Kaupunki oli tuntenut Carsten Baltazar de Beerin, tyhjäntoimittajan ja
koroillaaneläjän, monen monta vuotta; mutta siitä huolimatta ei koskaan
lakattu ihmettelemästä häntä ja hänen ehdotuksiansa.
Kuten nyt esim. tämäkin hänen verraton aatteensa perustaa uusi
sanomalehti aivan uusien periaatteiden mukaan. Sehän oli pähkä hullua!
Ja kaikki juontui alkuaan vain siitä, että Ole Berg, keinottelija ja
pääpukari, oli tapansa mukaan puhunut sivu suunsa.
Asia kävi siten, että de Beer ja Berg sekä joukko porvarien parhaita
olivat istuneet klubissa ja kallistelleet maljoja illan kuluksi
ja samalla tapansa mukaan kiusoitelleet toimittaja Modalia hänen
lehtipahasensa vuoksi.
Modal oli suorittanut osansa ohjelmasta ja oli raivostunut:
»Hitto vieköön, miksi sitten luette tuota lehtirääsyä, kun se teistä
on niin viheliäinen? Istua täällä ja kerskailla, että sellainen ja
sellainen sen tulisi olla, sitä osaa kuka tahansa, sillä siihen ei
mitään aivoja kaivata; mutta olisipa näkemisen arvoista, jos joku
herroista kykenisi toimittamaan edes nelipalstaista neljännesvuosittain
ilmestyvää lähetyslehteä homman menemättä päin mäntyä.»
Jonka jälkeen Berg oli lyönyt pöytään, niin että lasit tanssivat,
ja vannonut kuumasti ja kalliisti, että hän iloiten panisi likoon
kymmenentuhatta kirkasta kruunua sille, joka hankkisi kaupungille
kunnon sanomalehden.
Silloin pommi räjähti.
De Beer siveli kädellään moitteetonta poskipartaansa ja vaati
hiljaisuutta.
Kaikki vaikenivat odottaen ja valmistautuivat hohottamaan
sukkeluudelle, jonka tuleman piti. Mutta kukaan ei ollut odottanut
sitä, mitä perältä tuli.
»Hyvät herrat», sanoi de Beer. »Otan teidät kaikki todistajiksi, että
täten vaadin puutavarakauppias Ole Bergiä pysymään sanoissaan.» De
Beer teki taidepaussin, minkä jälkeen jatkoi: »Kuten kuulitte, on hyvä
ystävämme Ole halukas maksamaan kymmenentuhatta kruunua sille, joka voi
hankkia lukemisen arvoisen lehden kaupunkiin. Tuon lehden hankin minä.»
Taas paussi. Ole Berg tahtoi puhua; mutta kädenliike sai hänet pysymään
vaiti. — »Tarkoitukseni on perustaa päivälehti tähän kaupunkiin
kuukauden kuluttua tästä päivästä. Kuusi kuukautta sen jälkeen on
lehdellä oleva kaksituhatta viisisataa tilaajaa, muiden muassa
puutavarakauppias Ole Berg. Sen jälkeen odotan, että mainittu herra
maksaa minulle sanotun summan.»
»Sepä hiton hyvin, poikaseni. Niin, sinä Carsten saat sen kyllä
henkiin. Etevä oli varsinkin viimeinen kohta, että minä itse tulen
tilaajaksi. Mutta olkoon menneeksi, sinä kerskuri, jos toimitat tämän
urakan, niin totta toisen kerran saat kun saatkin kymmenentuhatta
käteistä. Sillä jos saat minut tilaamaan lehteäsi, niin olet
kunniallisesti ansainnut rahat.»
»Hyvä on, Olliseni! Kun olen sanonut, niin voin mennä vaikka hirteen,
että asiasta tulee tosi. Ehkä on hyvä, että laitamme kirjallisen
sopimuksen. Voi muuten tapahtua, että unohdat asian tiukan tullessa.»
De Beer oli seuran ainoa, joka oli tosissaan. Muut vääntelehtivät
naurusta ja pitivät koko juttua tavattoman lystikkäänä. Asianajaja
Bye sai seurakunnan yksimielisen ja innostuneen päätöksen mukaan heti
paikalla laatia asiakirjan, jonka ensiksi allekirjoitti Ole Berg ja
sitten kaikki muut herrat todistajina. Vain toimittaja Modalin nimi
ei tullut mukaan, sillä hän pistäytyi sepittämään uutista jutusta; ja
hän hieroi käsiänsä tyytyväisenä ajatellessaan herrojen naamoja, kun
saisivat nähdä nimensä painettuina sellaisessa yhteydessä.
Modalin laittaessa uutista tarjosi Ole Berg samppanjaa:
»Ei käy laatuun muu kuin sallia kaivatun syntymättömän lapsosen
esiintyä siivolla tavalla yhteiskuntaan; pitää juhlia ilmoitusta hänen
syntymästään», arveli Berg. Muut, jotka pitivät samppanjavaahdosta, kun
Ole maksoi, olivat täysin samaa mieltä.
Seurasta ei ollut vielä kukaan älynnyt, että Carsten Baltazar de Beer
käsitti asian vähän toisin kuin he itse.
Vasta seuraavana iltana, kun he lukivat Modalin »Aviisi», alkoivat
he vähän aavistaa yhtä ja toista. Oli hieman kiusallista joutua
töllisteltäväksi tämän de Beerin mahdottoman päähänpiston vuoksi.
Klubilla arveltiin sinne ja tänne, mitähän Berg sanoisi lehdessä olleen
uutisen johdosta. Useimpien mielestä Modal oli menetellyt tahdittomasti
vetäessään julkisuuteen sellaisen pienen yksityisen lystin; ja kun
hänet tavattiin, niin hän sai kuulla kunniansa. Mutta toimittaja
pudisti hartioitaan ja selitti, että aamupäivällä de Beer oli
persoonallisesti ollut toimituksessa hänen luonaan ja lukenut uutisesta
korrehtuurin. Hänellä ei ollut ollut mitään muistutettavaa, päinvastoin
hän oli nimenomaan pyytänyt, että se saisi oikein huomattavan paikan.
Silloin oli alettu katsella toinen toistaan ja kysellä, mikä helkkari
miestä vaivasi.
Ole Berg tuli myöhään. Hän oli huonolla tuulella ja jotenkin
harvapuheinen. Hän ei tahtonut ilmaista ajatuksiaan, ja pidettiin
parhaimpana olla häntä liikaa hätyyttämättä. Modalille hän huomautti
kutakuinkin tuimasti, että leikkikin voi mennä liian pitkälle. De
Beeriä ei näkynyt ollenkaan. Yleensä oli vire laimea sinä klubi-iltana.
Tuli kolmannen päivän aamu ja ilta. Silloin »Aviisi» saattoi kaupungin
uutisten joukossa ilmoittaa lihavin korpus-kirjasimin:
»Kunnioitettu kansalaisemme Carsten Baltazar de Beer on tänään tehnyt
sopimuksen kirjanpainaja Persbergin kanssa eilen ilmoittamamme uuden
lehden painattamisesta. Lehti, jonka nimi pidetään vielä salassa, alkaa
ilmestyä ensi lokakuun alusta. Sen hengestä ja suunnasta ei tiedetä
vielä mitään, mutta sitävastoin kerrotaan varmasti, että lehti on
ajateltu aamulehdeksi.»
Päivät kuluivat. Kaupunki sai muuta ajateltavaa. Esiintyi
kalastusmahdollisuuksia ja tapahtui pari pienehköä vararikkoa. Kaikki
yhdessä saivat aikaan sen, että »Baltazarlehti» jäi varjoon, kunnes
syyskuun viidentenätoista oli Ilmoituslehdessä pienen pieni uutinen,
tällä kertaa petiitillä painettu:
»Tänään pidettiin tilapäinen toimituskokous uudessa maailmanlehdessä,
jolla rikastutetaan kaupunkiamme. Toimittaja, meidän sukkela ystävämme
Carsten de Beer, näyttää saaneen käsiinsä muutamia hämäräperäisiä
nuoren nuoria kykyjä, jotka avustavat uuden maailmankansalaisen
syntymää. Kunpa lapsi nyt vain olisi hyvin muodostunut.»
Tämä uutinen ei herättänyt mitään huomiota, paitsi että se aiheutti
jonkin verran puhetta klubissa illalla. Vasta 17:ntenä syyskuuta
hämmästyttiin, kun huomattiin mahtavia ilmoituksia kadunkulmissa ja
lauta-aidoissa. Jalankorkuiset kirjaimet loistivat kauas; ei voinut
mitenkään olla niitä näkemättä. Asianajaja Bye uskoi yliopettaja
Jönsvangille, että koko puuha teki miltei eurooppalaisen vaikutuksen.
Ilmoitukset kuuluivat näin:
»Kun _Ilmoituslehti_ on kieltäytynyt ottamasta ilmoitustamme
palstoilleen, tehdään täten tiettäväksi, että