*Juhana, Liisa, Wasjka.*
_(Vouti tulee Wasjkan kanssa; he keskustelevat ja Wasjka jää kellarin
suulle vahtiin; vouti menee pois)._
_Juhana._ Katso, he panevat vartian.
_Liisa._ Siltä näyttää.
_Juhana._ Mitä tämä merkitse?
_Liisa._ Kummallista! Ei siinä ennen koskaan vartiaa ole ollut.
_Juhana._ Meidät on petetty. Mihin keinoon nyt ryhdymme?
_Liisa._ Vartia pitää saada pois.
_Juhana._ Mutta mitenkä?
_Liisa._ Minä tiedän keinon. Minä viekoittelen tuon kasakan siitä pois,
ja sinä sill'aikaa pelastat Matin.
_Juhana._ Se on oivallista.
_Liisa._ Minä lähden avainta ottamaan. Ole sinä täällä piilossa! _(Menee
Wasjkaan päin)._
_Wasjka._ Kas, sinähän se olet, lintuseni, sinä, joka neulalla minua
pistit; luuletko, ett'en minä tunne sinua!
_Liisa._ Ähä, soltatti, siinä nyt pyhän-aattona seisoa töllöttää saat!
_Wasjka._ Voi, lintuseni, kuinka ikävältä se tuntuu, kun tässä seistä
saa toisten iloitessa viinapöydän ääressä!
_Liisa._ Miksikä ovat he nyt vahdin tähän panneet?
_Wasjka._ Perhana heitä tiesi! Pistäähän niille joutaville kaikenlaista
päähän. Eikö sekin ole hävytöntä, että tuo kelpo poika, Matti, tämän
oven takana viikon päivät on istua saanut!
_Liisa._ Kyllä se todella on kauheata!
_Wasjka._ Vouti, se on suoraan sanoen aika lurjus! Enkä minä sinä iltana
olisikaan Mattiin tarttunut, vaikka olin tarttuvinani, joll'ei herra
itse olisi tullut.----Mutta mitäs tehdä! Kun käsketään, niin tottele,
se on sotamiehen asia.