On nuoruus voimaa, joka kaikki kestää,
on toivoa, on tahdon, tarmon tulta,
se, vaatii, nuorukainen, kaikki sulta,
kun kukkaas käyt, ei väärät vallat estää
voi voittos kulkua ja kunniaa,
kun sinuun katsoo kansa, koko maa.
Oi, katso nuorukaista pystypäistä
ja tahdon täydennystä Pohjan ponnen.
Vei kerran vieraat kansat meiltä onnen
ja työnsi tänne liki lunta, jäätä
yön orjiks onnettomiin ongelmiin,
kun kansain kulkukautta kamppailtiin.
Mut täällä karaistui sun tahtos tarmoon,
yö sielus valkaisi, oi, kevään nuoruus,
sun lumipuhtaaks loi sun soittos suoruus,
kun hiljaa työsi teit, kun tunsit ties,
kun luonto lauloi taikas: ole mies!
Niin orja-ajan nousu nähdä voitiin,
jäi jälkeen ne, mi kaivoi meille hautaa,
kun täällä jäässä taottihin rautaa,
ja luonteen laatu, lujuus moukaroitiin,
surmasta suon, yön, jään ja tunturin
vei voitoista sen valon voittoihin.
Se uupumatta, näki nuorta unta,
se nosti pienen suureks sielultansa,
kun aikaan hukkui moni heimo, kansa,
ja viettiin vaipui moni valtakunta,
mi kerskui, ettei päivä mennä voi
sen mailta; niin sen unho umpeen loi.
Ja suviseudun kansat kulkee vielä
kerskuen, hengessänsä heikko huume,
ne päivä kuihduttaa, ne kaataa kuume,
ne käyvät tuomionsa turmantiellä,
kas niillä takanaan on aurinko,
ne iltaan käyvät valheen varjoon jo.
Mut täältä täältä pohjantähden alta
käy uudet unelmat ja maailman mahti,
on nuorten joukko valon vahva vahti,
on nuoruus voittamaton, vuolas valta,
maan riemun rikkaus, sen usko uus,
min eess' on elämä ja vastaisuus.
Käy täältä voittokulkuun kerran nero,
tieto ja taito, täyttyy kerran työmme,
vain valkeemmiksi vaihtuu vainon yömme,
jo tehty on maan raskain päivävero,
nyt meidän vuoro maat on valloittaa,
ei mikään mahti meitä sortaa saa.
Niin Pohjoismaiden hohtaa huiput, vuoret
heijastain maailmalle valon uuden
kautt' ajan ankaran ja ikuisuuden,
kuin tulipatsaat kohoo voimat nuoret,
ja Pohjan soitto maita kaiuttaa,
maapallomme sen kerran kuulla saa.
Siis käykää, kaikki nuoret, kamppailuumme,
päin vaaraa vain ja eespäin eestä maanne,
maa teidän on, maa kantaa kunniaanne,
kun kerran maassa murtuu lujat luumme,
uus polvi perintömme voiman saa,
mi korkeemmalle päivään ponnistaa.
Köpenhaminassa 1.7.19.