Kun tuuli oli liian epäsuotuisa, jotta matkaa olisi päästy jatkamaan,
amiraali päätti käydä niemekkeellä, joka oli vain noin neljännestunnin
päässä satamasta kaakkoon. Hän lähti sinne muutamin venein ja
asestetuin miehistöin, tuli erään joen (Boma-joen) suuhun ja kulki
edelleen virtaa ylös. Sieltä hän löysi eräästä poukamasta neljä
purtta, joita intialaiset sanovat kanooteiksi, niin kauniisti tehtyjä,
että niitä ilokseen katseli, kuten amiraali sanoi. Maa oli kaikkialla
viljeltyä.
Hän nousi maihin ja lähti kulkemaan erästä polkua, joka johti aluksen
rakennuspaikalle; se oli niin hyvin suojattu, etteivät aurinko eikä
sade päässeet vahingoittamaan täällä rakenteilla olevia kanootteja.
Yksi niistä, joka oli tehty yhdestä puusta kuten muutkin, vastasi
kooltaan kahdeksantoistatuhtoista venettä; mielikseen ihmetteli työtä,
jolla se oli koristeltu. Amiraali nousi vuorelle ja löysi sen laelta
tasaisen paikan, johon oli istutettu kaikenlaisia hedelmiä, myöskin
pallokurpitsoja, niin että sitä riemukseen (_gloria_) katseli.
Sen keskellä oli suuri asumus; äkkiä hän oli asukkaiden keskuudessa,
mutta miehet ja naiset pakenivat pois. Amiraalin mukana olevat
intialaiset menivät heidän peräänsä ja vakuuttivat heille, että
vieraat olivat kunnon miehiä. Amiraali antoi lahjoittaa heille
tiukuja, messinkisormuksia ja lasihelmiä, joista he hyvin ilostuivat.
Kun hän näki, ettei heillä ollut kultaa eikä muutakaan arvokasta, hän
katsoi sopivaksi jättää heidät rauhaan.
Kuninkaalle ja kuningattarelle hän ilmoittaa, että kymmenen
espanjalaista riittäisi ajamaan kymmenentuhatta asukasta pakosalle.
»He ovat niin arkoja ja pelkureita», kirjoittaa hän, »ettei heillä ole
mitään muita aseitakaan kuin keppi, jonka kärki on tulessa kovetettu.
He vaihtoivat mielellään näitä keppejä kaikkeen, mitä heille vain
antoi. Kun olimme nousseet veneisiimme, juoksi rantaan suuri joukko
intialaisia. Muuan heistä astui virtaan, tuli lähelle venettä ja piti
pitkän puheen, mistä kukaan ei ymmärtänyt mitään, mutta panimme
merkille, että tuon puheen kestäessä toiset intialaiset huutaen
kohottivat kätensä taivasta kohti.»
Amiraali arveli heidän sillä tavalla ilmaisevan ilonsa heidän
vierailustaan, mutta hän huomasi, että hänen intialaistensa väri
muuttui; he tulivat kalpeiksi kuin vaha, vapisivat kovasti ja antoivat
hänelle merkkejä, että hänen olisi lähdettävä virtaa alas niin pian
kuin mahdollista, muutoin he löisivät hänet kuoliaaksi. Intialainen
otti sitten erään kristityn jousen ja näytti sitä intialaisille
selittäen, sikäli kuin amiraali ymmärsi, että he kaikki saisivat
surmansa, sillä tämä jousi ampui kauas ja tappoi. Sitten hän otti
miekan, veti sen huotrasta, näytti heille ja sanoi samaa, minkä
jälkeen he kaikki pakenivat, mutta intialaisemme vapisivat yhä
edelleen, sillä hän pelkäsi ja oli arka, vaikka olikin kookas ja vahva
mies. Amiraali ei tahtonut lähteä joelta, vaan hän kulki sinne asti,
missä tapasi intialaiset kaikki yhdessä ja punaisiksi maalattuina,
niin alastomina kuin äiti oli heidät maailmaan saattanut, joillakuilla
sulkatöyhtö päässään, kaikilla assegaikimppu kädessään.
»Lähenin heitä, annoin heille joitakin leivänpaloja, pyysin heiltä
assegaita ja annoin heille niistä kenelle pienen tiu'un, kenelle
messinkisormuksen ja toisille lasihelmiä, niin että kaikki
rauhoittuivat, tulivat veneille ja luovuttivat kaikki, mitä heillä
oli, hyväksyen vastineeksi mitä tahansa saivat. Merimiehet olivat
tappaneet kilpikonnan, jonka kuori oli rikottu palasiksi. Laivapojat
antoivat intialaisille siitä kynnenkokoisia palasia ja saivat vastaan
kokonaisia assegainippuja.
Nämä intialaiset ovat aivan kuin toisetkin, uskovat samaten meidän
olevan kotoisin taivaasta, antavat kaiken omansa vähäisimmästäkin
pitämättä sitä arvottomana, ja olen varma, että jos heillä olisi
kultaa ja mausteita, he samoin luovuttaisivat niitäkin. Näin sievän
talon, pienen, kaksiovisen, kuten ne kaikki ovat, ja löysin sieltä
ihmeteltävän teelmän sekä pölkkyjä, jotka oli koristeltu määrätyllä
tavalla, jota en osaa kuvata. Mutta kattoon oli ripustettu isoja
simpukoita ja muita esineitä. Luulin paikkaa temppeliksi ja kysyin
merkeillä, rukoiltiinko täällä. He sanoivat: »ei»; äkkiä tuli muuan,
joka antoi minulle kaikki, mitä hänellä oli, ja viittasi ylöspäin.»