Kävi teini kuin uness' ohi hautausmaan,
kuuli kummia kulkeissaan.
— »En rauhaa saa, en rauhaa saa!»
soi ääni alta maan.
— »En, noiduttu neitsyt, ma unta saa,
on pitkä pääsiäisyö,
mun haaveeni harhaa maailmaan,
sydän syytön vieläkin lyö.
— »Ma nousen haamuna haudastain,
ma sulhoni saliin käyn,
ei unta hän saa, ei rauhaa saa,
hän on vankina velhonäyn.
— »Hän aaveen tyhjyyttä tavoittaa
läpi huurun härmäisen,
veren häitä mä juon, hänen sieluunsa luon
kuvan kelmeän särmäisen.
— »Oi, paina paasi mun haudallein,
siell' on aarre, en rauhaa saa
ma ennen kuin yhdyn mä ylkääni,
min kätkee siunattu maa!»