Jos edellämainitut ikävät tapaukset vuosilta 1827 ja 1828 olivat
omiansa masentamaan Juteinin mieltä, oli sen sijaan niin suuri se
kunnia, jonka Yliopistomme riemujuhlassa vuonna 1840 filosofinen
tiedekunta hänelle osotti, kun se hänet seppelöi kunniatohtoriksi,[200]
että se monin verroin korvasi ja saattoi varjoon tuon vanhan häpeän. Ja
kunnianosotus oli sitäkin huomiotaherättävämpi, kun ei Juteini
ylioppilaaksi tultuaan ollut suorittanut mitään tutkintoa Yliopistossa.
Tästä seikasta merkki A. A(hlqvist) huomauttaa esitelmässään
Litteraturblad'issa v:lta 1852 sekä väittää sitä »tavattomaksi
tunnustukseksi Juteinin suomalaisille harrastuksille». Kuitenkin hän
sentään olettaa kunnianosotuksen osiksi johtuneen Juteinin ruotsiksi
suoritetusta kirjailemisesta.[201] Ja sen mekin uskomme, ajatellen
silloin hänen laajanlaista kielioppiaan, johon hän oli liittänyt
myös runo-oppinsa ja »Kritiikkinsä lainakirjaimista». Mutta
Anteckningar-kirja ei meidän nähdäksemme, kuten aikaisemminkin jo on
käynyt esityksestämme selväksi, ole sitä aiheuttanut; sillä jos niin
olisi ollut laita, niin Juteini siitä jossain varmaankin jollain tavoin
huomauttaisi, tuntien tätä asianlaitaa silloin jonkinlaiseksi
»lohdukkeeksi» ja »hyvikkeeksi» aikaisemmista kärsimyksistänsä, jotka
Anteckningar-kirjaa koskevasta oikeudenkäynnistä johtuivat. Sen sijaan
on hänen kielioppinsa epäilemättä aikoinaan ollut arvossapidetty ja
voinut etupäässä juuri olla syynä edelläesittämäämme kunnianosotukseen;
tämän päätämme paitsi »Kallaveden» vuonna 1846 antamasta arvostelusta
jo siitäkin, että sekin erikoisesti mainitaan suomenkieltä koskevan
kirjallisuuden joukossa saksalaisen professorin Friedr. Rühs'in Suomea
ja sen kansaa esittävässä siinä historiateoksessa, jonka Arwidsson oli
kääntänyt ruotsiksi (Kts. siv. 81 teoksessa: »Finland och dess
invånare. Af Friedr. Rühs. Öfversättning. Andra Upplagan, tillökt och
omarbetad af Adolf Ivar Arwidsson. Andra Delen. 1827»). Kuitenkaan emme
tahdo kieltää Juteinin suomenkielisenkään kirjailijatoimen merkitystä
oppineen maailman silmissä; sillä juuri mainitussa teoksessa esitetään
lukijalle sivulla 80 myöskin hänen Uudet Sanan Laskunsa ja Valittuja
Suomalaisia Sananlaskuja, ja sivulla 83 luetaan vielä eräs lauselma,
joka suomennettuna kuuluu: »Sitäpaitsi on Jak. Judén julkaissut
suuremman määrän erilaatuisia pieniä kirjasia». Ja luonnollistahan on,
että häntä Renvall'in rinnalla kunnioitettiin nykyisen
oikeinkirjotuksemme niin sanoaksemme isänä. Heistähän sanoo meidän
päivinämmekin prof. Setälä: »Nykyisen kirjoitustavan varsinaiset
toimeenpanijat ovat kuitenkin Judén (Juteini) ja Renvall» (Kts.
Yhteissuomalaisten Klusiilien historia siv. 177. Vertaa saman teoksen
siv. 11). Mutta tämä jo viittaa tieteellisyyteen; ja että v. 1840
Suomen yliopistopiireissä oppineisuutta osottavan työn rinnalla olisi
erikoisesti tahdottu antaa »tunnustusta suomalaisille harrastuksille»
sellaisinaan, sitä emme kernaasti ottaisi uskoaksemme, vaan pidämme
tätä väitettä Ahlqvist'in todistamattomana olettamuksena ylioppilaana
kirjottamassaan esitelmässä; tosin Ahlqvist--ohimennen sanoen--sitä,
julkaistessaan oli ollut sellaisena jo 8 vuotta, mutta näistä vain 6
viimeistä omistanut yliopistollisilla tutkimuksille, joiden hedelmänä
seuraava vuosi kyllä tuotti filosofian kandidaattiarvon.
Riemujuhlan jälkeisenä aikana näemme, että se uusi suomalaisuuden
herätys, jonka Snellman'in julkaisema aikakauslehti Saima sai aikaan,
niin suuresti innostutti vanhaa Juteinia, joka jo oli yli 60 vuoden
ikäinen, että hän v. 1844 painatti uudelleen omatekoiset sananlaskunsa,
kuitenkin koko joukon lisäiltyinä, ja tavattoman suuren määrän pieniä,
sieviä runopätkiä yhdessä kirjassa nimellä »Sanan Laskun Koetuksia ja
Runon Tähteitä» sekä toisenkin pienemmän kirjan »Lauseita Jak. Juteinin
Kirjoista».[202] Paitsi näitä hän vielä samana vuonna julkaisi painosta
suuren joukon--koko 22 numeroa--pieniä, ainoastansa puolen arkin
kokoisia, 8-taitteisia kirjasia, jotka sisältävät suurimmaksi osaksi
runoutta, mutta jokunen myöskin proosaa.[203]
Kuten esityksemme alkupuolella näimme oli Juteini v. 1815 julkaissut
pienen kokoelman, ainoastaan puolen painoarkkia 8-taitteista kokoa,
omatekoisia sananlaskujaan. Jo v. 1817 uusi painos sisälsi niitä kaksi
kertaa enemmän eli täyden painoarkin 8-taitteista kokoa, luvultaan 148
kappaletta. Ylläesittämiämme »Sanan Laskun Koetuksia», jotka
muodostivat kolmannen painoksen näitä hänen sepittämiänsä sananlaskuja,
oli jo 34 sivua eli 255 kappaletta. Kun ne sitten neljännen kerran
painettiin v. 1858, ei niiden lukumäärä ollut lisääntynyt enempää kuin
viidellä ja teki siis silloin kaiken kaikkiaan 260 sananlaskua. Tässä
viimeisessä painoksessa ne käyvät »Ajatuksen Alkeitten» nimellä, vaikka
muodostavat aivan saman kokoelman kuin 1844-vuoden painoksessakin:
sillä tuon pienen lukumäärän lisäyksen ohella niissä näkee vain jonkin
aivan pienen ja mitättömän muutoksen, joka ei aina tiedä
parannustakaan. Niin esim. v. 1844 eräs sananlasku kuuluu: »Haittana on
huoli häissä, kiwi kengässä kiwuksi»; mutta v. 1858: »H. o. h. h., kipu
kieldona ilolle». Edellinenhän kuulostaa oikein Suomen kansan
sananlaskulta; jälkimäisestähän on osiksi tuo kuulakas selkeys
kadonnut. Jokunen näistä 1844-vuoden sananlaskuista on sattuva ja
hauskakin. Monias vaikuttaa lystikkäästi; niinkuin esim: »Kaunis ombi
kallon halla, jos ei jähdy järki alla.» Eiköhän tuosta kaljupäät saane
lohduketta, jos muuten tietävät ansaitsevansa arvonantoa!
Näiden Sanan Laskun Koetusten yhteyteen painettuja »Runon Tähteitä» ei
saa mitenkään sekottaa v. 1826 julkaistuihin Runon Tähteihin. jotka
olivat täydellisiä runoja ja lauluja ja joista useimmat olivat jo ennen
olleet »Wiburgschen Wochenblatt»in lisälehdessä painettuina, kuten
aikaisemmin on selvitetty. Sillä nämä v. 1844 painetut »Runon Tähteet»
olivatkin oikeita »runontähteitä», runopätkiä, jotka olivat ainoastaan
muutaman säkeen pituisia--muodostaen tosin kokonaisuuden, pienen runon,
mutta pienen pienen--ja varustetut alku- ja toiset loppusoinnullakin.
Niiden lukumäärä oli--voipi huoleti sanoa!--suunnattoman suuri; sillä
se lähentelee 600. Vaikka 1858-vuoden painoksesta on jokunen määrä
1844-vuoden painoksessa löytyvistä jätetty pois (niin että esim.
1858-vuoden painoksen 20 alkusivulta puuttuu 8, mitkä vielä löytyvät
1844-vuoden painoksen vastaavilla 26 sivulla), niin on niitä siinä
sittenkin vielä 562 kappaletta. Milt'ei muuntamatta ovat ne myös
painetut v. 1858. Näissä Runon Tähteissä on tavattoman monta kauniisti
ja sattuvasti lausuttua ajatusta sekä olisi mielestämme sula voitto
sivistykselle, että niitä sopivissa kohdin ruvettaisiin käyttämään
»mottoina» kirjotuksille tai ainakin että ne saisivat päästä
»deviisien» (useasti huonosti tekaistujen parin säkeisien
runopahaisten) tilalle, joita tapaa sokurileivoksiin käärityissä
papereissa ja joiden tarkotus nähtävästi on perhejuhlissa kohottaa
tunnelmaa.[204]
Esimerkkinä näiden Runon Tähteiden joukossa olevista runollista
tunnetta ja henkevyyttä sisältävistä pikku runoista mainittakoon
seuraava mietelyriikkaan kuuluva säkeistö suvaitsevaisuudesta:
»Joka järwi jäätä wailla
kuwan andaa auringosta,
waikka waan on auringoinen
yksi aina ylähällä.
Juuri näin nyt Jumalansa
kuwailewat uskokunnat
kukin sielussa sulassa.[205]
Vakavan totuuden sanoo seuraava:
»Kuningas on kungin turva,
kukin turwa Kuningaalle
waldakunnassa wapaassa.»
Lystikkäällä tavalla ilmottaa seuraava Runon Tähde totuuden:
»Hyvä lapsi lauhkeaugin
neuwon älyää äkisti,
waan ei paha pauhatengan,
jos ei paita pamahtele.».[206]
Vieläkin yhden sukkelanlaisen esitämme lukijalle. Se pilkkaa
kirjailijain tapaa esipuheessa puolustaa, jopa miltei kiittääkin omaa
teostaan:
»Kerskaten ja kehumalla
esipuhe ensin tehty
kiitokseksi kirjaiselle
muistuttaapi kuinga kukko
siiwin suotta paukutellen,
kaaristellen kaulahansa
laulunsa on laskewainen
warsin vanhalla tavalla.»