*Edelliset, Kosmin, Wasjka, Matti, Vouti, Liisa, Mari, Anni, Andrei,
Kansaa.*
_Kosmin._ _(Tulee kymmenen sotamiehen kanssa. Kansaa tulee)._ No,
tahdotteko kirjoittaa paperin alle?
_Talonpojat._ Emme!
_Kosmin._ Se, joka tietää, missä karannut vanki on, ja sen heti
ilmoittaa, hän pääsee kaikesta siitä edesvastauksesta, minkä alle muut
joutuvat.
_Huttunen._ _(Ottaa askeleen eteenpäin)._ Tuota...
_Juvakka._ Jos tohdit sanoa sanaakaan, niin varo itseäsi!
_Kosmin._ Eikö kukaan tahdo ilmoittaa?
_Huttunen._ Herra! Minä en ainakaan tiedä, missä hän on piilossa.
_Kosmin._ Vai et tiedä vain! No, ehkä minä tiedän. _(Sotamiehille)._
Sotilaat! Katsokaa tuonne aitan sisään!
_Roponen._ _(Juvakalle)._ Meidät on petetty.
_Wasjka._ Antakaa avain!
_Roponen._ Tuota--noin--minulla--ei--ole--
_Wasjka._ _(Lyöpi pyssyn perällä oven auki ja menee sisään)._
_Juvakka._ Nyt meidät hukka perii!
_Roponen._ Ei saa lannistua!
_Wasjka._ _(Tulee takaisin)._ Ei täällä ole ketään.
_Kosmin._ Vai ei ole!
_Vouti._ Sallikaa minun mennä! _(Menee kahden sotamiehen kanssa)._
_Wasjka._ Perhana! Ei onnistunut sittenkään!
_Andrei._ _(Tulee)._ Mitä nyt!
_Roponen._ Tuossa on se, joka on syypää kaikkeen, sinä kavaltaja!
_(Sotamiehet tuovat Matin ja Liisan aitasta)._
_Kosmin._ _(Wasjkalle)._ Kaksihan sieltä löytyi, ja sinä et nähnyt
yhtään!
_Vouti._ _(Liisalle)._ Ahaa, sinä västäräkki! Vai menit sinä piiloon!
Nytpä et enää pakoon pääse.
_Liisa._ _(Kosminille)._ Armollinen herra! Säälikää minua raukkaa!
_Kosmin._ Säälimisen aika on nyt mennyt. _(Roposelle)._ No, Roponen,
sinä laintuntija, älyniekka! Pidätkö sinä talossasi pahantekijää?
_Matti._ Mitä pahaa minä olen tehnyt!
_Kosmin._ Ja sitten vielä minun orjani olet taloosi piiloittanut!
Tiedätkö, että se on varkautta? Kuulkaa nyt, te muut! Minä näen, että
koko tähän meteliin on syypää ainoastaan Roponen, tuo ylpeä naapurinne.
Kun hän on poissa teitä yllyttämästä, tiedän minä teidän muitten pysyvän
alallanne. Sentähden on ensimmäinen asia rauhaa saadakseni keskellänne,
että Roponen toimitetaan kauas täältä. _(Sotamiehille)._ Sitokaa hänet!
_(Sotamiehet tarttuvat Roposeen)._
_Roponen._ Ystävät! Kansalaiset! Auttakaa minua! Älkää antako hänen
tehdä tämmöistä vääryyttä syyttömiä ihmisiä kohtaan! Tämä on vasten
lakia! Auttakaa! _(Sortuneena)._ Ette tohdi--------Voi teitä
raukkoja!
_Mari._ _(Tulee tuvasta, juoksee äänettä sinne, tänne)._
_Anni._ _(Hyökkää oikealta esiin)._ Isäni, isäni! Voi, voi, auttakaa,
hyvät, rakkaat ystävät! Armoa! Armoa!
_Roponen._ Rukoile Jumalalta apua! Hän yksin voi enää auttaa!
_Andrei._ _(Itsekseen)._ Mitä olen minä tehnyt?
_Kosmin._ Kuulkaa, te muut! Te olette nyt nähneet, mihin vastarinta
vie! Jos nyt te luovutte uppiniskaisuudestanne, annan teille kaikille
anteeksi, vaikka tiedän teidätkin syyllisiksi. Lupaatteko olla
kuuliaisia?
_Huttunen._ _(Ja jotkut muut)._ Lupaamme!
_Roponen._ Voi raukkoja! Raukkoja!
_Kosmin._ No niin! Ensimmäiseksi todistukseksi kuuliaisuudestanne vaadin
nyt, että kirjoitatte tämän rautatietä koskevan anomuksen alle.
_Huttunen._ Meistä ei osaa kukaan muu kirjoittaa kuin tuo Andrei.
_Kosmin._ Niin no! Sinä Andrei kirjoitatkin ensimmäiseksi. _(Ottaa
paperin taskustaan)._ Tule kirjoittamaan tämän anomuksen alle nimesi!
_Andrei._ Minä en kirjoita!
_Kosmin._ Mitä?
_Andrei._ Ennen en kirjoita nimeäni sen alle, ennenkuin siihen on se
mies nimensä piirtänyt, joka minua on kirjoittamaan opettanut, ja se on
Roponen!
_Kosmin._ Roponen!
_Andrei._ Niin, Roponen, joka lapsuuttani hoiti ja antoi minulle suojan
ja kodin! Antoi vielä enemmän! Opetti minut ymmärtämään, että ainoastaan
vapaina olemme tosi-ihmisiä! Jos hän nyt sanoo minulle: »Kaikki, mitä
sinulle opetin, on valhetta! Orja jääköön orjaksi! Parempi orjuus, joka
antaa leipää, kuin vapaus, joka vaan antaa vaivoja.--» Jos hän sen
sanoo, silloin kirjoitan alle, muuten en!
_Anni._ Kiitos, kiitos, Andrei!
_Roponen._ Andrei, sinä olet jalo nuorukainen!
_Kosmin._ Vaan itsehän paljastit heidän salajuoniaan?
_Andrei._ Sen tein toisessa tarkoituksessa kuin luulitte. Minähän juuri
päästin eilen illalla vangin karkuun, vaikka koetin teitä sillä tavalla
pettää, että tekeysin kavaltajaksi. Jos joku on syyllisenä rangaistava,
niin rangaiskaa minut yksin.
_Kosmin._ Sinä siis petit minut ja tohdit vielä siitä kerskailla! Voi
sua onnetonta! Kyllä sen tulet kalliisti maksamaan.
_Andrei_ Nyt en pelkää vankeuttakaan, kun omatuntoni on vapaa!
_Roponen._ Niin! Antakoon kohtalo nyt mitä tahansa, nyt olemme
yksimieliset!
_Kosmin._ Te luotatte lempeäluontoisuuteeni, uskotte ett'en aio ryhtyä
ankarimpaan. Siinä olette pettyneet, sen tahdon osoittaa. Ruoskikaa
häntä! _(Sotamiehet käyvät Andreihin kiinni)._
_Audotja._ _(Hyökkää esille)._ Antakaa hänen olla! Kosmin, älä satuta
kättäsi häneen------sillä--hän--on----oma poikasi!
_Kosmin._ Poikani? Minun poikani?
_Audotja._ Antakaa hänen olla rauhassa, niin saatte kaikki tietää.
_Kosmin._ _(Viittaa sotamiehille)._ Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan
täällä nähnyt.
_Audotja._ Ettekö koskaan? Voi Kolja, Kolja?
_Kosmin._ _(Hämmästyen)._ Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on
tuttu!
_Audotja._ Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta
Audotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua.
_Kosmin._ _(Itsekseen)._ Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani,
tuo repaleinen vaimo?
_Audotja._ Ja tämä on poikasi, se on lapsi, joka minut Jegor-veljesi
kynsistä pelasti. Tämä nuorukainen se on, joka meidät kahdeksi
vuosikymmeneksi eroitti toisistamme. Tämä risti haihduttaa epäilykset.
Muistatko, Kolja, sitä yötä, jolloin kuunvalossa, istuessamme hovin
puutarhan lehtimajassa, annoit minulle tämän ristin?
_Kosmin._ Se on hän! Se on hän!
_Vouti._ Älkää, herra, kuulko hänen lorujaan! Hän toivoo tietysti
valheillaan saavansa muutaman kopekan pojalta, kun on hänet raippojen
alta pelastanut!
_Kansa._ Tehkää tietä! Sanansaattaja tulee, kirje kädessänsä.
_(Sanansaattaja antaa Kosminille kirjeen, jota hän rupeaa lukemaan)._
_Vouti._ Teidän ylhäisyytenne! Asemanne on vaarallinen! Jos annatte
heidän valheittensa vaikuttaa itseenne, niin joudutte hukkaan.
Rangaiskaa, ja rangaiskaa verisesti, muuten ette voi hillitä tuota
kapinoitsevaa roistokansaa. Minä rukoilen teitä ainakin tämän kerran
kallistamaan korvanne neuvoilleni.
_Kosmin._ Olen jo liiaksi teikäläisille korvani kallistanut. Jos sitä en
olisi tehnyt, en olisi turhaan rääkännyt rehellisiä ihmisiä.--Niin,
turhaan, sillä vapautusmanifesti on tullut.--Laskekaa heidät irti!
_(Lukee)._
_»Armollinen manifesti._
Me Aleksanteri II, Jumalan armosta koko Wenäjän Keisari ja Itsevaltias
y. m. y. m. teemme kaikille uskollisille alamaisillemme tiettäväksi:
Jumalan sallimuksen ja perintöoikeuden pyhän lain kautta kutsuttuna
esi-isiemme valtaistuimelle, olemme Me, tätä kutsumusta noudattaaksemme,
sydämmessämme luvanneet Keisarilliseen suosioomme ja huolenpitoon sulkea
kaikki Meidän uskolliset alamaisemme, olkoot he mitä säätyä eli luokkaa
hyvänsä. Katsellessamme valtakunnan eri säätyjä ja luokkia, olemme
tulleet siihen vakuutukseen, että Keisarikunnan laki, joka kyllä katsoo
korkeampien ja keskisäätyjen parasta sekä pitää heidän
velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja etujaan silmänsä alla, ei ole samalla
tarkkuudella ottanut suojelukseensa maatiloihin sidottuja talonpoikia,
jotka joko vanhempien lakien tai vanhan tavan jälkeen perinnön kautta
tilanhaltioitten vallan alla ovat.
------------
Tämän havaittuansa, rupesivat jo meitä ennen olleet, muistossamme
suuresti kunnioitettavat Keisarit parantamaan talonpoikain tilaa----
----mutta niitä asetuksia vapaista maanviljelijöistä ja
kontrahtikirjalla sidotuista talonpojista otettiin toki vaan pienemmissä
osissa maata noudatettaviksi.----Niin on se vakuutus Meihin lujaksi
tullut, että talonpoikain tilan totinen parannustoimi on meille
Esi-isiltämme annettu ja pyhänä pidettävä perintö, toimi, jota tekemään
Jumala on aikoja myöten meitä kutsunut ... ja Jumalan apua rukoillen
olemme päättänyt panna asian toimeen.----------Koska tunnemme,
että vastuksia on monta tämän aiotun uuden järjestyksen tiellä, niin
ennen kaikkea turvaudumme Wenäjän maata kaitsevaan Jumalaan.
Me luotamme myös uskollisen aatelistomme jalomielisiin uhrauksiin,
hyvillä mielin ja ansion mukaan kiittäen tätä säätyä sekä meidän omasta
että isänmaan puolesta, Meidän toimillemme tehdyn avun tähden. Wenäjä ei
koskaan ole unohtava, että aatelisto ainoastaan ihmisarvon tunnosta ja
rakkaudesta lähimmäistä kohtaan vapaalla tahdolla on luopunut niistä
oikeuksista, joita nyt lakkautettava orjuus sille tarjosi, ja siten on
laskenut perustuksen uudelle tulevaisuudelle talonpoikain hyödyksi----
----
Ja vakavasti toivomme nyt, että vapautetut orjat, nähden mikä
tulevaisuus heillä nyt on odotettavana, myös ymmärtävät oikein
arvostella ja tunnustaa, mitä kaikkea aatelisto niitten hyväksi on
uhrannut. Totta he ymmärtävät sen totuuden, että vakavammalle
omistusoikeudelle perustettu tila, niin myös suurempi vapaus omaisuuden
hallinnossa velvoittaa, paitsi mitä valtakunnalle ja itsellensä tulevat
velkaa olemaan, myöskin näyttämään oikeiksi lain suojelemat aikeet,
käyttämällä laillisesti ja järjellisesti äsken heille suotuja oikeuksia.
Sillä joll'eivät ihmiset itse koeta turvata heille onneansa, niin ei
paraskaan laki voi sitä tehdä... Ja nyt, sinä hurskas, uskollinen kansa,
tee pyhä ristinmerkki otsallesi, yhdistä rukouksesi meidän rukoukseemme
anoaksesi taivaasta Korkeimman siunausta ensimmäisen vapaan työsi
ylitse; siinä on vakava perustus itsekunkin yksityiselle niin hyvin kuin
koko kansan yhteiselle menestykselle--------
_ALEKSANDER_».
Te olette vapaat!
_Kaikki._ Vapaat! _(Ääretön riemu)._
_Roponen._ Kiitetty olkoon Herra taivaassa, ylistetty jalo hallitsijamme
Aleksanteri II. Sinä teit teon, josta sinua koko Venäjän kansa on
ikuisesti kiittävä, josta koko maailma on nimeäsi ylistävä. Rakkaat
kansalaiseni! Nyt olemme kumminkin saavuttaneet sen, mitä varten
ponnistelimme, nyt kun kaikki olimme joutua epätoivoon. Kiittäkäämme
Herraa siitä, että hän on jalon hallitsijamme kättä armotyöhön johtanut.
_Kaikki._ _(Laulavat)._
Sun puolees käännymme me nyt,
Kun taistelu on päättynyt;
Sun etees, Herra taivahan,
Tään onnen päivän antajan,
Nyt notkistamme polvemme
Ja sua yksin kiitämme.
_(Kaukaa kuuluu sama virsi)._
_Audotja._ Kosmin! Sinä sait nyt suuren aineellisen tappion, mutta älä
sure! Palkkioksi antoi Jumala sinulle lohdutuksen kolkolle,
lemmettömälle elämällesi, antoi sinulle takaisin poikasi. _(Osoittaa
Andreita)._
_Kosmin._ Tämäkö poikani ... joka minut petti?
_Andrei._ Pettäjä en ole ollut. Ajattele vaan, mikä taistelu oli
minulla! Toisella puolen isäni, toisella he kaikki. Ja sitten loukattu
sydämmeni, joka huusi kostoa. Horjahdin, se on totta, mutta olinhan
valmis vaikka kahleilla sovittamaan hetken hairahdusta.
_Kosmin._ Olet ollut orja, mutta, kiitos Luojan, sinulla ei ole orjan
mieli! Tule pojakseni!
_Andrei._ Isäni! _(Syleilevät)._ Ja sinä, Roponen! Voinko sinulta toivoa
anteeksi saavani?
_Roponen._ Vielä enemmän! Paraan aarteeni maailmassa, tyttäreni!
_(Kosminille)._ Olkoon hän sovinnon merkki teidän ja meidän välillämme!
_(Antavat kättä)._
_Kaikki._ _(Laulavat)._
Oi armon lähde autuas,
Elämän suuri ruhtinas,
Sä taivaan valo, aamun koi,
Sinulle virtemme nyt soi!
Yön synkeys jo mennyt on,
Sun, Herra, kiitos olkohon!