Hän kimnaasissa oli aikoinaan,
jo siellä teki lurjuskujeitaan,
ja vieras hälle oli amo, mensa,
hän peräpenkillä vain elämöi
ja custos'ta hän raamatulla löi,
pois potkituksi tuli kompeinensa.
Hän kynäherran köyhän viran sai,
siin' oli vuoden sekä viikon kai,
kun haukkui tuomarit ja naimakaaren.
Nyt tietää partaalla hän hunningon:
ens sääntö oikeuden kieltää on,
principium summum juris est negare.
Hän ryypyn riivaama on viekas mies,
jo monen torpparin hän pettää ties,
hän häikäilyttä hävyn pään voi purra,
hän kiertää lakia ja ansaan lyö,
ja kättä huitomalla sanans' syö,
ei tapansa oo juuri mitään surra.
Hän kylissä vain jouten renttuaa
ja riitajuttujansa rupattaa
ja saunoissa hän viettää usein yönsä,
siell' lauteilla hän viinan houreissaan
nyt istuu tuomarina tuolillaan,
näin alkaa hän nyt kuulustelutyönsä:
"Käy eteen syytetty, pois lakkisi,
noo, vallesmanni, vanha rakkari,
kuin partaveitsi järki mull' on aina,
nyt olet loukussani, hahhahhaa,
kuin hiiri... paksu silmäs muljottaa,
nyt vaa'assa ei valhees paljon paina.
Heh, vallesmanni, ensin syytän sua,
sä kylän heittiöksi kutsuit mua,
'sus sentään, -- monen kunnian oot vienyt
niin kerran syyttömän sä lakiin hait
ja viinakurrilta sa lahjan sait,
sä korven viinapoltoista oot tiennyt.
Hys hiljaa...! Miksi virkani sa veit,
vain itsellesi suden kuoppaa teit,
nyt makaat siellä, et voi ketään pettää,
ja vaikka vetoisit sa senaattiin,
niin sotken, seulon tämän juttus niin,
sä että vielä maistat leipää, vettä.
Ja sinä vanha, kiero laamanni,
ain' kultatakkiin peitit syntisi,
on sulla seutu täynnä tenavoita;
ja sinä, henkikirjuri ja kyy,
sun verolippus aina myöhästyy,
sä vouti kotonasi oot kuin noita.
Nyt tuomarina viisas Hansnerus
on rikkaan rosvojoukon kauhistus,
nyt häntäherroille hän kerran näyttää,
ne hyppii, nuijaa kun hän huiskuttaa,
ne nurkkiin hiipii, kas, ne kuiskuttaa,
ei auta, toimensa hän tarkkaan täyttää.
Ja kaikki lautamiehet, kuulkaa siis,
nyt vallesmannin ottaa itse hiis,
ja tuomio se lankee aivan tälleen:
hän virkavirheistänsä sakot saa
ja passitetaan Aurajoen taa,
niin kunnes kunnon miesi hän on jälleen."
Ja kuulijoiden kesken suhu käy:
"ei Hansneruksen vertaa maassa näy,
ei kunnan kettuja hän suotta säästä,
kas, Hansnerus, hän mies on paikallaan,
jos itseään ei joisi hutikkaan,
maaherraksi hän kerran voisi päästä."
Niin Hansneruksen korviin kuiske soi,
hän harhakuvillensa ilkamoi,
ja aatos hämärihin usviin hukkuu,
maaherran unimyssy silmillään
hän maiskuttaa ja nauraa mielissään,
pois saunanoljille hän vihdoin nukkuu.