Ketoani kynnän, kantoja käännän,
verisiä vakoja ma vainioksi väännän,
poikani ei saapunut suurista sodista,
kentälle kaatui kaukana kodista.
Sorasta ma muokkasin miekkoja monta,
monta on mennyt, on monta mannutonta,
moni salvos sortui sotien palossa,
nälkä on isäntänä monessa talossa.
Verellä on tahrittu tanhua ja tanner,
sodassa ei sortunut Suomeni manner,
uhrini uskoin, annoin maalle parhaani,
kuolema on kyntänyt taimien tarhaani.
Mietteeni muuttuu, käy hetkeni hiljaa,
maaemo ennenkin vihannoitti viljaa,
hurmeest' on nouseva laajoja laihoja,
kuolemankauhusta kauniita kaihoja.
Kynnän ja vaivojen satoja ma vuotan,
vapautta vaalin ja Luojaani luotan,
keto on kylvetty kalliista hinnasta,
haava on haihtuva raskaasta rinnasta.
Rauhasta raukea, runsas on yöni,
kerran kun päättyy taival ja työni,
heelmät ne hohtavat haaveiden haassani,
vapaana kuolen ma vapaassa maassani.