Päivän koittaessa nostimme ankkurin. Emme olleet purjehtineet vielä
kolmeakaan tuntia, kun näimme idässä saaren, jota kohti ohjasimme, ja
kaikki kolme laivaamme ankkuroivat täällä aamupuolella pohjoiskärjen
edustalle. San Salvadorin intialaiset, joita oli laivallani, sanoivat
sitä Samoetiksi, ja minä annoin sille nimen Isabella.[18]
Tämän saaren rannat, niin pitkälle kuin voin nähdä, ovat
kasvullisuuden peitossa. Siinä on joitakin kohoutumia, joita ei
oikeastaan voi sanoa vuoriksi, mutta tasangosta erotessaan ne
kuitenkin kaunistavat tienoota. Läntisen niemen kärjelle, johon nyt
olen saapunut, annoin nimen Cabo Fermoso (kaunis niemeke), koska se on
todella kaunis. En menekään ankkuriin muualle, sillä jo ollessani
merellä sen kohdalla näin kuinka kaunis se oli ja kuinka viheriöivä,
niinkuin kaikki, mitä näillä ihanilla saarilla osuu eteemme, niin
etten osaa päättää, niihin ensinnä menisin maihin, eivätkä silmäni
väsy näkemään näin kaunista lehvistöä, joka perin paljon poikkeaa
meikäläisestä. Myöskin luulen täällä olevan paljon yrttejä ja puita,
joilla Espanjassa olisi arvoa väripuina, lääkitykseen ja mausteeksi,
mutta minä en niitä tunne, mitä suuresti pahoittelen. Tullessani tälle
niemekkeelle henki meitä vastaan niin miellyttävä ja suloinen tuoksu,
että ihanampaa ei missään maailmassa voi olla.
Huomenna menen maihin; asutus lienee syvemmällä sisämaassa, kuten
intialaiseni sanovat, ja samoin kuningas, jolla pitäisi olla paljon
kultaa. Menen niin kauas, kunnes kohtaan asukkaita; haluan myöskin
tavata kuninkaan ja seurustella hänen kanssaan. Intialaiset ovat
merkeillä minulle selittäneet, että hän hallitsee kaikkia näitä
ympärillä olevia saaria, kulkee vaatteisiin pukeutuneena ja käyttää
runsaasti kultaa. En kuitenkaan kiinnitä heidän kuvailemiseensa paljon
huomiota, osaksi koska en ymmärrä heidän kieltänsä ja osaksi
senvuoksi, että kun heidän maassansa on niin vähän kultaa, se vähä,
mitä heidän kuninkaallansa mahdollisesti on, tuntuu heistä paljolta.
Ehkä tämä niemeke onkin vain saari; tarkoituksenani ei ole perehtyä
kaikkeen ihan perinpohjin, koska en saisi sitä tehdyksi
viidessäkymmenessäkään vuodessa. Sitävastoin haluan löytää niin monta
maata kuin suinkin ehdin ja olla jälleen huhtikuussa Teidän
Korkeuksienne luona, jos Herra suo. Totena pysyy, että kun löydän sen
seudun, missä on runsaasti kultaa ja mausteita, viivyn vain niin
kauan, että saan niitä niin paljon kuin suinkin mahdollista; se on
kaikki, mitä lähden etsimään.