Kankaalla hongat huminoi,
koivuissa Kalevan kannel soi.
Ken synkkänä yössä yksin käy?
Se kurjista kurjin Kullervo on,
jonk' otsall' ei onnen välkettä näy,
vain orjan merkki kuulumaton.
Hän käsiä vääntää ja kivet nostaa
ja sukunsa tahran tahralla kostaa,
hän on sankari suuri ja jylhä puu,
jolle aurinko on kuin kuu,
kun harhaa hän kimman työssä
tai voihkivi hurjana yössä,
hän kosken kuohuun juoksevan
näki siskonsa aamuisin, armahan,
häntä aaveet alati ympäröi,
hän himovan miekan rintaansa löi,
hän kostosta kiveksi paatui,
ja Riekkokankaalle kaatui,
häntä kalvoi mustat murheiden kyyt,
ja sovitti syntinsä syyt.