Jälleennäkeminen.
Lady Bassetin mielestä oli Murielin päätös liian äkkipikainen, mutta
kaikki hänen vastaväitteensä kaikuivat kuuroille korville. Muriel
iloitsi jo mielessään siitä, että entinen sydämellinen ystävyys Daisyn
ja hänen välilleen jälleen palaisi.
Seuraavana aamuna varhain lähti hän matkalle. Ajaessaan veräjästä
katseli hän ympärilleen, olisiko eilinen vanha kerjäläinen jälleen
täällä. Häntä ei näkynyt siellä, mutta vähän matkan päässä huomasi
Muriel hänen istua kyyköttävän. Kerjäläisukon ruma pää siistimättömine
partoineen kohottautui häntä kohden ja käsi ojentui almua anoen.
Vaistomaisesti tarttui Muriel lompakkoonsa ja heitti hänelle hopearahan.
Will Musgrave oli häntä vastassa ratojen yhtymäasemalla. Kuumuus oli
rasittavaa, mutta Muriel kesti sen jotakuinkin hyvin. Vihdoin pääsivät
he tasangon toiselle puolen ja juna kiidätti heitä kohti metsäisiä ja
viileitä vuoristoseutuja.
Eräänä iltapäivänä saapuivat he määräpaikkaansa ja ennenkuin he
astuivat pois junasta sanoi Nick:
"Daisy ei tiedä mitään tulostanne, miss Roscoe. Pelkäsin hänen tilansa
pahenevan, jos hän olisi edeltäpäin sen tietänyt ja teitä jännittyneenä
odottanut. Lupaattehan koettaa antaa hänelle takaisin tunnonrauhansa,
jos suinkin voitte", jatkoi hän kiihkeästi.
Muriel ojensi hänelle liikutettuna kätensä.
"En tiedä vielä nytkään, mikä meidän välimme rikkoi, mr Musgrave, mutta
lupaan teille, jos se suinkin minun vallassani on, että kaikki tulee
jälleen hyväksi jo ennen iltaa."
"Jumala teitä siunatkoon", kuiskasi Will puristaen lujasti hänen
kättään.
Muriel ei voinut milloinkaan elämässään unohtaa sitä hetkeä, jolloin
hän näki Daisyn seisovan pienen, varjoisan bungalowin ovella, jonka
Will oli vaimolleen vuokrannut.
Hänen sydäntään kouristi nähdessään nuo harmaat hiukset, vahankalpeat
kasvot ja silmien epätoivoisen ilmeen. Sanaakaan sanomatta sulki hän
Daisyn syliinsä ja painoi häntä hellästi rintaansa vasten.
Daisy katkaisi ensinnä hiljaisuuden.
"Tule sisälle, rakkaani. Olet varmaankin uupunut pitkän ja rasittavan
matkasi jälkeen. Miten saattoikaan Will pyytää sinua tulemaan tähän
vuodenaikaan?"
"Olisin ilolla tullut luoksesi vaikkapa maailman ääriltä, sen kyllä
tiedät", vastasi Muriel syvällä, lämpimällä äänensävyllään.
Keskustelu ei sen pitemmälle jatkunut, sillä Will oli läsnä ja Daisy
vei vieraansa sisälle.
Murielin sydäntä karmi yhä enemmän huomatessaan Daisyssä tapahtuneen
muutoksen. He eivät olleet tavanneet toisiaan kymmeneen kuukauteen ja
näytti siltä, kuin olisi yhtä monta vuotta painanut leimansa Daisyyn
ja kun olisivat nuo vuodet kokonaan murtaneet hänet. Hänen luontainen
vilkkautensa oli mennyttä. Hän puhui vähän ja kohteli Williä niin
nöyrästi ja alistuvasti, että kyyneleet väkisinkin tulvahtivat Murielin
poskille ajatellessaan, miten hilpeä ja vallaton Daisy ennen oli ollut.
Sanoessaan hyvää yötä Willille, huomasi Muriel tämän aikovan sanoa
hänelle jotakin, mutta Daisy seisoi hänen vieressään ja Will voi vain
puristaa hänen kättään.
Daisy saattoi Murielin vierashuoneeseen. Mutta muuri, joka oli heidän
välilleen kohonnut, ei ollutkaan niin helposti alas revittävissä. Daisy
näytti epäröivän, miten alkaa ja Muriel ei uskaltanut kysellä.
He puhuivat hetkisen keskenään ja erosivat sitten levolle mennäkseen.
Muriel oli sangen alakuloinen siksi, ettei Daisy ollut keventänyt
hänelle sydäntään.
Perin väsyneenä vaipui hän levottomaan, herkkään uneen. Ensi kerran
monen kuukauden ajalla uneksi hän Nick'ista. Nauraen pilkkasi Nick
häntä siitä, että hän oli muuttanut mielensä ja tahtoi nyt tulla hänen
vaimokseen, vaikkakaan ei rohjennut sitä tunnustaa.