Ilo on muilla miekkosilla, muret ompi mulla,
Kun ei kultani kuulukaan ja eikä taia tulla.
Tuollapa minun kultani on Saksanmaalla aina,
Ennen kävi katsomassa joka sunnuntaina.
Kevät tuli, käki kukkui, pienet linnut lauloi,
Minä itken kuikutan ja kylän naiset nauroi.
Kylän naiset naurelevat huokauksiani,
Iloissani muutamat mun luuli laulavani.
Toiset muuttaa mureheni vieläin mustemmaksi,
Minusta he mielellänsä tekisivät kaksi.
Uniki se murehista levottavi monta,
Minä en saa silmihin pienintäkään unta.
Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla,
Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla.
Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa,
Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa.
Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli,
Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli.
Päiv' on pitkä, ikävä, ja itku aina mulla,
Kun en kuule kullaistani eikä taia tulla.