Aluksi oli kauan tyventä, sitten nousi tuuli. Purjehdimme läntiseen
suuntaan yöhön saakka. Amiraali keskusteli Martin Alonzo Pinzonin,
_Pintan_ kapteenin, kanssa kartasta, jonka hän oli tälle lähettänyt
hänen karavelilleen päivää aikaisemmin. Siihen karttaan amiraali oli
piirtänyt enemmän saaria kuin tässä meressä oli. Ja Martin Alonzo
sanoi niiden sijaitsevan näillä tienoilla, mihin amiraali vastasi,
että hänestäkin näytti siltä; syynä minkä tähden he eivät olleet
saaria löytäneet, olivat virtaukset, joiden tähden he yhtä mittaa
olivat ajautuneet luoteeseen päin, eivätkä he sitäpaitsi olleet
purjehtineet niin pitkää matkaa kuin luotsit sanoivat. Sitten amiraali
pyysi häntä lähettämään kartan takaisin, ja kun hän oli heittänyt sen
hänelle köydessä, otti amiraali sen eteensä ja ryhtyi luotsiensa ja
eräiden muiden laivaväkeen kuuluvien kanssa tekemään laskelmia.[7]
Auringon laskiessa Martin Alonzo nousi aluksensa peräosaan ja suuresti
riemuiten huusi amiraalille: »Hyviä uutisia! maata! maata!» Ja kun
amiraali kuuli hänen sanovan sen tosissaan, hän huusi hänelle, että
hänen pitäisi polvillaan kiittää Herraa, jolloin Martin Alonzo
miehistöineen lauloi: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!» Samoin
teki amiraalin laivaväki, ja kaikki _Niñan_ miehet nousivat
mastopuihin ja köysistöön, ja kaikki vahvistivat, että se oli
maata.--Amiraali käski poiketa läntisestä kurssista ja kääntyä
lounaaseen, mistä maa oli näkynyt. Tänä päivänä edettiin neljä ja
puoli meripenikulmaa länteen päin ja yön aikana seitsemäntoista, mikä
teki yhteensä 21-1/2. Miehistölle ilmoitettiin vain kolmetoista, koska
amiraali aina sanoi purjehtivansa pienemmän matkan, jotta taival ei
heistä tuntuisi liian pitkältä. Meri oli hyvin tyven, niin että monet
merimiehet hyppäsivät uimaan. Näkyi paljon kultakaloja ja muita
kaloja.