Kauan keihäs oli kohotettu,
isku suunnattuna suureen itään,
viel' ei maamme ollut muserrettu,
turman työt ei voineet meille mitään!
Tiimalasin santa seisoi niinkuin aika,
vuodet vieri hiljaa hiekkaan,
vannottuhun valaan luotettiin,
luotettu ei lahjottuhun miekkaan,
valo voittajaksi vuotettiin,
silloin, silloin täyttyi taika.
Iski keihäs kauan kohotettu,
vieras valta oli muserrettu,
niinkuin taivaan ukonnuolen leimaus
saapui Suomeen suuri vapaus,
Luojan lahja köyhään kansakuntaan.
Unohdettu uskoi omaa untaan,
päältä väistyi valheen painajainen,
valheen kanssa vanha vainolainen.
Vapaus, ah, hetken vapaus,
kansain kirkkaus ja kaunistus,
omat veljet möi sun juudaspenninkiin
kytkeäkseen vieraan kahleisiin.
Silloin sun näin, sinä Suomen mies,
jo lapsena kohtalo määräsi ties,
jo kehdossa äiti sun taistohon vaali,
oli poikana sulla jo valmiina maali,
kisaveikkona vartuit sa voimien koittoon,
kuin leikkien kuljit sä voitosta voittoon,
ujo sielusi puhdas kuin piilossa lähteen,
oli terveessä ruumiissa terve se henki,
maan onneen mi uskoi ja vapaustähteen,
veren vannoit sa antavas viimeisenki,
et sietänyt syyttömän, sorretun soimaa,
oli nuoruus nousua, veljeys voimaa,
sinä painia lyöden harjoitit ruumiin,
sinä keihääsi heitit, et surmaksi saaliin,
veri kiehahti puuntaen poskihin kuumiin.
Sinä ammuit ja luotisi lensivät maaliin,
sinut metsässä näin, kun karhuja kiihdit,
sinä kilvassa korkeita harjuja hiihdit,
jalo juoksija, viestiä veit sekä toit,
kuninkaisena kuntosi kunnian loit.
Sun vierelläs kulkivat kuolo ja vaino,
oi, kuinka sa kunniassas olit kaino,
sinä nousit jo nuorna kuin Kreikan kansa
ylös lapsesta laumana uhmassansa
päin joukkoja Persian miljoonain,
sait uuden voittos ja Thermopylain,
sinä ryssiä raivossa ympäröit,
sinä hyökkäsit, heitit, iskit ja löit,
sinut kasvatti kansalles tahtosi tarmo,
ei orjalle annettu almu ja armo.
Kkadehdittava sankari, jumala nuori,
sinä miehenä voitosta varma kuin vuori,
olit kansan ja honkaisen heimomme juurta,
sinä loit sitä suurta
tulevaisten taistojen etsikko-aikaa,
sinä teit sitä taikaa,
jota ennusti laulajat, tietäjä-taatot,
kun sankkoina saapuivat sankarisaatot,
kisatanner nyt vain oli taistojen tanner,
rakas maa-emo, hyljätyn heimosi manner.
Ei mahti, ei maine,
mi hukkuu ja haihtuu,
kun vaiheemme vaihtuu,
isänmaa, vapaus, sinut taistohon sai ne,
kun kutsusi kuulit ja maallesi vannoit
elon, ainoan armaan aarteesi annoit,
sun vänrikki Ståhl'ien sankarin, sun
pyhä rakkaus vei tulitaisteluhun,
sinä auroilta astuit ja ryskäsi rautasi,
sinut rintamaveljesi hankihin hautasi.
Sinä haudoista nousit kuin kummitus kulkien
tulilinjojen luo, vihamiehesi sulkien,
ylivoimia vastaan ja kauhuja kaartaen
löit pyövelit pyövelin silmuhun saartaen,
yli ratsastit liekkien, raunioiden,
sinä marssit päin yli surman soiden,
vapauttaja, voittaja pelvon ja paineen,
sinä seppelepäinen loistossa maineen,
sotamies, sinä Suomen sankari, mies,
ikiaikojen kirjaan piirsit ties,
loit taivaalle voittomme riemujen ruskon,
tähän kansaan toit taas toivon ja uskon,
kun noussut on suureksi sorrettu maa,
sinut siunaa nyt syntymämaa.
Taas kutsun kun kuulet ja hetki kun lyö,
idän iskuja keihääsi koittaa,
kun on vaarassa maa ja kun tehty on työ,
vain kaatua voit tai voittaa!