ollaan, hyvä isäntä! (hoippuilee Metsolan
luo) Siihen korpit näet kokoontuvat, kussa haaska on, hyvä isäntä.
METSOLA (surkutellen). Aina sinä olet juovuksissa, näki sinut milloin
hyvänsä!
HURRI (tarttuen Metsolan kepin keskikohtaan ja koputtaen sitä siltaan).
Kopu, kopu keppiä, anna ukko tyttöä, jos annat olet kuningas, jos et
anna olet jääkurikka!
METSOLA (tempasee vihaisesti keppinsä ja heristelee sillä Hurria).
Huuti etemmäksi, kylän heittiö.
HURRI. No, no, viska vara tuota yhdestä puolin.
METSOLA (äkeissään). Kaikki roikaleet nyt tänne kokoontuvat!
Kahdeksas kohtaus.