*Kosmin, Roponen.*
_Kosmin._ _(Ylpeästi)._ Sinun poikasi menee sotamieheksi!
_Roponen._ Millä oikeudella?
_Kosmin._ Itse olette pakoittaneet minut ryhtymään ankariin keinoihin.
_Roponen._ Mitenkä olemme teitä pakoittaneet.
_Kosmin._ Ymmärtämättä omaa etuanne ette suostu asiaan, mikä tulee
siunausta antamaan kaikille, sekä teille että minulle.
_Roponen._ Jos se anomus sisältää, mitä sanotte, miksi ette anna minun
lukea sitä?
_Kosmin._ Kun olette allekirjoittaneet, saat sinä sen yksinkertaisen
syyn tietää, mutta ei nuo muut.
_Roponen._ Sitten vasta, kun olemme allekirjoittaneet! Mitäpä hyötyä
siitä sitten enää on? Siitä voitte olla varma, ett'emme aio
allekirjoittaa, ennenkuin sisällön tunnemme.
_Kosmin._ Hyvä, kylläpä saadaan nähdä, kellä tässä on käskyn valta.
Luuletko sinä, ett'en minä voi teitä pakoittaa?
_Roponen._ Ette voi!
_Kosmin._ Vai en voi! Enkö voi! Nyt ensiksikin toimitan poikasi kauas
Keski-Venäjälle sotapalvelukseen.
_Roponen._ Siitä saatte vielä oikeudessa vastata.
_Kosmin._ Minä? Oikeudessa vastata--sinulle! Kuinka tohdit sellaista
vasten silmiä minulle puhua?
_Roponen._ Ette minua peloita laisinkaan!
_Kosmin._ Minä hajoitan koko perheesi! Lähetän yhden tuonne, toisen
tänne. Luuletko, ett'en voi?
_Roponen._ Sen olisitte ennen voinut tehdä. Nyt se on myöhäistä.
_Kosmin._ Myöhäistä?
_Roponen._ Ettekö te todellakaan tiedä, että valtanne loppu voipi tulla
minä päivänä hyvänsä? Vai ettekö luule minun sitä tietävän?
_Kosmin._ Sinä olet siis toivossa, että manifesti pian julistetaan,
ryhtynyt tähän vastarintaan?
_Roponen._ Miks'en sitä voisi suoraan tunnustaa.
_Kosmin._ Ja luulet anomukseni sisältävän jotakin, joka koskee teidän
vapauttanne.
_Roponen._ En epäile sitä ensinkään!
_Kosmin._ Kuule, Roponen! Minä näen että sinä olet järkevä mies ja
ymmärrät paremmin kuin nuo muut hyötysi siitä, jos pääset minusta
riippumattomaksi. Mutta älä luule vielä, että manifesti heti
julistetaan, vaikka se päätetty on. Sen toimeenpanossa tulisi olemaan
niin suuria vaikeuksia, että vielä kuluu aikaa, ennenkuin hallitsija sen
julistaa, eikä ole mahdotonta sekään, että hän sen kokonaan lykkää
epämääräiseen tulevaisuuteen. Minä, niinkuin huomaat, ennätän vielä
tehdä, mitä mieleni tekee. Mutta minä kunnioitan sinua ja tahdon
sentähden sinun kanssasi solmia ystävyyttä. Jos lupaat tuon anomuksen
alle kirjoittaa, pääset veroista vapaaksi ja saat poikasikin takaisin.
_Roponen._ Minä ajan sellaista asiaa, jossa ei ole tinkimisen varaa.
_Kosmin._ Luuletko sinä todellakin, että vapaus tulee olemaan tälle
rahvaalle hyödyksi?
_Roponen._ No tietysti!
_Kosmin._ Jos tarkemmin ajattelet, kuinka hyödyllistä on, että kaikkeen
itsenäiseen toimintaan kykenemättömällä kansajoukolla on johtaja, isä,
joka heistä huolta pitää, heitä neuvoo, opettaa ja samalla kurittaa, jos
sen huomaat, kuinka suurta siunausta teille minun isällinen huolenpitoni
on antanut, niin näet, että talonpojat tarkan isännän huostassa ovat
päinvastoin paljon onnellisempia, kuin jos kenestäkään riippumattomia
olisivat.
_Roponen._ Parempi on ankarin laki, kuin löyhin itsevaltaisuus. Nykyinen
voutinne on jo alussa näyttänyt, ett'ei hyvää ole ainakaan
odotettavissa.--Ja muuten me emme ole sellaisia raukkoja, jotka
virkamiesten sorron alle alistuisimme. Me kyllä tiedämme, mistä on
oikeutta etsittävä.
_Kosmin._ No, olkoon menneeksi! Sinä ja muutamat muut, joista sitten
voimme sopia, pääsette perheinenne vapaiksi, jopa saatte
maatilkkunnekin omaksenne, mutta sitten autat sinä minua pysyttämään
valtaani muitten yli. _(Talonpoikia tulee näkyviin)._ Tuossa tulee
muita! Keskustelkaa nyt vielä hetkinen? Kymmenen minuutin päästä vaadin
viimeisen vastauksenne. Ja voi teitä, jos vielä uppiniskaisuudessanne
pysytte! _(Menee)._