(I Tim. 6:6—10.)
(Sävel: virsi 290.)
Voitto suuri on ja jalo
Olla hurskas päällä maan,
Olla rinnass' armonvalo,
Uskonluotto Jumalaan,
Onnehensa tyytyä
Tyynessä ja myrskyssä,
Luottavasti kaikki kantaa,
Mitä Herra ottaa, antaa.
Voitto verraton on tässä,
Sillä silloin meillä on
Ijäisessä elämässä
Aarre katoamaton;
Aarre, min täytt' arvoa
Viel' ei kenkään aavista,
Ijäisyyskin ain' on uutta
Löytävä siin' ihanuutta.
Mutta ajan aarteist' emme
Mitään täältä viedä voi,
Kun me elost' erkanemme,
Kuolon kutsu kun se soi.
Aartehitta tulimme.
Aartehitta lähdemme.
Kun se kerran aukee hauta,
Kullat, kunniat ei auta.
Välehen kuin kukka hento
Kuihtuupi myös elo tää,
Sammuu pois kuin tähdenlento,
Mikä yössä välkähtää.
Siispä tyytykäämme me,
Elantomme, vaatteemme
Isä taivainen kun meille
Lapsilleen suo langenneille.
Rikkautt', aartehia elkää
Kaihotko maan päälle te!
Pelkää, kristitty, oi, pelkää
Kumarrella kullalle!
Ahne'uden ansalla
Tuhannet on saatana
Vienyt kauvas Jumalasta,
Aarteestansa korkeimmasta.
Uskovistakin, ah, monta
Harhateillen ahneus vei.
Muista Juudast' onnetonta,
Jok' ei enää noussut, ei!
Muistaos, min lopun sai
Ananias, Safiirai!
Muista: kaiken pahan juuri
Ahne'uden synt' on suuri!
Rakas Jeesus, onnehemme
Tyytyviksi meitä tee!
Poista, mikä sydämemme
Maailmahan sitonee!
Katsehemme kohota
Kohden ikikotia!
Suo myös, vihdoin satamamme
Luonasi me saavutamme!